24.6.2015 Daniel Bailey, 25, tulee edustamaan jo kolmatta kauttaan BC Nokiaa. Sopimus sisältää alkukauden tryout-pykälän. Daniel Dolencille, 21, Nokia on puolestaan uusi tuttavuus muutaman Kouvot-kauden jälkeen.
Amerikkalaisvahvistus Bailey jatkaa uraansa tutuissa maisemissa.
Dolenc puolestaan siirtyy Kouvolasta BC Nokian joukkoihin. Kuvat: Francois Perthuis, Erkki Hautaviita.
Kaudella 2013-14 Bailey takoi Divari-A:ssa toistaiseksi parhaat tilastonsa Suomessa - 18,8 pistettä ja 8,2 levypalloa ottelua kohden. Viime kaudella pisteitä syntyi vajaat 12 per ottelu. Bailey on pelannut ammattilaisurallaan lisäksi Saksassa ja Japanissa.
- Baileyllä oli jo viime kauden sopimuksessaan optio siitä, että jos sarjanousu tulee, pelaaja saa mahdollisuuden näyttää kykynsä myös liigatasolla. Molemmat osapuolet halusivat tämän option käyttää, kommentoi seuran tiedotteessa BC Nokian manageri Marko Pirhonen.
- Hienoa palata tuttuun kaupunkiin jo kolmatta kertaa. Odotan innolla näkeväni taas teidät kaikki. Viime kevään divisioonan mestaruudesta ja liiganoususta jäi hienoja muistoja ja haluan auttaa joukkuetta menestymään myös Korisliigassa, summasi 196-senttinen Bailey.
Uutena pelaajana BC Nokian riveihin siirtyy 205-senttinen Daniel Dolenc. Dolenc siirtyy Nokialle Kouvolan Kouvoista, jossa hän pelasi edelliset kaksi kautta. Espoo Basket Teamin kasvatilla on lisäksi liigakokemusta myös Tapiolan Hongasta. Viime kaudella pisteitä syntyi Korisliigassa ottelua kohden 3,9.
Dolenc ehti viime kaudella myös vierailla lainalla pelaamassa HoNsU:n paidassa viisi Divari A:n ottelua ja niissä pelaajan keskiarvoiksi muodostui 12,6 pistettä ja 6,6 levypalloa.
Nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Dolenc ylitti vuonna 2012 kolmantena suomalaispelaajana kautta aikojen sadan pelatun nuorten maaottelun rajan. Parhaillaan miesten haastajamaajoukkueen mukana kesän universiadeihin tähtäävä Dolenc on tähän mennessä pelannut nuorten maaotteluita kaikkiaan 114 ja pisteitä näissä on syntynyt 647.
Nokialta mies etsii uusia haasteita ja ympäristöä, jossa jatkaa kehittymistä, sekä luonnollisesti vastuuta ja peliaikaa.
- Meillä on halua rakentaa joukkuetta useamman vuoden tähtäimellä ja kestävälle pohjalle. Nuori lahjakkuus Dolenc tukee tätä tavoitetta erinomaisesti, iloitsee Pirhonen.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.