1.1.2014 Naisten Korisliigan joulukuu eteni tuttuun tapaan Lappeenrannan Catzin komennossa ja liigan joulukuun pelaaja löytyy sarjajohtajan paidasta. Naisten Korisliigan vuoden pelaajana 2011 palkittu ja viime kaudella Espanjan liigassa pelannut Dionne Pounds, 29, oli Catzin pisteykkönen joulukuun kierroksilla.
Dionne Pounds on Naisten Korisliigan joulukuun pelaaja. Kuva: Kai Kilappa.
Naisten Korisliigaa puhtaalla 13 voiton saldolla johtava ja viimeiset kaksi Suomen mestaruutta voittanut Catz tyylitteli nimiinsä kaikki joulukuussa pelaamansa neljä ottelua.
Catz haki vakuuttavat voitot Hongasta, Forssan Alusta, ToPosta ja HoNsUsta 23,5 pisteen ottelukohtaisella voittomarginaalilla sekä sai tasaisesti tehoja koko kärkiviisikoltaan.
Hallitsevan mestarin pistelinkona joulukuun aikana kunnostautui paluumuuttajana Espanjasta Lappeenrantaan siirtynyt ”Didi” Pounds, joka latoi joukkueelleen 19,0 pistettä ottelua kohden erinomaisin prosentein (2p 56,0%, 3p 43,8%).
Pounds raapi lisäksi 4,3 levypalloa, jakoi 2,5 syöttöä ja riisti pallon 1,5 kertaa ottelua kohden. Ottelussa Forssan Alkua vastaan Pounds rekisteröi lisäksi tämän kauden ennätyksekseen 23 pistettä.
Naisten Korisliigan kuukauden pelaajana palkittiin lokakuussa ToPon Ashlee Roberson ja marraskuussa Poundsin joukkuetoveri, Catzin Jordan Murphree.
Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.
Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.