Jyri Lehtonen suuntaa Saksaan

13.8.2002 SM-Koriksen korikuninkuudesta kalkkiviivoille asti taistellut Jyri Lehtonen siirtyy Äänekosken Huimasta Saksan ammattilaiskentille. 28-vuotias pallotaituri on solminut Bundesliigan nousijajoukkue BG Ludwigsburgin kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Tuleva pelikausi on Eurooppaa ennenkin nähneelle Lehtoselle ensimmäinen Saksassa. Aiemmin hän on pelannut mm. neljä pelikautta Ranskassa; Strasbourgissa 1996-98 ja Evreuxissa 1998-2000.

- Ludwigsburgin valmentaja Peter Schomers on viiden vuoden ajan yrittänyt minua saada joukkueeseen. Nyt, kun joukkue nousi Saksan pääsarjatasolle, tuli siirrosta oikeastaan ensimmäistä kertaa mahdollinen, kertoi Lehtonen.

Lehtonen lähtee hyvillä mielin uudelle kotipaikkakunnalleen. Ludwigsburg on 85.000 asukkaan kaupunki eteläisessä Saksassa, noin 20 minuutin ajomatkan päässä suurkaupunki Stuttgartista. Lehtonen on saanut kaupungin ohella muutenkin erinomaiset referenssit tulevasta pelipaikastaan.

- Tommi Nordberg pelasi joitain vuosia sitten Ludwigsburgissa II Bundesliigaa. Hän kehui sekä Ludwigsburgin organisaatiota että valmentajaa, joka oli silloin sama kuin nytkin, Lehtonen jatkoi.

"Parhaassa kunnossa sitten vuoden 1995"

Kulunut pelikausi oli Lehtoselle kasvattajaseuransa Huiman riveissä erinomainen. Sekä pelintekijän että heittävän takamiehen tonteilla viihtyvä Lehtonen heitti SM-Koriksen runkosarjassa peräti 25,6 pistettä ottelua kohden. Hänen edelleen livahti sarjan korintekijätilastossa ainoastaan Pyrbasketin amerikkalaisvahvistus Ashante Johnson (25,8). 193-senttinen Lehtonen oli toinen myös syöttötilastossa jaeltuaan pelitovereilleen keskimäärin 4,76 "namupassia".

Suomessa pelatun kauden jälkeen Lehtonen otti suunnan kohti Ranskaa, jossa hän ennätti ennen kesäkuun loppua esiintyä kahdenkin eri joukkueen kokoonpanoissa. Ensin Lehtonen pelasi viisi ottelua Brestin joukkueessa maan kakkosliigaa Pro B:tä. Brestissä tilastolukemiksi muodostui 16,6 pistettä ja hurjat 10,2 syöttöä per ottelu. Pro A:n karsintasarjassa Lehtosen joukkue oli kolmen ottelun ajan Bourg, jolle suomalaistakamies teki 7,7 pistettä upotettuaan sekä kahden että kolmen pisteen heittonsa erinomaisella onnistumisprosentilla 66,7.

- Pelasin ehjän kauden Suomessa, hyviä pelejä Ranskassa ja maajoukkueen kanssa vielä kesäkuussa. Niiden ansiosta olen parhaimmassa kunnossa sitten vuoden 1995 EM-kisojen. Olen harjoitellut itsenäisesti Jyväskylässä sekä Helsingissä maajoukkueen mukana. Maajoukkueen ohjatut pelit sekä harjoitukset ovat olleet erinomaisia etenkin ulkomailla pelaaville kavereille, Lehtonen kiitteli maajoukkueen viikottaisia kesäharjoituksia.

Hyvä pelivire noussee Ludwigsburgissa arvoonsa, sillä peliaikaa on Lehtoselle luvassa. Suomalaispelurista kaavaillaan joukkueen toista aloittavaa takamiestä. Hän aloittanee ottelut heittävän takamiehen tontilta, mutta siirtyy tarvittaessa pelintekijän rooliin. Aisaparikseen Lehtonen saanee takakentälle amerikkalaisvahvistuksen, joka pystyy pelaamaan niinikään molemmilla takamies-paikoilla. Kaksikon vaihtopelaajaksi Ludwigsburg on hankkinut 31-vuotiaan ja amerikkalaissyntyisen Clinton Ladinen, jolla on Saksan kansalaisuus. Kolmikko jakanee kahdelta pelipaikalta liikenevät 80 peliminuuttia tulevissa Bundesliiga-peleissä.

- Valmentajan suuri kiinnostus oli luonnollisesti yksi syy lähteä juuri Ludwigsburgiin. Lähden hakemaan joukkueesta suurta roolia ja peliaikaa. Odotukset ovat korkealla, listasi Lehtonen tavoitteitaan.

Urallaan Lehtonen on pelannut kaikkiaan 55 maaottelua. SM-Koriksessa otteluita on kertynyt 216 ja niissä hänen pistekeskiarvonsa on suomalaisittain huima 18,8. Yhden ottelun ennätys on miehellä vieläkin huimempi 66 pistettä, jonka Lehtonen nakutti vuonna 1996.

 
18.12.2024 11:51 NCAA

Federiko Federiko rynni väkevän 23 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplan Texas Techille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.

16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

16.12.2024 12:22 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Sara Bejedi loistivat eurokentillä

Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.

15.12.2024 11:08 Susijengi

Jansson johdatti Heidelbergin Bundesliigan kärkeen

Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).

11.12.2024 10:55 NCAA

Federiko Federiko nousi Texas Techin aloitusviisikkoon

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.

11.12.2024 07:34 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi pommitti 31 pistettä Ventspilsin vieraana

Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.

10.12.2024 10:39 NCAA

Aarnisalon UCLA ja Lemmilän Ohio State vielä voittamattomia NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

9.12.2024 11:42 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitasella vahva startti Islannissa

Remu Raitanen debytoi vahvasti Islannin liigassa Keflavikin riveissä heittämällä heti 20 pistettä. Aatu Kivimäki esitteli puolestaan osaamistaan Slovakiassa.

9.12.2024 07:26 Susijengi

Voittoisa Valtonen säkitti 17 pistettä, Jantusen Paris Basketball peittosi hallitsevan mestarin

Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.

Näytä lisää vastaavia