21.4.2007 Espoon Honka käynnisti Korisliigan finaalisarjan komeasti kukistamalla Namika Lahden Tapiolan Urheiluhallissa numeroin 90-76 (50-34). Kotiedustaan visusti kiinni pitävä Honka ei ole hävinnyt tänä keväänä ainoatakaan playoff-peliä Tapiolassa.
- Kova voitto. Olen erityisen tyytyväinen puolustukseemme. Vaikka hyökkäyspeliimme jäikin vielä parantamisen varaa, niin se oli hyvä asia, että pystyimme tekemään pisteitä leveällä rintamalla, totesi Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.
Pavicevic sai olla tyytyväinen myös joukkueeseen asenteeseen. Peliin kovalla sykkeellä tullut ja heti kättelyssä 9-0–johtoon hurjastellut Honka karisti vieraansa kannoiltaan käytännössä jo toisella neljänneksellä.
Vahvasti puolustanut ja vauhdikkaasti hyökkäyksiään päättänyt Honka karkasi 29-27 -numeroista pikaisesti 50-34 –taukojohtoon ja ero olisi voinut kasvaa suuremmaksikin ilman ohisudittuja vapaaheittoja ja lay-upeja. Näytti siltä, että Lahden selkäranka oli katkennut odotettua helpommin.
- Meillä ei toiminut puolustus eikä hyökkäys varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla. Silloin jälki on tällaista Hongan tasoista joukkuetta vastaan, myönsi Namika Lahden kapteeni Ville Mäkäläinen (16/4).
Lahti kävi tosin sitkeästi vielä kahdeksan pisteen päässä tilanteessa 79-71, kun peliaikaa oli jäljellä enää 2.20. Se jäi kuitenkin pelkäksi kosmetiikaksi, kun viivalta lähes täysosumatyötä tehnyt Hongan Petteri Koponen (15/2) pisti molemmat vapaaheittonsa kylmähermoisesti pussiin ja Matt Williams (15/9) täydensi työn tyylipuhtaalla hyppyheitolla.
- Pääsimme lopussa horjuttamaan vähän Honkaa ja olemme siinä joskus onnistuneetkin, mutta tällä kertaa kotijoukkue ei sortunut paniikkiin missään vaiheessa, korosti Lahden valmentaja Lars Ekström.
Honka lähti ensimmäiseen finaaliin tuntuvasti kovemmalla latauksella.
- Olimme todellakin valmiit pelaamaan tiukasti heti alusta lähtien. Samalla pelasimme järkevästi. Puolustimme hyvin ja pääsimme juoksemaan sitä kautta nopeita hyökkäyksiä sisään. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä oli vasta finaalisarjan ensimmäinen peli, totesi Koponen.
Lahden tunnetusti ärhäkästä puolustuksesta oli terävin silaus poissa, eikä se päässyt missään vaiheessa kunnolla kiinni Hongan pelintekijöihin.
- Emme tosiaankaan onnistuneet Hongan takamiesten hiillostamisessa toivotulla tavalla, myönsi Ekström.
Voittajista varsinkin Tim Kisner (12/4) pelasi loistavan ottelun. Taitava Kisnerin juonikkaista käsistä lähti edelleen kuusi komeaa koriin johtanutta syöttöä. Niistä pääsivät nauttimaan kovia tahtokoreja hienolla prosentilla viimeistelleet Monte Cummings (20/4) ja Honkaa niillä muutamilla vaikeimmilla hetkillä pystyssä pitänyt Kimmo Muurinen (13/2), joka nautti pelistä jokaisella solullaan tuore kolmen vuoden jatkosopimus taskussaan.
- Hyvää hyökkäyspeliä meiltä. Ottelussa sai pelata kovaa, mutta otteet säilyivät silti siisteinä. Tästä on hyvä jatkaa sunnuntaina Lahdessa.
Honka nosteli tavoilleen uskollisesti erityisesti kahden pisteen heittojaan vakuuttavasti säkkiin, joskin tunnetusti tarkkakätisen kapteenin Jukka Matisen (9/5) käsi ei ollut vielä lauantaina parhaimmillaan: kakkoset 1/4 ja kolmoset 1/6.
Namikan otteet eivät säväyttäneet Espoossa, mutta kovahenkinen joukkue on noussut ennenkin tukalasta asemasta takaisin taisteluun. Sen päälle Ekström laskee tälläkin kertaa.
- Luotan siihen, että sunnuntaina kotisalissa nähdään aivan erilainen Namika Lahti, kunhan puolustus saadaan kuntoon ja samalla 1500 lahtelaiskatsojan tuki puolellemme.
Namika Lahden onnistujat jäivät ensimmäisessä finaalissa vähiin kapteeni Ville Mäkäläisen lisäksi. Näkyvimmin esiin nousi Lee Scruggs, joka viimeisteli lähinnä kaukaa ja kovalla prosentilla 20 pistettä. Scruggs tosin teki pisteistään valtaosan jo ensimmäisellä neljänneksellä. Sidney Holmes sai kokoon 12 ja Tim Bograkos 11 pistettä.
Finaalisarja jatkuu sunnuntaina Lahden Urheilutalossa klo 14.30. Kolmas ottelu on vuorossa tiistaina Tapiolan Urheiluhallissa klo 18.30. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.