15.2.2010 Syksyisestä loukkaantumisestaan toipuva Shawn Huff on pääsemässä hyvään vireeseen Kreikan pääsarjassa. Lauantaina Huff nosteli uuden piste-ennätyksensä ottelussa Olympiakos Pireusta vastaan. Suomalaisviikonlopun kohokohtiin kuuluivat myös Petteri Koposen ja Teemu Rannikon voitto-ottelut sekä Samuel Haanpään debyytti Espanjassa.
Shawn Huff ei kumarrellut Olympiakoksen miljoonatähtiä, vaan kaapi kasaan 11 pistettä ja 7 levypalloa.
Teemu Rannikko nakkeli seitsemän pistettä Granadan päihittäessä Gran Canarian.
Petteri Koponen keskittyi lepäilyyn Serie A:n hännänhuippu Napolia vastaan.
Antti Nikkilän Girona sinnittelee LEB Goldin pudotuspeliviivalla.
Samuel Haanpää upotti Espanjan debyytissään mukavat 11 pistettä.
Juha Stenin Lobe Huesca selvitti tiensä LEB Silverin ylempään jatkosarjaan.
Kimmo Muurisen Bialetti Scafati raivaa tietään Italian LegaDuen pudotuspeleihin.
Vesa Mäkäläinen joutui poistumaan viikonloppuna parketilta selkävaivojen johdosta.
Ville Mäkäläisen Worthing Thunder karsiutui BBL Cupista sunnuntaina. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.
Shawn Huffin Kavala/Panorama matkusti lauantaina Kreikan pääsarja A1 Ethnikissä sarjakakkonen Olympiakos Pireuksen vieraaksi. Kavala pystyi haastamaan nimimiehiä vilisevän Olympiakoksen tasaiseen kamppailuun ensimmäisellä puoliajalla, mutta kotijoukkue vei kolmannen jakson nimiinsä selkeästi 27-13 ja koko ottelun 92-73 (45-41).
Olympiakoksen ratkaisupelaajaksi nousi 208-senttinen, 140-kiloinen korinalusmörssäri Sofoklis Schortsanitis, joka nosteli kolmannella jaksolla 14 pistettä kahdeksaan minuuttiin. Olympiakoksen tehokolmikon täydensivät Euroopan parhaimpiin pelaajiin yleisesti tunnustetut Theodoros Papaloukas (18) ja Nikola Vujcic (13). Olympiakoksen 11 pelaajan ringistä jokainen huhki kentällä vähintään yhdeksän minuutin ajan, eikä yksikään yli 27 minuuttia.
Huffille ottelu oli vahva työnäyte. Huff sai peliaikaa runsaat 21 minuuttia, eikä kumarrellut turhaan nimekkäämpiään vaan viimeisteli uuden Kreikan liigan piste-ennätyksensä, 11 (kakkoset 4/5, kolmoset 1/2). Huff repi myös seitsemän levypalloa, jonka lisäksi hän menetti pallon Olympiakoksen puristuksessa kolmesti. Huff oli joukkueensa toiseksi paras pistemies Milt Palacion (17) jälkeen.
Kavala on voittanut 16 ottelustaan neljä ja jakaa liigan 12. sijan Olimpia Larissan kanssa. Sarjan jumbosijaa hallitsee voiton vähemmän hakennut Ilisiakos.
Teemu Rannikon Granada pysyy yskähtelyistään huolimatta iskuetäisyydellä Espanjan ACB-liigan pudotuspeliviivasta. ACB:n lauantain kierroksella Granada käytti runsaat kolme jaksoa unissakävelyyn ennen kuin nousi Jimmie Hunterin (25p) yksilösuorituksilla täpärään 83-80 (43-50)-voittoon Gran Canariasta.
Rannikko käytti Gran Canaria-ottelun 14 peliminuuttia erinomaisesti hyödykseen heittämällä seitsemän pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 1/1, vapaaheitot 4/4), jakamalla yhden korisyötön ja riistämällä kerran. Rannikolle vihellettiin myös kolme virhettä.
Hunterin lisäksi Joe Ingles (15) ja Richard Hendrix (14/10) kuuluivat Granadan avainpelaajiin. Gran Canarian ykkönen oli suomalaisyleisöllekin runsaan vuosikymmenen takaa tuttu Marcus Norris (14/6 syöttöä).
Granada on voittanut 22 ottelustaan yhdeksän ja jakaa ACB:n 12. sijan Fuenlabradan kanssa.
Petteri Koposen Virtus Bologna vietti viikonloppuaan käytännössä loman merkeissä, sillä Italian Serie A:n kierroksella vastaan asettui liigan heittopussi Napoli. Talousvaikeuksissa kamppaileva Napoli menetti seitsemän parasta pelaajaansa vuodenvaihteessa ja on kärsinyt ennätyksellisiä tappioita nykyjoukkueellaan, joka koostuu lähes täysin 1990-luvulla syntyneistä junioreista. Bologna ei antanut Napolille muita joukkueita enempää sääliä, vaan vei sarjapisteet kotiinsa 46-117 (18-68).
Bolognan eturivin pelaajista suurimmat minuutit Napolia vastaan mitteli Koponen, joka viihtyi parketilla 14 minuutin verran. Vähäisestä peliajastaan huolimatta Koponen ehti nakella 13 pistettä (kakkoset 2/2, kolmoset 3/4), hakea kaksi levypalloa, jakaa yhden korisyötön sekä riistää pallon kolmasti.
Bolognan illan tähti oli 18-vuotias, 201-senttinen laituri Luca Fontecchio, joka käytti runsaat peliminuuttinsa hyödykseen mättämällä 32 pistettä ja repimällä 12 levypalloa. Fontecchio ei ole aiemman Serie A-uransa aikana heittänyt kertaakaan aiemmin yli kahta pistettä.
Virtus Bologna on voittanut 18 ottelustaan 11 ja jakaa Serie A:n nelossijan Air Avellinon ja Sigma Coatings Montegranaron kanssa. Ensi viikonloppuna Virtus osallistuu Italian Cupin mestaruusturnaukseen Avellinossa.
Antti Nikkilän Sant Josep Gironan talvi Espanjan kakkosliiga LEB Goldissa on ollut kivikkoinen. Viikko sitten pitkän tappioputkensa katkaissut Girona joutui keskiviikkona jälleen kävelemään parketilta päät painuksissa, kun Ciudad de Laguna Canarias ryöpytti Gironaa kotonaan ylivoimaisesti 93-65 (57-32).
Ensimmäistä kertaa kaudella Gironan aloitusviisikkoon nostettu Nikkilä viimeisteli 24 minuutissa yhdeksän pistettä (kakkoset 3/7, vapaaheitot 3/3), haki neljä levypalloa, riisti kahdesti ja jakoi yhden korisyötön kuuluen joukkueensa tehokkaimpiin pelaajiin. Troy DeVries heitti Gironalle 12 pistettä ja kolmosensa 6/8 upottanut Levi Rost 29 pistettä Canariasille.
Sunnuntaina Girona hyvitti keskiviikon tappionsa voittamalla sarjakutoseksi nousseen Leonin kotonaan 78-68 (38-40). Girona veti ratkaisevan eron päätösjaksolla, jonka se vei nimiinsä 23-14. Gironan ratkaisijaksi nousi vasta kolmannen ottelunsa pelannut amerikkalaispelaaja Dreke Bouldin, joka nakkeli 27 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa.
Penkiltä peliin tullut Nikkilä jäi 14 minuutissa pisteittä (kakkoset 0/3), mutta ehti kaapia kolme levypalloa. Nikkilä myös menetti pallon kahdesti. Girona on hakenut 23 ottelustaan 12 voittoa ja sinnittelee LEB Goldin pudotuspeliviivan tuntumassa 8. sijalla tasapisteissä Caceresin kanssa.
Helmikuun alkuun asti Korisliigaa Torpan Poikien riveissä pelannut maajoukkuelaituri Samuel Haanpää pääsi sunnuntaina tositoimiin uuden joukkueensa Palencian riveissä LEB Goldissa. Ottelu sujui Palencialta kuitenkin kehnosti, kun LEB Goldin keskikastin Ourense vei vieraspisteet tyrmäysluvuin 62-85 (31-50).
Penkiltä peliin tullut Haanpää onnistui kuitenkin viimeistelemään 18 peliminuutissaan mukavat 11 pistettä (kakkoset 1/4, kolmoset 1/3, vapaaheitot 6/7). Haanpäälle merkittiin lisäksi yksi syöttö, yksi riisto, kaksi menetystä ja kolme virhettä. Nikola Mirotic ja Inaki Narros Pena heittivät Palencialle 12 pistettä mieheen ja Yao Francis Koffi Ourenselle 16 pistettä.
Palencia on hakenut 23 ottelustaan kahdeksan voittoa ja on LEB Goldin sarjataulukossa kolmanneksi viimeisenä, 16. sijalla, voiton edellä Tarragonaa.
Juha Stenin Lobe Huesca päätti Espanjan kolmosliiga LEB Silverin alkulohkon ottelunsa häviämällä vieraskentällä Iruna Navarralle 77-80 (45-44). Sten jäi 24 peliminuutissa yhteen pisteeseen (kakkoset 0/4, vapaaheitot 1/2), mutta antoi kolme korisyöttöä ja riisti pallon neljästi.
Tappiosta huolimatta Huesca oli jo ennen ottelua varmistanut A-lohkon ykkössijan. Cajarioja nousi päätöskierroksella Huescan kanssa tasapisteisiin, mutta Huesca säilytti ykköstilansa keskinäisten otteluiden johdosta. Lobe Huesca voitti kaikkiaan 20 ottelustaan 15. Ylempään jatkosarjaan selvisi A-lohkosta kaikkiaan kuusi joukkuetta, ja kuuden parhaan joukkueen keskinäisistä otteluista Huesca voitti seitsemän ja hävisi kolme.
Sten pelasi runkosarjassa kaikkiaan 18 ottelua, joissa hän sai peliaikaa keskimäärin 18,5 minuuttia ottelua kohden. Sten selvisi urakastaan kunnialla päätyen 6,3 pisteen, 1,8 syötön, 1,2 levypallon ja 1,2 riiston sekä 3,6 virheen ottelukohtaisiin saldoihin. Sten säkitti kakkosensa 63,5%, kolmosensa 26,3% ja vapaaheittonsa 58,1% tarkkuudella.
Huesca avasi ylemmän jatkosarjan hakemalla sunnuntaina täpärän 60-61 (26-28)-vierasvoiton Huelva La Luzista. Ratkaisevat pisteet viimeisteli Huescalle 18 pistettä heittänyt Javier Perez.
Sten pelasi sunnuntain ottelussa vajaat 12 minuuttia päätyen neljän pisteen (kakkoset 1/2, vapaaheitot 2/2), yhden korisyötön, kahden riiston ja kolmen virheen saldoon. Huesca jakaa LEB Silverin ylemmän jatkosarjan kärkisijan Tijolan kanssa.
Kimmo Muurisen Bialetti Scafati jatkaa nousuaan pudotuspeliviivaa kohti Italian kakkossarja LegaDuessa. Scafatin tehokkaan joukkuepuolustuksen uhriksi jäi sunnuntaina Miro Radici Vigevano lukemin 84-65 (39-31).
Lievästä nivusvammasta kärsinyt Muurinen sai voitto-ottelussa peliaikaa vain kolme minuuttia, jona aikana maajoukkuelaituri jäi pisteittä. Scafatin tehokkaimmasta illasta vastasivat Phil Goss (24/5/7 riistoa), Rick Apodaca (19/3) ja Roberto Chiacig (15/13).
Scafati on voittanut 20 ottelustaan kahdeksan ja on LegaDuen sarjataulukossa 12. sijalla voiton päässä Casalpusterlengosta.
Vesa Mäkäläisen Luulajan Plannja avasi viikkonsa Ruotsin Basketliganissa tehokkaasti päihittämällä tiistain vierasottelussa Uppsalan 91-79 (56-35).
24 minuuttia kentällä viihtynyt Mäkäläinen säkitti ottelussa viisi pistettä (kakkoset 2/4, kolmoset 0/1, vapaaheitot 1/1), repi kahdeksan levypalloa sekä keräsi kaksi syöttöä, kaksi riistoa, torjunnan ja kolme menetystä. Plannjan tehoista Uppsala-voitossa vastasivat pääasiassa Jim Enbom (26/5) ja Brandon McKnight (19/7/5 syöttöä).
Perjantaina Mäkäläinen ehti nostella kotiottelussa sarjajumbo Jämtlandia vastaan kaksi pistettä ja kaksi levypalloa kahdessa minuutissa, ennen kuin joutui jättämään kentän selkäkipujen johdosta. Plannjalta puuttui jo entuudestaan kokoonpanosta 210-senttinen Johan Åkesson, joten Jämtland käytti luulajalaisten korinalusalivoimaa hyödykseen hakemalla 75-76 (37-42) voiton ennakkosuosikista.
Brandon McKnight heitti Plannjalle 15 pistettä, mutta osui kehnosti pelitilanneheitoissa (6/20). Sarjajumbo Jämtlandin rynnistystä johtivat 207-senttinen Dokun Akingbade (23/8) sekä 202-senttinen Issa Konare (16/16).
Plannja on hakenut 32 ottelusta 25 voittoa ja on Basketliganin sarjataulukossa tukevasti kakkossijalla.
Ville Mäkäläisen Worthing Thunder pelasi viikonloppuna kaksi ottelua. Lauantaina Thunder kärsi toisen perättäistappionsa Ison-Britannian BBL-liigassa häviämällä vieraissa Leicester Ridersille 80-89 (33-48) ja sunnuntaina Thunder karsiutui BBL Trophy -cup-kilpailusta neljännesvälierävaiheessa nöyrtymällä Newcastle Eaglesille kotonaan 86-96 (49-58).
Lauantain ottelussa Leicester nousi puoliajan jälkeen 20 pisteen johtoon ja keskittyi minuuttien edetessä suojelemaan johtoaan. Thunder pääsi vielä päätösjaksolla seitsemän pisteen päähän, muttei kyennyt haastamaan Leicesteriä voittokamppailuun.
Tuttuun tapaan Thunderin aloitusviisikkoon kuulunut Mäkäläinen mätti 30 peliminuutissa joukkueensa korkeimman pistemäärän, 20 (kakkoset 7/7, kolmoset 0/3, vapaaheitot 6/8), jonka lisäksi lahtelaislaituri kaapi neljä levypalloa, jakoi kolme korisyöttöä, riisti kerran, menetti kahdesti ja rikkoi kahdesti. Kentän kuningas oli Leicesterin Jason Johnson (28/19).
Sunnuntain cup-ottelussa Newcastle dominoi pelitapahtumia runsaat kolme jaksoa. Worthing kävi kolmannella jaksolla 68-67-johdossa, mutta Newcastle toipui mustasta hetkestään nopeasti matkallaan kymmenen pisteen voittoon. Charles Smith viimeisteli Newcastlelle 23 pistettä ja Reggie Bratton Worthingille 21.
Worthing on voittanut 23 ottelustaan 11 ja pysyttelee BBL:n sarjataulukon 8. sijalla.
Henrik Dettmannin kolmas ottelu Ranskan pääsarjan Dijonin peräsimessä päättyi kolmanteen tappioon. Hyeres-Touloun kukisti Dijonin vieraskentällä 81-69 Derrick Obasohanin 38 pisteen ja seitsemän levypallon saattelemana. Dijon on voittanut 19 ottelustaan neljä ja kaikkiaan 14. perättäisen tappionsa.
Anton Mirolybovin Chemnitz kukistui lauantaina neljännen perättäisen kerran Saksan ProA:ssa. Chemnitzin kohtaloksi koitui tällä kertaa Heidelberg numeroin 91-96. Chemnitz on hakenut 20 ottelustaan 10 voittoa ja jakaa ProA:n kahdeksannen sijan Hannoverin kanssa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).