3.12.2014 EuroChallengessä joensuulainen Kataja Basket hävisi JSF Nanterrelle Ranskassa loppunumeroin 102-92 (54-44). Ranskalaiset viimeistelivät ottelun juoksemalla 9-0 viimeisen kahden minuutin aikana. Samuel Haanpää taas teki 18 pistettä, kun Borås Basket voitti Bakken Bearsin.
Robert Arnoldin 42 pistettä eivät riittäneet Katajalle voittoon saakka EuroChallengessä. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Nanterre piti ottelua kontrollissaan kolme neljännestä, kunnes Robert Arnold kavensi pelin kahteen pisteeseen kolmenkymmenen minuutin kohdalla.
Arnold pysäyttämätön läpi pelin kooten pistesarakkeeseensa lopulta peräti 42 pistettä. Kovan pistesaldon lisäksi Arnold keräsi 3 levypalloa ja jakoi 5 syöttöä.
Kataja taisteli itsensä pisteen päähän, kun peliaikaa oli jäljellä enää kaksi minuuttia, mutta ranskalaiset veivät viimeiset minuutit tylysti 9-0 ja turvasivat sarjapisteet itselleen.
Arnoldin lisäksi Katajalta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Garrius Holloman (14/9) ja Kenneth Horton (12/3).
Samuel Haanpää oli kovassa pelikunnossa, kun hänen edustamansa Borås Basket vei Ville Tuomisen valmentamaa Bakken Bearsia 90-70 (53-37). Haanpää kuului Boråsin tehokärkeen tekemällä 18 pistettä, noukkimalla 7 levypalloa ja jakamalla 4 syöttöä.
Gordon Herbertin valmentama Fraport Skyliners taas vei vahvan toisen puoliajan turvin Okapi Aalstaria numeroin 80-58 (34-38).
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.