11.2.2009 Korisliigan kärkikolmikkoon kuuluvan KTP:n neljän pelin voittoputki katkesi keskiviikkona Espoossa, jossa vajaamiehinen Honka kukisti kotkalaiset 98-82 (52-34) -tuloksella. Tappionsa myötä KTP jäi voiton verran jälkeen sarjan kärkiparin muodostavista Kouvoista ja Joensuun Katajasta.
Honka voitti ensimmäisen neljänneksen kymmenellä pisteellä eikä päästänyt sen jälkeen KTP:tä enää seitsemää pistettä lähemmäs. Kotijohto pysyi lähes läpi pelin runsaassa kymmenessä pisteessä.
- Olen erityisen tyytyväinen puolustuksemme intensiteettiin, tiivisti voitonavaimet Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.
Akeem Scott nousi voittajien tehomieheksi sivuttuaan kauden piste-ennätystään 31. Jukka Matinen nakkasi 19 pistettä.
Hongalta puuttuivat jo pidempään sairaslistalla olleen Monte Cummingsin ohella kuumeinen takamies Chanan Colman sekä jalkavaivainen Petri Heinonen.
KTP:n teho keskittyi yhdysvaltalaistrion käsiin, kun Damon Williams ja Durell Vinson tekivät 20 ja Steve Smith 14 pistettä.
Kouvot jatkoi voitokkaita kotipelejään ToPon kustannuksella, kun pisteet jäivät Kouvolaan 92-80 (46-38) -lukemin.
ToPo taisteli Kouvojen tahdissa runsaan vartin, jonka jälkeen peli eteni loppuun asti runsaan kymmenen pisteen kotijohdossa.
Kouvot pohjusti voittonsa heitettyään hyvällä 52 prosentin tarkkuudella 12 kolmen pisteen koria. Tuomas Iisalo nakkasi kuusi kolmosta ja 25 pistettä. Brian Swift säesti 23 pisteellä. Kouvoilta puuttui nilkkansa edellispelissä loukannut Jukka Kataja.
ToPosta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Isaac Spencer 24:llä ja Jean Francois 18 pisteellä.
Sarjataulukossa toiseksi viimeisenä oleva Tampereen Pyrintö ahdisteli kotipelissään Joensuun Katajaa, joka käänsi lopulta pelin edukseen 90-98 (49-39) -numeroin.
Pyrintö karkasi ensimmäisellä neljänneksellä 14 pisteen johtoon ja piti johtonsa päätösjakson alkuminuuteille asti. Kataja johti viimeiset seitsemän minuuttia ja nykäisi ratkaisevan eron voitettuaan 81-83 -tilanteen jälkeen pariminuuttisen 8-0.
Pyrintö oli tehokkaampi korin tuntumassa, mutta Kataja heitti 14 pistettä enemmän vapaaheitoilla.
Sami Lehtoranta heitti Katajalle 23 pistettä, Jeremiah Wood 21 ja Larry Blair 20.
Pyrinnöstä Chris Hester teki 22 pistettä ja kolmikko Antero Lehto-Antti Nikkilä-Kenneth Henderson 15 pistettä mieheen.
Kaksi edellistä peliään hävinnyt Namika Lahti otti kierroksen suurimman voiton kukistettuaan kotipelissään Uudenkaupungin Korihait 92-66 (47-30).
Peli eteni alusta asti lahtelaiskomennossa. Ratkaisu tuli jo kolmannella jaksolla, jolloin kotijohto kasvoi yli 20 pisteeseen.
Namikalta löytyi kaikkiaan kuusi kaksinumeroiset pisteet heittänyttä peluria, joista Ray Nixon ja Ilkka Vuori olivat tehokkaimpia 18 ja 16 pisteellä.
Korihaiden paras pistemies tällä kertaa oli neljä kolmosta ja kaikkiaan 15 pistettä heittänyt Niilo Lehtilä. Bojan Sarcevic heitti niin ikään neljä kolmosta ja 14 pistettä.
Korisliigassa viimeisenä olevan Porvoon Tarmon tappioputki venyi seitsemän pelin mittaiseksi, kun Forssan Koripojat haki Porvoosta voiton 52-75 (21-42) -tuloksella.
Tarmo menetti pelin heti alussa FoKoPon vietyä ensimmäiset minuutit peräti 18-2 -lukemin. Tarmo ei päässyt enää missään vaiheessa 13 pistettä lähemmäs.
Pelin erikoisuutena FoKoPo pääsi heittämään 22 vapaaheittoa, mutta Tarmo vain neljä.
Ronald Yates heitti FoKoPolle 24 pistettä ja Ray Cunningham 13.
DeWayne Richardson keräsi Tarmolle 15 pistettä ja 16 levypalloa. Victor Morris heitti 13 pistettä.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Korihaiden Bojan Sarcevicille 300 €:n sakkorangaistuksen.
Salon Vilppaan Mikko Koivisto rikkoi tiistaina Nokia-ottelussa 9. pelaajana kautta aikain Korisliigan runkosarjassa 900 onnistuneiden kolmosten rajan.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.