Honka ja Karhu jatkavat puhtaalla pelillä

12.10.2013 18:15 Korisliigan puhtaan pelin joukkueiden määrä nousi neljään, kun Tapiolan Honka ja Kauhajoen Karhu kasvattivat voittojensa määrän kolmeen. Tapiolan Honka nousi tauon jälkeen Ronnie Clarkin ratkaisuilla Salon Vilppaan ohi matkallaan 77–71 (33–41)-voittoon ja Kauhajoen Karhu kesytti Lapuan Korikobrat Pohjanmaan paikallisderbyssä luvuin 106–76 (48–37).

Ronnie Clark hurmasi jälleen Tapiolan kotiyleisön Hongan nujertaessa Vilppaan.

Pekka Salmisen Honka on voittanut kaikki kolme pelaamaansa ottelua.

Viime kaudet Forssassa pelannut Markus Molenius johdatti Karhun karkuteille toisella kymmenminuuttisella. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

Voittotilinsä keskiviikon Kouvot-ottelussa avannut Salon Vilpas pakotti Tapiolan Hongan pois mukavuusalueeltaan lauantain tv-pelin avauspuoliskolla, ja erityisesti sentteri Mikael Sandberg pääsi hassuttamaan espoolaisia korin läheisyydestä. Vilpas johti toisella neljänneksellä parhaimmillaan yhdeksällä pisteellä.

 

Valmentajakaksikon Pekka Salminen-Jussi Syrjänen taukopuhuttelu kuitenkin tehosi, ja Honka sai Vilppaan satimeen puolustuspäässä Jaraun Burrows ankkurinaan. Ronnie Clark alkoi säkittää samalla ikitehokkaat hyppyheittonsa Tapiolan hallin naruihin ja pallo liikkui tehokkaasti mieheltä miehelle.

 

Vilpas onnistui pariin otteeseen säikyttelemään Honkaa päätösjaksolla pallonriistoista, mutta salolaisten viimeistelytarkkuuteen jäi parantamisen varaa. Honka kuittasi näin kolmannen perättäisen kotivoittonsa luvuin 77–71 (33–41).

 

Ronnie Clark (31/8) ja Jaraun Burrows (20/13/4 blokkia) olivat espoolaisten voiton pääarkkitehdit. Tuomas Iisalo (6/2) kunnostautui jälleen Hongan likaisen työn tekijänä.

 

– Tämä oli meiltä heikoin kolmesta pelaamastamme ottelusta ja silti saimme voiton, joten tunnelmat ovat sikälikin erittäin hyvät. Ronnie Clark oli hyökkäyspäässä aivan omaa luokkaansa, Jaraun Burrows uskomaton puolustuspäässä ja joukkueen ympärillä roolit loksahtivat kohdilleen kolmannella jaksolla, Iisalo kiitteli tv-haastattelussa.

Salolaisista Mikael Sandberg (13/4) onnistui ensimmäisellä puoliajalla. Mikhail Torrance (19/7) osoitti hetkittäin potentiaaliaan ja Jukka Katajalla (10/5) oli kelpo ilta.

 

Karhu mylvi lakeuksilla

 

Kauhajoen Karhu dominoi viime kaudella Korisliigan paikallisotteluitaan Lapuan Korikobria vastaan ja sama tahti jatkui myös Kobrien toisen liigakauden ensimmäisessä Etelä-Pohjanmaan derbyssä.

 

Ilman pelinrakentajaansa Givi Bakradzea pelanneet lapualaiset pystyivät haastamaan Karhua tasaväkiseen peliin runsaan kymmenen minuutin ajan tilanteeseen 23–24, kunnes Karhun laajempi materiaali ja intensiivisempi puolustuspeli alkoivat purra Kobran niskaan. Markus Molenius heitti 12 pisteellään löylyä kiukaalle Karhun porhaltaessa 11 pisteen taukojohtoon.

 

Tauolta palattaessa Karhu löysi vielä yhden ylimääräisen vaihteen pelinsä ja murjoi hurjat 33 pistettä tauluun kymmenessä minuutissa Korikobrien selvästi väsähtäessä. Kauhajokiset pääsivät tuulettelemaan lopulta voittoaan ylivoimaisesti 106–76 (48–37).

 

– Saatuamme menetykset kontrolliin pidimme komentoa koko pelin. Meiltä hyvä, intensiivinen esitys ja taas askel eteenpäin. Erityisen hienoa on, että olemme pystyneet voittamaan kolme kertaa kolmesta ottelusta, vaikka pelimme ei ole vielä valmista, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara ilakoi.


Karhulta Quincy Hankins-Cole (28/12/3 syöttöä) oli jälleen erinomainen. Otson syömähammasrivistön muodostivat hänen lisäkseen Markus Molenius (17/4), Andre Williamson (16/6), Antwine Williams (13/7) ja Henri Hirvikoski (10/1/3 syöttöä).

 

Lapualaisista Lawrence Kinnard (26/10) ja Jussi Turja (19/5 blokkia) vastasivat parhaista tehoista.

 

Korisliigan kärjessä jatkavat kolmella voitollaan Tampereen Pyrintö, Nilan Bisons, Tapiolan Honka ja Kauhajoen Karhu.

 

Voitottomina tyvipäässä jatkavat vastaavasti Namika Lahti, Lapuan Korikobrat, Namika Lappeenranta sekä yhden ottelun vähemmän pelannut Kouvolan Kouvot.

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

Näytä lisää vastaavia