1.6.2004 Miesten SM-Koriksessa pelaavaa Uudenkaupungin Korihait on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen takamies Juho Terhon kanssa. Terho siirtyy Korihaihin SM-sarjaan nousseesta turkulaisjoukkue Aura Basketista.
183-senttinen ja 85-kiloinen Terho Turun NMKY:n kasvatti, joka pelasi kaudet 1993-00 turkulaisessa Piiloset-joukkueessa. Seuraavat kaksi kautta hän edusti Korihaita ja kauden 2002-03 joensuulaista Katajaa. Miehen meriittilistalta löytyy mm. kaksi Suomen Cup –mestaruutta, SM-hopeaa ja -pronssia.
Kaikkiaan 28-vuotias Juho Terho on pelannut SM-tasolla 328 ottelua, joissa on syntynyt 2.510 pistettä. Edellisellä SM-kaudellaan Joensuussa Terho merkkautti tilastoihin keskimäärin 13,2 pistettä ja 1,50 koriinjohtavaa syöttöä.
Viime kaudella I divisioonan voittaneessa Aura Basketissa Terho säkitti keskimäärin 15,7 pistettä ja riisti pelivälineen vastustajalta peräti 3,64 kertaa ottelussa ollen sarjan toiseksi ahnein pallorosvo.
Jo aiemmin Korihait on julkaissut kuusi jatkosopimusta, jotka ovat solmineet Johannes Ankelo, Mikko Jalonen, Pasi Kauha, Mika Pitkäranta, Heikki Saaristo ja Marko Vehniäinen.
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaiset pelaajasopimukset Bojan Sarcevicin ja Jalen Jacksonin kanssa. Sarcevic jatkaa näin ollen loistokasta uraansa 21:lle Korisliiga-kaudelle. Jackson aloittaa syksyllä seitsemännen kautensa Korisliigassa ja kuudennen Korihaissa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen pelintekijänä pelaavan Jordan Masonin (190cm/23v) kanssa. Hän on edustanut kausina 22-24 Texas Statea, 24/25 Illinoisin yliopistoa (UIC) sekä viimeisellä kaudellaan 25-26 Templen yliopistoa tehoin 11,8p/3,1lp/4s.
Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas on solminut ensimmäisen sopimuksen ulkomaalaisosastolleen ja hän on 24-vuotias laitahyökkääjä Karl Chavis. 198-senttinen Chavis pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa BBC Nyonissa ja aloittaa toisen kauden ammattilaisena.
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen laiturin ja sentterin pelipaikkoja pelaavan yhdysvaltalaisen Garry Clarkin kanssa.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa vahvisti kokoonpanoaan Suomen mestarilla ja Susijengi-kokemusta omaavalla Fiifi Aidoolla.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.