Honka ylivoimaiseen voittoon – voitot myös Peli-Karhuille ja ToPo:lle

28.10.2020 21:09 Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona kolmella ottelulla. Voittoihin ylsivät Honka, PeKa ja ToPo.

Taru Tuukkanen oli vaikea pidettävä Kouvottarille. Kuva:Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Peli-Karhut jatkaa tappioitta

Tappioitta sarjan aloittanut Peli-Karhut sai vieraakseen kahdeksantta sijaa pitäneen Vimpelin Vedon. Pisteet jäivät Kotkaan 81-70.

Vierasjoukkueen hyökkäyspeli oli ottelun alussa tukkoista. Peli-Karhut puolusti hyvin ja sai pakotettua ViVe:n vaikeisiin ratkaisuihin. Vimpeliläisten pelitilanneheittojen prosentti jäi jaksolla todella alhaiseksi, mutta vapaaheittojen avulla joukkue pysyi pelissä hyvin mukana. Tauolla kotijohto oli 16-11.

Toisella jaksolla Zykera Rice otti näkyvämpää roolia ja hänen johdollaan kotijohto kasvoi. Vieraiden Destinee Young kuitenkin vastasi hyvin ja Vimpeli pysyi iskuetäisyydellä. Jakso päättyi PeKa:n johtaessa 44-34.

ViVe aloitti kolmannen jakson kuudella peräkkäisellä pisteellä ja kuroi eron neljään pisteeseen. PeKa ei kuitenkaan päästänyt vieraitaan tämän lähemmäksi, vaan kasvatti johtonsa 12 pisteeseen ennen jakson loppua.

- Tiedettiin että kova vastus vastassa. Kunnolla saimme PeKan haastettua ja meille oikein positiivinen peli. Olen tyytyväinen siihen että saatiin vastustajalle 18 menetystä aikaiseksi. Keskityimme parantamaan edellisestä pelistä ja siinä onnistuimme, vieraiden päävalmentaja J-P Kujala sanoi.

Viimeisellä jaksolla molempien joukkueiden pisteiden teko oli haastavaa. Jakson alkupuolisko olikin vähäpisteinen. PeKa piti kuitenkin johtoaseman koko ajan turvallisena ja pääsi juhlimaan voittoa pistein 81-70.

- Voittoon tyytyväinen, mutta parannettavaa jäi. Ei oikein pidetty pallosta huolta. Oli tarkoitus pitää pikkuisen enemmän tempoa yllä ja vaihtaa enemmän, mutta ei oikein niihin tänään päästy. Lauantaina jatkuu kotona Catzia vastaan, PeKa:n päävalmentaja Roope Mäkelä totesi.

Elena Melto teki 20 pistettä ja keräsi 15 levypalloa. Rice teki 20 pistettä ja napsi kahdeksan levypalloa. Syöttötilastoa johtava Linda-Lotta Lehtoranta upotti 12 pistettä ja tarjoili kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Vieraista Doniyah Cliney teki 26 pistettä. Young sai kasaan tupla-tuplan 19 pisteellä ja 13 levypallolla.

Peli-Karhut nousi voitollaan sarjan kärkeen. Vimpeli on sarjassa kahdeksantena.

Ottelutilasto

 

ToPo vei tiukan kamppailun Tampereella

Kauden ensimmäistä voittoaan metsästävä Tampereen Pyrintö sai vieraita Helsingistä, kun ToPo matkasi Tampereelle taistelemaan sarjapisteistä. Pisteet matkasivat Helsinkiin 63-57.

Ensimmäisellä neljänneksellä kotijoukkueen puolustus oli rautaista ja se karkasikin alussa kahdeksan pisteen karkumatkalle. ToPo sai pelinsä kuitenkin toimimaan jakson loppua kohden paremmin ja tauolle mentiin tasatilanteessa 12-12.

Peli jatkui tasaisena toisella neljänneksellä. ToPo otti johtoaseman itselleen Tessa Virtasen kahdella kolmosella. Molemmat joukkueet pelasivat hyvää puolustuspeliä ja se näkyi pistetaululla. Puoliaika alkoi vieraiden johtaessa 24-23.

ToPo alkoi kolmannella jaksolla kasvattaa eroaan kotijoukkueeseen. Nea Kuisma upotti nopeasti kaksi kolmosta. Pyrintö oli kuitenkin parempi jakson loppua kohden. Vierasjohto oli jakson päättyessä neljä pistettä.

Neljännen jakson pelin kuva oli samanlainen kuin oikeastaan koko ottelun. Voittajaa saatiin jännittää aivan ottelun loppuun asti. Nea Kuisma upotti kolmen pisteen heiton ja vei ToPon kolmen pisteen johtoon, kun pelikellossa oli jäljellä 40 sekuntia. 

Pyrintö ei hyvästä yrityksestä huolimatta tästä toipunut. Pisteet matkasivat Helsinkiin 63-57.

Vieraiden korkeimman pistemäärän sai kasaan Virtanen, joka teki 18 pistettä. Ida Myllyoja upotti kahdeksan pistettä ja keräsi 14 levypalloa. Pyrinnöstä Iina Mäkelä upotti 18 pistettä ja Reetta-Sofia Tulkki 15 pistettä.

Pyrintö jatkaa yhdeksännellä sijalla. ToPo nousi voittonsa ansiosta viidenneksi.

Ottelutilasto

 

Honka ylivoimaiseen voittoon

Kouvottaret matkasi keskiviikon kierroksella vierasotteluun Honkaa vastaan. Kotijoukkue ei antanut vierailleen mahdollisuuksia ja vei ottelun nimiinsä pistein 113-73.

Tapiolan liikuntahallissa nähtiin ensimmäisellä jaksolla iloista hyökkäyspeliä. Molemmat joukkueet onnistuivat hyökkäyksissään kovalla prosentilla ja tekivät puolustuksesta haastavaa. Jakson loppupuolella Honka terävöitti puolustustaan ja karkasi tauolle johdossa 31-17. 

Kotijoukkue jatkoi toisella neljänneksellä eron kasvattamista. Gabriela Bronsonin johdolla ero kasvoi suurimmillaan 24 pisteeseen. Kouvottaret piristyi vielä ennen puoliaikaa ja kavensi tilanteeksi 49-35.

Kolmannella neljänneksellä vierailla oli vaikeuksia saada Taru Tuukkasta kuriin. Kokenut sentteri oli jakson ylivoimainen hahmo, tehden 15 pistettä. Kotijoukkueen johto oli 20 pistettä viimeiselle jaksolle lähdettäessä.

- Saimme tänään onnistumisia laajalla rintamalla ja pelasimme hyvällä itseluottamuksella, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu totesi.

Viimeisellä neljänneksellä Honka kasvatti johtoaan ja piti huolen siitä, että Kouvottaret ei päässyt enää uhkaamaan johtoasemaa. Voitto irtosi lopulta hurjalla erolla 113-73. 

- Ei pärjätty tänään ollenkaan 1vs1 tilanteissa, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig sanoi.

Kotijoukkueen pisteykkönen oli Taru Tuukkanen 28 pisteellä. Hänelle kertyi myös kahdeksan levypalloa. Henna Sandvik pussitti 21 pistettä. Ottelun korkeimmasta pistemäärästä vastasi Sarah Toeaina, jolle merkittiin 29 pistettä ja 14 levypalloa.

Honka on sarjassa kolmannella sijalla. Kouvottaret on sijalla kuusi.

Ottelutilasto

 
18.12.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Pyrintö kiri voittoon ViVe:n kustannuksella

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Pyrintö ja Vimpeli ottivat yhteen Tampereella. Pitkään ottelua johtanut vierasjoukkue joutui lopulta toteamaan Pyrinnön paremmaksi 93-77.

15.12.2024 16:53 Naisten Korisliiga

PeKa pilasi Kouvottarien juhlat

Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.

14.12.2024 21:53 Naisten Korisliiga

ToPo ja Pyrintö vierasvoittoihin - Toomingas hurjana Vimpelin voitossa

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.

13.12.2024 21:07 Naisten Korisliiga

Honka nousi voittoon HBA:sta

Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.

11.12.2024 21:45 Naisten Korisliiga

EBT kasvatti eroa takana oleviin – kärkikolmikko jatkoi vahvaa menoaan

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.

10.12.2024 10:09 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.

7.12.2024 20:50 Naisten Korisliiga

ToPo tasasi puntit Peli-Karhuja vastaan – myös espoolaisjoukkueille voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.

6.12.2024 17:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia palasi voittajaksi – Pyrintö jäi Kouvottarien jalkoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.

4.12.2024 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen voittoputki venyi seitsemään

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.

4.12.2024 13:19 Seura tiedottaa

Honka kutsuu pk-seudun juniorit katsomaan naisten Korisliigaa maksutta perjantaina 13.12.

Honka haluaa tarjota kaikkien pääkaupunkiseudun korisseurojen aktiivisille junioreille ilmaisen naisten Korisliiga-pelin, jossa kohtaa kaksi pääkaupunkiseudun joukkuetta.

Näytä lisää vastaavia