29.3.2014 Kauhajoen Karhu otti vahvan kiinnityksen Korisliigan runkosarjan viidennestä sijasta katkaisemalla Kouvolan Kouvojen kahdeksan ottelun voittoputken kotonaan pistein 95–93 (45–45). Nilan Bisons, Kataja Basket ja Namika Lahti vahvistivat myös asemiaan pudotuspelisijoilla.
Andre Williamsonin Karhulla on vahva ote runkosarjan viidennestä sijasta.
Frank Robinson donkkasi Bisonsille voiton Vilppaasta.
Teemu Rannikon Kataja nautiskeli voiton Kotkassa.
Robert Arnoldin Namika Lahden pudotuspelipaikka on viittä vaille varma. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis.
Vaikean alkuvuoden pelannut Kauhajoen Karhu ajautui pahimmillaan seitsemän pisteen takaa-ajoasemaan Kouvoihin nähden, mutta pohjanmaalaiset eivät tällä kertaa antaneet voiton lipsahtaa kouristaan.
Jussi Eskolan kolmonen ja Matias Ojalan kakkonen nostivat Karhun 76–80-tappioasemasta 81–80-johtoon runsaat kolme minuuttia ennen ottelun loppua, ja kauhajokiset näyttivät rynnivän äänekkään kotiyleisönsä edessä komeaan voittoon.
Kouvot nousi kuitenkin kanveesista ja tasoitti Matt Gibsonin kolmosella lukemat 93–93:een vain 12 sekuntia ennen loppua. Ray Willisin ja Bojan Sarcevicin onnistuneet vapaaheitot kuitenkin takasivat Karhulle voiton ja samalla kahden voiton etulyöntiaseman Honkaan nähden kamppailussa runkosarjan viidennestä sijasta.
Willisin (22/5/3 syöttöä) ja Sarcevicin (16/5/4 riistoa) lisäksi kotijoukkueesta kunnostautuivat Andre Williamson (20/4/2 blokkia) ja Justin Baker (19/3).
Kouvoista Ville Kaunisto (22/15) ja Matt Gibson (25/4/5 syöttöä) olivat tapansa mukaan väkeviä. Joukkue pelasi ilman sisäpelaajaansa Gregg Thondiquea.
Pitkän voittoputkensa katkeamisesta toipuva Nilan Bisons sai lauantaina Loimaalle vieraakseen ”paikallisvastustaja” Salon Vilppaan, joka ei antanut hallitsevalle mestarille tuumaakaan periksi.
Ilman Aubrey Colemania pelanneet loimaalaiset yskähtelivät erityisesti hyökkäyspelinsä käynnistämisessä, kun taas Vilpas löysi vaivatta hyviä heittopaikkoja ja johti parhaimmillaan lukemissa 13–19.
Bisons puristautui vaivalloisesti rinnalle, mutta menetti otteensa uudelleen kolmannen jakson alussa Vilppaan juostessa kymmenen pisteen johtoon.
Päätösjaksolla Bisonsin parantunut puolustus sekä Frank Robinsonin ja Carl Lindbomin korit valoivat kuitenkin uskoa loimaalaisvoittoon, ja Robinson sai kunnian murjoa donkilla voittopisteet kaksi sekuntia ennen loppua. Bisons voitti ottelun 78–76 (40–47).
Peli-iloa uhkunut Robinson (25/10/2 blokkia) nousi voittajien koritykiksi. Tuukka Kotti (17/6/3 syöttöä/2 blokkia) ja Carl Lindbom (12/8) kuuluivat myös loimaalaisparhaimmistoon.
Vilppaasta Marcus Relphorde (21/7) ja Shawn Atupem (20/4) olivat ylitse muiden.
Edellisessä ottelussaan Bisonsista pisteen voiton napsaissut Kataja Basket jatkoi muiden kärkijoukkueiden kaatoaan hakemalla Kotkan Karhuvuoresta 62–76 (26–39)-voiton KTP:sta.
Kotkalaiset olivat kotikentällään hampaattomia joensuulaispuolustuksen loksahdettua kertaheitolla kohdalleen. Vaikka KTP sai ottelun avauspuoliskolla vapaitakin heittopaikkoja, heitot kierähtivät raudoista yksi toisensa jälkeen ja Kataja sai juosta vapaataipaleella johtonsa yli kymmenen pisteen.
Katajan Jared Newson (18/10) antoi kauden parhaat näyttönsä. Joensuulaisten muut voimamiehet olivat Teemu Rannikko (19/1/4 syöttöä) ja Alex Wesby (19/1/4 syöttöä).
Kotkalaisista Sharaud Curry (17/4) nousi pistekärjeksi.
Lahden Suurhallissa kotijoukkue Namika viittä vaille varmisti paikkansa Korisliigan pudotuspeleissä lyömällä Lapuan Korikobrat 80–72 (39–42).
Pohjanmaalaiset saivat peliin hyvän alun ja johtivat parhaimmillaan 12 pisteellä, mutta pelin edetessä Namika sai yhä paremman otteen lapualaisvieraistaan.
Lapualaisille iski seinä vastaan lopulta päätösjaksolla, jolloin Eldar Skamon käynnistämä kiri vei Namikan 59–58-johdosta 70–60-johtoon.
Skamo (13/6), Robert Arnold (23/2/3 riistoa/3 blokkia), Storm Warren (22/14) ja Dan Oppland (13/7) nousivat lahtelaisten parhaiksi.
Jesse Perry (17/9), Marcus Kitts (14/11/3 syöttöä) ja Kyle Fogg (16/6/6 syöttöä/3 riistoa) johtivat lapualaisia.
(Basket.fi)
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.