27.3.2013 Honka vei ensimmäisen puolivälieräottelun nimiinsä selvin lukemin 80-62 (26–33). ToPo oli lähes yksinomaa sisäpelaaja Niina Laaksosen varassa. Ottelu kääntyi Hongan hallinnaksi toisella puoliajalla.
Hongan Jordan Murphree oli liekeissä ensimmäisessä puolivälieräottelussa. Tuloksena komea tupla-tupla.
ToPo:n Niina Laaksonen pelasi loistavan ottelun, muttei pystynyt kaatamaan Honkaa. Kuvat: Fracois Perthuis
Valmentajien arviot tasaisesta ottelusarjasta vaikuttivat varsin osuvilta Honka – ToPo -ottelun ensimmäisen puoliajan perusteella. Kumpikin joukkue oli saapunut Tapiolan urheiluhalliin taistelemaan voitosta kynsin hampain.
ToPo:n Niina Laaksonen osoitti heti alkuminuuteilla olevansa pelipäällä. Kun ensimmäistä jaksoa oli jäljellä vain muutama minuutti, Laaksosella oli kasassa jo ällistyttävät 9 pistettä ja 7 levypalloa. Kokonaisuudessaan joukkueiden vääntö oli todella tasaista, ja koreja tehtailtiin vuorotellen.
Niina Laaksonen jatkoi ällistyttäviä otteitaan toisessa erässä. Hongalta pisteitä tekivät tiukasti vartioitu Melissa Jeltema ja Jordan Murphree. ToPo:n pelinrakentaja Vilma Kesänen johti joukkueensa peliä mallikkaasti, ja vapautti oivaltavilla syötöillään joukkuetovereitaan korintekopaikkoihin.
Niina Laaksosen raadanta alkoi vähitellen kääntää ottelua ToPo:n hallintaan. Ensimmäisen puoliajan lopussa joukkue rankaisi Honkaa pallonmenetyksistä ja kasvatti eron 7 pisteeseen. Puoliajalle siirryttiin ToPo:n johtaessa 26 –33.
Honka palasi puoliajalta kentälle pirteänä ja kuroi eron nopeasti kiinni vauhtiin päässeen Jelteman koreilla. Laaksonen puolestaan kannatteli joukkuettaan onnistumisillaan. Honka otti kolmannen erän loppupuolella ohjat käsiinsä, sai Laaksosen hetkeksi kuriin ja kiskaisi vuorostaan ToPo:n ohi. Viimeiseen erään lähdettiin Hongan 2 pisteen johdossa.
Honka käänsi ottelun vastustamattomasti itselleen viimeisellä jaksolla. Espoolaiset onnistuivat huomattavasti ToPo:a laajemmalla rintamalla, ja joukkue karkasikin pian ToPon ulottumattomiin. Eron kasvattamisesta vastasivat Jelteman lisäksi erinomaisen ottelun pelannut Jordan Murphree sekä Roosa Myllyveräjä, Emma Laaksonen ja Vilja Kesänen. Viimeiset minuutit kuluivat lukemien kaunisteluun, kun Honka pommitti voittonumeroikseen 80 – 62.
Hongan tehokkaimmat olivat Jeltema (20/8), Murphree (24/14) ja Roosa Myllyveräjä (12/0). ToPo:lta onnistuivat Laaksonen (31/15), Kesänen (14/7) ja McBee (7/8).
Honka – ToPo -otteluparin seuraava puolivälieräottelu pelataan 30.3. Töölön Kisahallissa klo 16:00.
Lisätiedot: Honka – ToPo -välieräsarjan ensimmäinen ottelu
Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.
Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.