2.4.2016 Hyvinkäällä nähtiin jännitysnäytelmä, kun Hyvinkään Ponteva ja Forssan Alku polkaisivat välieräsarjan käyntiin. Lopulta kotijoukkue oli jatkoajan jälkeen vahvempi lukemin 70-63 (32-35) ja nappasi ottelusarjan ensimmäisen osaottelun voiton.
Salomaa johdatti Hyvinkään jatkoaikavoittoon ensimmäisessä välierässä lähes 700-päisen kotiyleisön edessä. Kuva: Kai Kilappa.
Vierasjoukkue sai matkarasituksen karisteltua jaloistaan jo alkulämmittelyn aikana, sillä ensimmäinen neljännes kirjattiin forssalaisille luvuin 14-20, vahvasti ottelun aloittaneen Candice Warthenin (25/11/5 syöttöä) johdolla. Toisella jaksolla HyPo otti ohjakset käsiinsä, muttei onnistunut kuromaan eroa umpeen puoliaikaan mennessä.
Puoliajan jälkeen Alku kasvatti eron parhaimmillaan jo 12 pisteeseen, mutta päätösjakson viimeinen kaksi ja puoli minuuttia oli HyPon näytöstä. Jael Freixanetin (8/5) ja Titta-Riina Lepistön (13/8) kolmoset toivat emännät iskuetäisyydelle ja vain kolme sekuntia ennen loppua Lepistö onnistui tasoittavassa kahden pisteen heitossa, joka toi Pontevan tasoihin ja vei ottelun jatkoajalle.
Jatkoaika oli kotijoukkueen ja etenkin Henna Salomaan (23/8) hallintaa, eikä FoA saanut peliään aikaisemmin ottelussa nähdylle tasolleen, vaan hyvinkääläiset pääsivät juhlimaan voittoa.
- Hyvä nousu jälleen kerran. Pitkä ralli on tulossa ja vasta ensimmäinen etappi on ohi. Tiistaihin pitää valmistautua todella huolella, HyPo-luotsi Tero Niskanen summasi.
Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.
Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.