Fiifi Aidoo tuo energiaa kentälle BC Nokian paidassa – ”Toivottavasti Korisliigaan palaa erilainen pelaaja kuin joka täältä lähti”

28.9.2023 08:00 BC Nokia kamppailee jälleen noustakseen ensimmäisen kerran mitaleille sitten vuoden 2016. Tänä syksynä joukkue on saanut riveihinsä paluumuuton Suomeen tehneen Harold ”Fiifi” Aidoon.

Kuva: Ville Vuorinen

Takamies Fiifi Aidoo on viettänyt viime kausiaan Espanjassa ja Norjassa, mutta nyt suunta on takaisin Suomeen ja Nokialle, jossa Näätäpaidat ovat toistuvasti päättäneet kautensa sarjataulukon keskikastissa pääsemättä kertaakaan mitaleille vuoden 2016 pronssinsa jälkeen.

Aidoo ei ole kuitenkaan seurannut joukkueen viime vaiheita niin tarkasti, että osaisi välittömästi muodostaa Nokian aiemmista otteista kovin kirkkaita johtopäätöksiä.

– En ole asettanut itselleni kovin konkreettisia tavoitteita eikä valmennusjohto minulle, mutta uskon, että pystyn auttamaan joukkuetta ainakin tuomalla kentälle energiaa, hän pohtii.

Aidoo on itse viime aikoina pyrkinyt kehittämään tasaisuutta onnistumisiinsa ja poistamaan pelaamisestaan virheitä ja nukahduksia. Tätä työtä hänellä on aikomus jatkaa myös Suomessa.

– Tarkoitan erityisesti heittämistä ja korintekoa ylipäätään sekä kaikenlaista tilanteiden loppuun asti saattamista. Osumaprosenttini saisivat tällä kaudella olla vähän aiempaa parempia, jotta vastustajat oppivat, että minua vastaan ei voi enää mennä skriinin ali.

Sen jälkeen, kun Aidoo lähti Kobrista maailmalle vuonna 2020 Korisliiga on muuttunut paljon. Kun takamieheltä kysyy, saapuuko Korisliigaan nyt vastaavasti myös erilainen pelaaja kuin joka sieltä lähti, hän naurahtaa ja toteaa:

– Toivottavasti. Silloin kun olin täällä viimeksi, tapasin tulla vähän liikaa kentälle vain pelaamaan ja luotin siihen, että taito korvaa valmistautumisen. Näin vanhemmiten sitä huomaa, että kroppaa täytyy huoltaa ihan eri lailla ja ottaa ammattimaisempi asenne hallilla ajoissa olemiseen.

Nokialla Aidoo työskentelee päävalmentaja Greg Gibsonin alaisuudessa, joka käynnistelee jo viidettä kauttaan BC Nokian luotsina. Gibson tunnetaan sanojaan säästelemättömänä johtajana, jonka palkintokaappiin on tarttunut Korisliigassa vuoden valmentajan palkinto sekä kolme mestaruutta.

Aidoo itse ei kuitenkaan ennen sopimuksensa tekemistä tuntenut Gibsonia millään muulla tavalla kuin maineelta.

– Minulla on hyvin vähän mitään ennakko-odotuksia, mitä tulee alkavaan kauteen ja valmennusjohtoon, mutta olen huomannut nopeasti, että olemme samalla aaltopituudella koripallosta. Greg on hirveän intohimoinen kamppailija ja haluaa voittaa joka ikisen ottelun juuri niin kuin minäkin. Hän on myös hyvin suorasanainen ajatuksistaan. Arvostan sitä.

Pojasta mieheksi. Fiifi Aidoo on pelannut kahdeksan miesten maaottelua sekä 15 haastajamaajoukkueen ottelua. Vuonna 2015 hän oli nuorten maajoukkueen vakiokasvo. Kuva: Tuomas Venhola
Pojasta mieheksi. Fiifi Aidoo on pelannut kahdeksan miesten maaottelua sekä 15 haastajamaajoukkueen ottelua. Vuonna 2015 hän oli nuorten maajoukkueen vakiokasvo. Kuva: Tuomas Venhola

Aidoo on menneisyydessä saanut osansa legendaaristen valmentajien opeista. Kun hän pelasi Grand Canyon -yliopiston paidassa NCAA:ssa vuosina 2016–18, joukkuetta luotsasi yksi NBA-historian ikimuistoisimmista kahden suunnan sepistä nimeltä Dan Majerle.

”Thunder Daninäkin” tunnettu armoton kilpailija opetti Aidoolle paljon siitä, mitä on aito lannistumattomuus. Olihan valmentaja pelaajauransa aikana päässyt muun muassa puolustamaan Michael Jordania vastaan NBA:n finaaleissa.

– Hänestä olisi vaikka kuinka monta tarinaa, mutta tärkeintä oli hänen asenteensa, jonka mukaan joka ikiseen matsiin pitää lähteä kuin olisi kysymys elämästä ja kuolemasta. Vaikka hän ei itse enää pelannut vaan valmensi, hän oli joka pelissä yltä päältä hiessä ja näytti siltä, että olisi aivan valmis kentälle hetkellä millä hyvänsä. Noilla Jordanin aikakauden kavereilla on aivan omanlaisensa intensiivinen mentaliteetti, Aidoo toteaa.

BC Nokia 23-24 pähkinänkuoressa

Henkilöt

 
13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

4.12.2024 12:32 Korisliiga

Antero Lehdolle 900 Korisliiga-ottelua täyteen keskiviikkona

Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.

3.12.2024 21:45 Korisliiga

Hongalle ja Kouvoille viidennet voitot – joukkueidensa pistekuninkaina Darius Quisenberry ja Blake Francis

Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.

Näytä lisää vastaavia