Gummerus pelaa vahvaa tulokaskautta, Raitasen yliopistolle kaksi voittoa

8.12.2017 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n suomalaispelaajista kuluvalla viikolla ovat erottuneet peli peliltä parantava tulokas Lasse Gummerus ja toista kauttaan pelaava Remu Raitanen, joka johdatti San Franciscon yliopiston kahteen voittoon.

Lasse Gummerus on jyrännyt itsensä Maristissa rotaatiominuuteille tulokaskaudellaan.

Remu Raitanen johdatti San Franciscon kahteen voittoon kuluvalla viikolla. Kuvat: Ville Vuorinen & USF.


Lasse Gummeruksen Marist johti parhaimmillaan 19 pistettä Colgaten yliopistoa, joka nousi Maristin ohitse viimeisillä minuuteilla, kunnes 49 sekuntia ennen loppusummeria Isaiah Lambin kolmonen sinetöi loppulukemat 76-78 (34-46) Maristille. Colgate sai 0,6 sekuntia ennen loppua vielä riiston ja puolen kentän tuntumasta lähteneen kolmosen sisään, mutta videotarkistuksen jälkeen se hylättiin ja voitto tuomittiin Maristille.
 

Tulokaskauttaan pelaava Gummerus jatkoi erinomaisia otteitaan yliopistonsa paidassa. Seitsemässätoista minuutissa Gummerus tehtaili seitsemän pistettä ja kolme levypalloa. Gummeruksen minuuttimäärät ovat nousseet hajaminuuteista yli kymmeneen viimeisen neljän ottelun aikana.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Remu Raitasen San Francisco nappasi viikolla kaksi voittoa, kun maanantaina San Francisco onnistui nappaamaan puolustusvoiton Central Arkansasista 76-78 (33-37). Raitanen nousi esille varsinkin toisella puoliajalla kirjauttaen yhdeksän pistettä, viisi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa 23 minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

San Franciscon voittokulku jatkui torstaina, kun tällä kertaa Raitanen ja ”Dons” päihitti Eastern Washingtonin 71-81 (24-45). Raitanen kunnostautui erityisesti levypallopelissä napaten yhdeksän levypalloa ja kuusi pistettä tilastosarakkeeseensa 25 minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Oskar Michelsen ja Davidson voittivat kotiluolassaan VMI:n vahvan toisen puoliajan turvin 51-74 (27-34). Aloitusviisikkopaikkaa läpi kauden hallussaan pitänyt Michelsen pussitti kaksi pistettä, repi kaksi levypalloa ja jakoi yhden syötön kolmessatoista minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Samuli Nieminen ja Stephen F. Austin aiheuttivat Louisiana Techille harvinaisen kotitappion Kevon Harrisin lay-upilla viisi sekuntia ennen loppusummeria 85-83 (38-39). Nieminen jäi pisteittä pelaamassaan viidessä minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Shawn Hopkins ja Troy joutuivat toteamaan UAB:n paremmakseen loppunumeroin 90-78 (41-40). Kolmatta kauttaan yliopistossa pelaava Hopkins on sementoinut itsensä aloitusviisikkoon heittäen kolme pistettä neljässätoista minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Fiifi Aidoo ja Grand Canyon taipuivat Saint John'sille kotikentällään 68-60 (32-27). Aidoo sai peliaikaa kolmetoista minuuttia, joiden aikana hän heitti kaksi pistettä, kahmi kolme levypalloa ja jakoi kolme syöttöä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Thomas Murphy ja Northeastern pieksivät kotonaan Bucknellin 64-82 (32-41). Murphy heitti kolme pistettä, haki kaksi levypalloa ja tarjoili yhden syötön neljässätoista minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Edon Maxhunin Long Beach State kärsi niukan tappion Southern Utahille 89-94 (33-42). Maxhuni sai peliaikaa kahdeksan minuuttia säkittäen viisi pistettä ja riistäen kerran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Lassi Nikkarinen ja Montana State hävisivät Central Michiganille 48-75 (20-37). Nikkarinen sai tulokaskautensa isoimmat minuutit riistäen kerran kolmessatoista peliminuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Joonas Tahvanaisen Utah Valley voitti Anton Vialenin Weber Staten 56-83 (29-43). Tahvanainen jäi ilman tilastomerkintöjä kolmessa peliminuutissa. Vialen on kuluvan kauden ns. ”red shirt” -statuksella, joka tarkoittaa, että Vialen ei pelaa Weber Staten paidassa vielä tällä kaudella.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

Näytä lisää vastaavia