30.10.2019 21:20 Sentterit Taru Tuukkanen ja Awak Kuier täyttivät tilastorivejä antaumuksella, kun Forssan Alku voitti HBA-Märskyn 87–84.
Taru Tuukkanen oli forssalaisten tilastojyrä. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga
Forssan Alku taisteli kotikentällään HBA-Märskyä vastaan tasaisin tuloksin ottelun viime metreille saakka. Mäkelänrinteen urheilulukiolaiset kävivät Saga Ukkosen onnistuneen kolmosen ansiosta kahden pisteen johdossa vain puolitoista minuuttia ennen loppusummeria, mutta FoA taisteli vielä tiensä takaisin kuskin penkille, ja ottelu päättyi numeroin 87–84.
Voittajajoukkueen kovin korintekijä oli 26 pistettä kirjauttanut Delaney Bruce, mutta tasapainoisin tilastovaikutus tuli veteraanisentteri Taru Tuukkaselta 18 pisteellä, 14 levypallolla ja yhdeksällä syötöllä. Tuukkanen suhtautui voitettuun otteluun varauksella.
– Emme mielestäni pelanneet kovin hyvin. Positiivista oli lähinnä se, että kun HBA meni johtoon, pakkamme ei hajonnut, vaan hoidimme silti pelin kotiin, hän kommentoi.
Vierailevien märskyläisten puolella nähtiin sen sijaan jo tutuksi tullut tilastorivi. Kaikissa kolmessa pääkategoriassa suorittamista johti Awak Kuier, joka rekisteröi 18 pistettä, yhdeksän levypalloa ja neljä syöttöä.
Nuori lupaus Kuier on herättänyt pelaamisellaan valtavasti huomiota ja kommentoi ottelun jälkeen huomiosta syntyviä paineita.
– En anna sen vaikuttaa pelaamiseeni. Olen tähän mennessä jo tottunut siihen, eikä paineita tule, Kuier vakuutti.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Peli-Karhujen kasvatin Elli Heikkilän kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Heikkilälle 9. Naisten Korisliigassa.
Jessica Wisotzki ja ToPo ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Kanadasta lähtöisin oleva 23-vuotias laitapelaaja aloittaa Suomesta ammattilaisuransa.
BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Sara Puckettin kanssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
19-vuotias, takakentällä viihtyvä Ella Sahuri siirtyy Tapiolan Honkaan kaudelle 2025-26. Heinolalaiskasvatti on pelannut viimeiset kolme kautta Lahti Basketballin Team Lemkemissä naisten 1. divisioonaa.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue, kotkalainen Peli-Karhut, vahvistuu Lappeenrannan Catzista Kotkaan siirtyvällä 175-senttisellä ja 19-vuotiaalla Veera Mäntykivellä.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.