HKVT-kurssi leipoi 13 uutta huippuvalmentajaa, Juha Sten priimus

30.5.2016 Suomalainen koripalloperhe on kasvanut kolmellatoista uudella HKVT-koulutetulla valmentajalla. Kaksi viikkoa sitten opintonsa päättäneen HKVT-kurssin priimukseksi valittiin Susijengissäkin takavuosina pelannut Juha Sten, jonka uutisoitiin aiemmin keväällä siirtyvän Äänekosken Huiman miesten edustusjoukkueen peräsimeen.

Juha Sten nimettiin tuoreimman HKVT-kurssin priimukseksi.

HKVT2015 kokonaisuudessaan. Kuvat: Antti Koskelainen.

Urallaan 31 kertaa Susijengin paidan ylleen kiskonut ja ammattilaisena mm. Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa pelannut Juha Sten on tähänastisen valmennusuransa aikana valmentanut Lappeenrannassa ja Jyväskylässä ennen Äänekoskelle siirtymistään.

Stenin lisäksi HKVT:n tuoreimmalta vuosikurssilta valmistuivat Niko Hellman, Janne Hänninen, Nina Kalmi, Mike King, Juuso Konttinen, Eero Levä, Tomi Moberg, Erkko Ojala, Kristian Palotie, Juha-Pekka Sipponen, Aleksi Suominen sekä Susanna Vartiainen.

- Meillä oli jälleen koossa erittäin hyvä ryhmä, kehuu HKVT:llä kouluttajana toiminut Koripalloliiton olympiavalmentaja Antti Koskelainen.

- Ryhmämme oli keskusteleva ja luonnollisestikin intohimoisesti koripalloon suhtautuva. Heistä jokaisella oli sellaisia valmentajille tärkeitä ominaisuuksia kuin tunneälyä ja vilpitöntä halua kehittyä valmentajina.

Kansainvälisyys kiinnostaa

Tuoreelta HKVT-kurssilta valmistunut, Helmi Basketia valmentava Janne Hänninen oli päättyneen kurssin annista mielissään.

- HKVT-kurssin aikana tehtiin paljon ryhmätöitä, joissa keskustelut muiden kurssilaisten sekä kouluttajien kanssa olivat varmaankin kurssin parasta antia, Hänninen kuvailee.

- Saimme myös koulutuksen puitteissa osallistua Albert Schweitzer -turnaukseen, jossa näki erittäin hyviä pelaajia ja joukkueita ympäri maailmaa. Myös se jäi mieleen eräänlaisena kohokohtana.

Hännisen mukaan HKVT antaa valmentajille erinomaiset eväät tulevalle uralle. Eräänlaisena elinehtona kurssilla on korostettu lajin kansainvälisyyttä, joka kuuluu myös Hännisen puheissa.

- Valmentaminen ulkomailla olisi erittäin mielenkiintoinen haaste, koska haluaisin opiskella ja saada vaikutteita erilaisista koripallokulttuureista omaan valmentamiseeni.

Nyt päättynyt HKVT oli nykymuodossaan viides omassa lajissaan. Nykymuotoiselta HKVT:lta on tähän mennessä valmistunut 95 valmentajaa.

HKVT on Koripalloliiton koulutusjärjestelmän korkein taso, joka oikeuttaa valmentamaan kaikilla sarjatasoilla sekä toimimaan maajoukkuevalmennuksessa. Vuoden mittainen koulutus (15 opintoviikkoa) sisältää yhteensä seitsemän lähijaksoa koti- ja ulkomailla.

HKVT:n vastaavana kouluttajana toimii Jyri Lohikoski.

HKVT-valmistuneet 2016

Sukunimi

Etunimi

Syntynyt

Seura

Hellman

Niko

16.9.1985

Espoo Basket Team

Hänninen

Janne

8.11.1986

Helmi Basket

Kalmi

Nina

22.8.1986

Turun Riento

King

Mike

30.8.1974

Pantterit

Konttinen

Juuso

18.2.1990

Tapiolan Honka

Levä

Eero

22.8.1986

Helsingin NMKY

Moberg

Tomi

3.2.1967

Hyvinkään Ponteva

Ojala

Erkko

16.2.1973

BC Nokia

Palotie

Kristian

23.9.1987

PuHu juniorit / Sykki

Sipponen

Juha-Pekka

19.5.1970

Tapiolan Honka

Sten

Juha

23.12.1983

Äänekosken Huima

Suominen

Aleksi

17.4.1986

Raholan Pyrkivä

Vartiainen

Susanna

2.6.1976

Tapiolan Honka

 
13.12.2024 08:23 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet maailman kymmenen parhaan joukossa

FIBA:n päivitetty rankinglistaus vahvistaa Suomen tyttömaajoukkueiden aseman maailman kärkikymmenikössä. Ensimmäisen kerran Suomi murtautui kymmenen parhaan joukkoon vuosi sitten.

4.12.2024 13:03 Koulutus

NVS 2025: Harri Mannonen Nuorisovalmennusseminaariin - ohjelma valmis

Tammikuussa järjestettävän Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on valmistunut - viimeisin kiinnitys esiintyjälistaan on pitkän linjan koripallovalmentaja Harri Mannonen. Majoitusta tarvitsevien kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin.

3.12.2024 07:55 Pääjuttu

Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2025

Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, Sudenpentujen, valmentajat on nimetty vuodelle 2025. Viime kesää 2024 tähditti 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruus, joka oli samalla Suomen koripallomaajoukkueiden ensimmäinen mitali EM-tasolla.

28.11.2024 15:38 WU16

Suomalainen koris vahvasti ehdolla Urheilugaalan ehdokaslistoilla

Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

11.11.2024 14:06 Valmentajat

NVS 2025: Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma täydentynyt

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on täydentynyt ja ohjelma on yhtä esiintyjää lukuun ottamatta valmiina. Jussi Laakson ja Anton Mirolybovin lisäksi Kisakalliossa puheenvuoroja käyttävät Martti Iivonen, Tuomas Rahkonen, Janne Hänninen ja Jussi Räikkä. Ilmoittautuminen seminaariin on täydessä vauhdissa.

7.11.2024 08:22 Pääjuttu

Tuomas Iisalosta tuli historian ensimmäinen NBA-ottelussa päävalmentajana toiminut suomalainen

Viime vuosina nopean nousun kansainvälisen koripallon eliittivalmentajien joukkoon tehnyt Tuomas Iisalo teki viime yönä suomalaista koripallohistoriaa johdattaessaan Memphis Grizzliesin 131–114 -voittoon Los Angeles Lakersista.

14.10.2024 12:33 Valmentajat

Hae nuorten maajoukkuevalmennukseen kaudelle 2025

Suomen Koripalloliitto hakee osaajia nuorten maajoukkueiden valmennus- ja tukitehtäviin. Haku ei koske SUSI All Stars -valmennusta.

24.9.2024 13:09 Koulutus

Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen avattu

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avattu ja ensimmäiset esiintyjät ovat selvillä, kun Jussi Laakso ja Anton Mirolybov ovat lupautuneet esiintymään seminaarissa.

19.8.2024 19:30 Koulutus

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 18.9.

Näytä lisää vastaavia