28.8.2023 12:32 Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen ulkomaalaisnelikon täydentää tuttu nimi. Yhdysvaltalainen 29-vuotias laituri Jalen Jackson pukee tulevalla kaudella Korihaiden paidan ylleen kolmannen kerran urallaan.
Kuva: Korihait
– Halusin joukkueeseen juuri Jalenin kaltaisen pelaajan ja hän olikin meidän listoilla jo kesän alusta lähtien. Ensinnäkin hän tietää ja tuntee Korisliigan pelitavan sekä on osoittanut pelaavansa hyvin täällä. Hänet voi sijoittaa moneen eri rooliin, joten olen mielissäni Jalenin paluusta, päävalmentaja Darko Mihajlovic taustoittaa.
Little Rockin kasvatille tuleva kausi on jo neljäs Korisliigassa. Alkujaan kaudeksi 2018–19 Suomeen tullut Jackson pelasi kyseisellä kaudella Helsinki Seagullsin sekä KTP-Basketin riveissä. Kauden päätteeksi Jacksonin kaulaan ripustettiin SM-pronssi.
Korihaihin Jackson tuli ensimmäisen kerran syksyllä 2021. Runko- sekä jatkosarjan aikana Jackson viimeisteli 26 ottelussa keskimäärin 16,0 pistettä, 5,2 levypalloa, 3,8 syöttöä ja 2,1 riistoa ottelua kohden. Riistotilastossa hän oli kaikki sarjan vaiheet mukaan lukien kolmas.
– Hyökkäyspäässä hän pystyy tekemään koreja monella eri tavoin esimerkiksi ajamalla, heittämällä floattereita keskimatkan etäisyydeltä tai luomaan oman heittonsa kuljetuksesta. Puolustuspäässä hän on erinomainen apupuolustaja, joka osaa lukea peliä. Riistolukemat osoittavat hänellä olevan hyvää vainua tilanteissa, Mihajlovic selittää.
Viime kaudella Jackson saapui Uuteenkaupunkiin tammikuussa jatkosarjan kynnyksellä. 12:sta Jacksonin pelaamasta ottelusta haiparven voittoon päättyi seitsemän. Pelaamissaan otteluissa hänenkeskiarvot olivat 12,8 pistettä, 3,6 levypalloa, 3,1 syöttöä ja 2,0 riistoa. Plus/miinuskeskiarvo (+4) oli koko joukkueen paras.
Ammattilaisuralta Jacksonilta löytyy kokemusta myös Romaniasta, Israelista, Luxemburgista ja Islannista.
Korisliiga-joukkueiden sopimustilanteet >
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.