1.2.2023 08:34 Viime kaudella Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa pelannut David Gonzalvez liittyy Pyrinnön edustusjoukkueen valmennustiimiin.
Gonzalvez, 36, nähdään jatkossa lähes kaikissa miesten Korisliiga-joukkueen otteluissa apuvalmentajana sekä päivittäisissä harjoituksissa niin Korisliigan kuin akatemiajoukkueiden osalta.
- David on loistotyyppi ja tuntee sekä ihmiset että organisaation hyvin, joten uskon hänen sopeutuvan kivuttomasti uuteen rooliinsa. Davidin positiivinen energia tarttuu herkästi eli saamme kaikki uutta virtaa tekemiseen, seura kertoo tiedottessaan.
Pyrinnön valmennustoiminnan lisäksi Gonzalvez pelaa miesten 1.divisioona B -joukkueessa Raholan Pyrkivässä. Gonzalvezin sopimus Pyrinnössä kattaa kevään 2023.
Pyrinnön apuvalmentajana alkukauden toiminut Damon Williams jätti tehtävän tammikuun lopulla.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Korihaiden Bojan Sarcevicille 300 €:n sakkorangaistuksen.
Salon Vilppaan Mikko Koivisto rikkoi tiistaina Nokia-ottelussa 9. pelaajana kautta aikain Korisliigan runkosarjassa 900 onnistuneiden kolmosten rajan.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
BC Nokiaa edustava Kanervo ylsi rajapyykkiin keskiviikon Korisliiga-kierroksella, kun hänen edustamansa BC Nokia vieraili Kauhajoella.