22.2.2017 Kataja Basketin tie FIBA Europe Cupissa päättyi neljännesvälieriin, kun se hävisi Telekom Baskets Bonnille kotonaan 84-88 (50-38). Joensuulaiset olisivat tarvinneet jatkopaikkaan vähintään 20 pisteen voiton.
Joey King oli Katajan paras pistemies kauden viimeiseksi jääneessä FIBA Europe Cupin ottelussa 29 pisteellään.
Greg Gibson jakoi tunnustusta omilleen, vaikka tie eurokentillä nousi pystyyn. Kuvat: Kuvanmaailma/Vesa Kuukka
Kataja hävisi näin kaksiosaisen pudotuspelin molemmat ottelut. Kaksi viikkoa sitten Saksassa pelattu ensimmäinen osa oli Bonnin hallintaa 72-91 ja suurinumeroisen tappion myötä joensuulaiset joutuivat tukalaan paikkaan kotikentällään.
- Olen ylpeä joukkueestamme. Pelasimme hyvää korista kansainvälisessä seurassa, Katajan päävalmentaja Greg Gibson totesi onnitellen vastustajajoukkue Bonnia.
- Annoimme itsellemme mahdollisuuden voittaa, mutta meiltä hieman loppui bensa lopussa. Nyt katsomme vain eteenpäin ja siirrämme keskittymisen Korisliigaan.
Joensuussa Kataja pääsi otteluun lähes täysilukuisena ja esiintyi huomattavasti edellisottelua pirteämmin. Puoliajalle kotiyleisön tukema joukkue karkasi 12 pisteen johtoasemassa. Kolmannessa erässä ero oli parhaimmillaan jo 18 pistettä, ennen kuin entinen Katajan mies Ken Horton (9/6) herätti joukkueensa peräkkäisillä koreillaan.
Kataja piti johtoasemansa huippupelin pelanneen Joey Kingin (29/3) kolmen peräkkäisen kolmosen turvin, mutta vierasjoukkueen 8-0-rynnistys päätösneljänneksen alussa pysäytti joensuulaisten karkumatkan.
Kingin lisäksi Katajan tehoista vastasivat Daniel Mullings (15/6), Rion Brown (15/5) sekä Teemu Rannikko (9/7 syöttöä). Kervin Bristol viimeisteli tehot 2/7, joiden lisäksi hän torjui seitsemän heittoa, mikä on Katajan europelien ennätys.
Katajan kausi jatkuu Korisliigassa, jossa se kohtaa perjantaina Korihait. Joukkue on sarjassa neljäntenä.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.