17.6.2022 12:18 Uudenkaupungin Korihait jatkaa takamiesosaston vahvistamista. Seura on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen Joni Herralan kanssa. Herrala on pelannut Korisliigassa yhteensä 320 ottelua ToPon, Hongan, BC Nokian, Kataja Basketin sekä KTP-Basketin riveissä.
– Hienoa päästä Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin! Malttamattomana tässä odotellaan, että pääsisitaas kunnolla aloittamaan työt ja jengin kanssa treenaamaan. Koripalloilijan kesät ovat liian pitkiä, eli täpinöissä odotellaan jo syksyä, Herrala avaa tuntemuksiaan Korihaiden tiedotteessa.
ToPo Junioreiden kasvatti on kokenut pelimies Korisliiga-kentillä. 11 kauden aikana pisteitä on kertynyt 1 091, levypalloja 593 ja syöttöjä 586. Maajoukkueita hän on edustanut 69 ottelun verran.
– Mulla on ollut pitkään hyvät välit Vasellin Teron (päävalmentaja) kanssa. Nyt oli sellainen tilanne, että halusin Teron valmennukseen ja hän halusi mut jengiinsä, niin asiat loksahtivat kohdilleen, Herrala kertoo valinnastaan tulla Korihaihin.
192-senttinen takamies on pääsarjassa edustanut viittä eri seuraa. Tilastollisesti Herralan uran paras kausi osui koronakaudelle 2019–20, jolloin hän edusti Kataja Basketia. 32 ottelussa syntyi 24 minuutin peliajalla keskimäärin 5,4 pistettä ja 4,1 syöttöä ottelua kohden.
– Toivon, että pystyn auttamaan omien vahvuuksien kautta Korihaita vakiinnuttamaan paikkansa korkeammilla sijoituksilla, mitä viime vuosina on totuttu näkemään. Mulla on tavoitteena pelata pudotuspeleissä tulevanakin keväänä. Uusi halli (Wintteri) on rakenteilla, joten olisi hienoa, josUgissa voitaisiin pelata kovia pelejä hyvissä olosuhteissa vuodesta toiseen.
Edelliset kaksi kautta puolustuspään eksperttinä tunnettu Herrala on pelannut KTP-Basketissa. Viime kaudella 27 ottelussa hän tilastoi itselleen 3,0 pistettä, 1,8 levypalloa ja 2,1 syöttöä keskimäärin vartin peliajalla.
– Olen aina tykännyt Jonin asenteesta olla periksiantamaton kentällä. Häneltä löytyy röyhkeyttä pelata kovaa ja hän antaa joukkueelle mahdollisuuksia taistella pallosta puolustuspäässä. Olen aina ajatellut, että hän on vastustajan näkökulmasta ärsyttävä pelaaja. Mutta kiva juttu, että hän on nyt omassa joukkueessa, päävalmentaja Tero Vasell kommentoi.
Herralan lisäksi Korihait on tehnyt jatkosopimukset seuran omien kasvattien Jaakko Lahden, Akseli Arvosen sekä Mio Hyvösen kanssa. Näin ollen Korihailla on tällä hetkellä kasassa kahdeksan sopimuspelaajaa.
– Takakenttä on nyt valmis. Jonin ja Treyn (Niemi) tulon myötä pystymme käyttämään ulkomaalaisvahvistuspaikat isoon päähän. Verkot ovat vesillä ja keskusteluja sopivien vaihtoehtojen kanssa käydään koko ajan, Vasell paljastaa.
Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.