18.5.2020 09:50 Tänään klassikko-otteluna Elisa Viihteellä nähdään ensimmäinen finaali keväältä 2017, jossa Vilpas ja Kataja taistelivat avausvoitosta päätössekunneille asti. Ensimmäisestä ottelusta muodostui jännitysnäytelmä, joka lopulta oli merkityksellinen finaalisarjan kannalta.
Kevään 2017 finaalisarja on yksi Korisliigan klassikkoja. Kuva: Ville Vuorinen.
Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta kohtasivat toisensa finaaleissa keväällä 2017. Sensaatiomaisen runkosarjan voiton napannut Vilpas oli matkalla finaaleihin kukistanut Pyrinnön suoraan kolmessa otteluissa, mutta joutunut raapimaan täyden seitsemän ottelun mittaisen välieräsarjan Karhu Basketia vastaan.
Kataja puolestaan pääsi finaaleihin pienen huilin jälkeen, kun puolivälierässä se kaatoi BC Nokia 3-1 ja välierävaiheessa Helsinki Seagulls kaatui joensuulaisten käsittelyssä voitoin 4-1. Mestareiden liigassa joensuulaiset etenivät lohkovaiheeseen asti ja nappasi kovia päänahkoja kerta toisensa jälkeen.
– Kyseessä oli ainutlaatuinen joukkue, jossa löytyi voitontahtoa ja työntekoa. Vesa Mäkäläinen ja Teemu Rannikko olivat johtajia. Rion Brown eteni vielä kovempiin sarjoihin. Daniel Mullings toi energiaa; Tommi Huolila ja Ilari Seppälä täyttivät roolinsa täydellisesti. Jarekious Bradley alkoi tekemään töitä kauden edetessä ja oli tappavan tarkka kaaren takaa loppukaudella, Katajan päävalmentaja Greg Gibson muisteli aiemmin kevättä 2017.
Ensimmäinen finaali keräsi Salohalliin upean 2011-päisen yleisön, joka sai jännittää trilleriksi muodostuneen ottelun loppuhetkiä kynsiä pureskellen. Joensuulaiset siirtyivät ensimmäistä kertaa kuskin paikalle päätöskympin alussa, vaikka Vilpas oli toisella puoliajalla jo parhaimmillaan 12 pinnan karkumatkalla.
Joukkueiden hyökkäys ei tuottanut koreja ratkaisuhetkillä, mutta Katajan puolustuksen pitäessä Vilppaan Juwan Statenin korintekoyritykset kurissa, sai Kataja mahdollisuuden kääntää ottelun voitoksi kamppailun viimeisessä pallonhallinnassa.
Katajan jälkeen upeaa uraa kovilla eurokentillä tehneen Rion Brownin ajon pyörähtäessä koriraudan päältä ulos, nousi loukkaantumiset selättänyt Katajan Daniel Mullings hyökkäyslevypalloon ja nosti pelivälineen koria kohti juuri ennen ottelun päätössummerin soittoa. Pallo renkaan reunoilta sisään ja Katajan ryöstöretki Salohalliin oli onnistunut.
- Sarjan kaksi parasta joukkuetta taistelivat 40 minuuttia kynsin ja hampain voitosta. Olimme onnekkaita, että ottelun viimeinen pallo pomppi meille.
- Aloitimme ottelun vaisusti ja menetimme pallon 14 kertaa avauspuolikkaan aikana. Ensimmäisen jakson jälkeen pääsimme otteluun paremmin mukaan ja pystyimme antamaan itsellemme mahdollisuuden voittaa Vilppaan vahvoista jaksoista huolimatta, Gibson totesi taiston päätyttyä.
Klassikko-ottelu ma 18.5. 18:00 1. finaali Salon Vilpas – Kataja Basket, pelattu 2.5.2017
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.