Kataja ja Sandberg jatkavat Vilppaassa

2.5.2012 Salon Vilpas aloittaa valmistautumisen uuteen liigakauteen tänään, ja treenivahvuudessa nähdään myös tuttu trio Jukka Kataja-Mikael Sandberg-Jussi Savolainen. Kolmikko on solminut jatkosopimukset Vilppaan kanssa. Katajan ja Sandbergin sopimukset ovat kahdeksi vuodeksi, Savolaisen kanssa mennään vuosi kerrallaan.

Miesten maajoukkuerinkiin nimetty Mikael Sandberg on sopinut kaksivuotisesta jatkosta Salossa.

Myös 11. liigakauteensa valmistautuva Jukka Kataja jatkaa Vilpas-paidassa. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

Sopimukset ovat linjassa päävalmentaja Mikko Tupamäen kanssa, sillä Tupamäki jatkoi syksyllä sopimustaan kauden 2014 loppuun saakka. Yhtä pitkällä sopimusella Vilppaassa nähdään nyt myös kokeneet Samu Kaaresvirta (31), Jukka Kataja (30) sekä miesten maajoukkuerinkiin noussut Sandberg (19).

- Pitemmillä sopimuksilla pyrimme rauhoittamaan tilanteen runkomiesten osalta. Haluamme tarjota päävalmentajalle pitkäjänteisemmän alustan toiminnan kehittämiselle. Tupamäen ja joukkueen yhteinen taival on nyt vuoden mittainen, ja konseptia voi kehittää nyt rauhassa kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Olemme olleet seurassa erittäin tyytyväisiä Tupamäen käden jälkeen, myöntää Vilppaan puheenjohtaja Keijo Poutiainen.

Kuluvalla kaudella Korisliigassa kahdeksannen sijan saavuttaneella Vilppaalla on kaikkiaan koossa viisi pelaajasopimusta tulevalle kaudelle, sillä päättyneellä kaudella itsensä liigakartalle lyöneellä Alex Vaenerbergillä (19) on vielä vuosi sopimuskautta jäljellä. Vaenerbergin varusmiespalvelus Lahdessa kestää vielä kesäkuun alkuun asti. Sopimusviisikon täydentää Vilppaassa koko peliuransa ajan palvellut Jussi Savolainen (25), joka voidaan laskea iästään huolimatta joukkueen kokeneeseen kaartiin.

- Jatkuvuus on aina hyvä asia. Joukkuepelaamisen ja pelifilosofian eteenpäin vieminen on helpompaa, kun palikat eivät vaihdu jatkuvasti. Kataja ja Sandberg ovat äärimmäisen motivoituneita ja hyvän työmoraalin omaavia pelaajia. Savolainen osoitti jo viime kaudella, että askelia eteenpäin on otettu. Jussi on pelaaja, jonka voi heittää koska vaan kentälle tietäen, että homma hoituu. Ratkaisihan Savolainen meille muutaman pelin jo viime kaudella kovilla henkilökohtaisilla osumillaan, Tupamäki toteaa jatkosopimuksista. 

Nuoria mukaan kesärinkiin 

Tänään käynnistyvä kesäharjoittelu keskittyy alussa enemmän fysiikkapuolelle, jota päävalmentaja Tupamäen ohella tulee vetämään edellisvuosien tapaan Ville Salmi. Kesärinki koostuu viime vuoden edustuspelaajista sekä seuran omista A-nuorista. Vilppaalla on erinomainen tilanne junioreiden vanhemmissa ikäluokissa, sillä viime kaudella seurassa oli yli 50 A-ikäistä pelaajaa ja joukkueita oli sarjatoiminnassa peräti neljä.

Uusien amerikkalaispelaajien kartoitus on käynnissä, ja ensimmäinen sopimusehdotus on jo maailmalla. Vilpas hakee amerikkalaisvahvistuksia pelipaikoille 1, 3 ja 5.

 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia