Koposen Himki narrasi Leen Ploiestia, Salinin Olimpijalle kaivattu vierasvoitto

20.11.2013 Eurocupin avausottelussaan yllätystappion Gerald Lee jr.:n CSU Ploiestille kärsinyt Petteri Koposen BC Himki haki maukkaan revanssivoiton Ploiestista Romaniassa pistein 72–95 (36–47). Voitto oli Himkille Eurocupissa jo viides perättäinen. Eurocupin C-lohkossa Sasu Salinin Union Olimpija otti vahvan askeleen kohti jatkosarjapaikkaa vierasvoitolla Varesesta.

Petteri Koposen Himkin Eurocupin voittoputki on viiden pelin mittainen.

Sasu Salinin Union Olimpija kuittasi Eurocup-kauden ensimmäisen vierasvoittonsa.

Shawn Huffin Ludwigsburg palasi voittojen tielle. Kuvat: Tytti Nuoramo & Ville Vuorinen.

Himkin ja Ploiestin edellisessä kohtaamisessa romanialaiset ottivat Gerald Lee jr.:n johdolla kentän haltuunsa, mutta syksyn aikana huippuiskuun äitynyt Himki oli keskiviikkona parempi pelin joka osa-alueella.

 

Venäläispuolustus paimensi Ploiestin tehomiehet kuriin viimeistään toisen jakson puoleenväliin mennessä, ja kun Himkiltä löytyi tasaisesti ratkaisijoita niin aloitusviisikosta kuin vaihtopenkiltäkin, ero pysytteli koko kolmannen jakson yli kymmenessä pisteessä. Himki vei lopulta neljännen jakson murskaavasti 15–26 ja kuittasi 23 pisteen voiton.

 

Kentän molemmat Susijengi-tähdet päätyivät keskiviikkona viiden pisteen saaliisiin. Lee nappasi viiden pisteensä lisäksi kolme levypalloa, kun taas Koponen keräsi levypallon ja syötön ennen virhetilinsä täyttymistä.

 

Voittajilta Egor Vjaltsev (15/5), Sergei Monia (12/1/3 syöttöä) ja Mike Green (10/3/8 syöttöä) pelasivat tehokkaimmat peliminuutit.

 

Himki on voittanut kuudesta Eurocup-ottelustaan viisi, joista kaikki putkeen. Ploiestille voittoja on kirjattu samassa ajassa kaksi.

 

Ottelutilastot: Ploiesti – Himki
 

Salinin Olimpija kesti jatkoajalla

 

Eurocupin kaikki kotiottelunsa voittanut Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana onnistui kartuttamaan myös vierasvoittotiliään Euroopan kakkosliigassa hakemalla italialaisesta Cimberio Varesesta 82–83 (36–34, 71–71)-voiton.

 

Voitto oli lähellä slovenialaisille jo varsinaisella peliajalla, kunnes Varese terästäytyi ja kiskoutui 58–65-tappioasemasta 71–69-johtoon minuutti ennen neljännen jakson loppua. Vieraiden Cedric Jackson pakotti kuitenkin vapaaheittoviivalta Olimpijan jatkoajalle.

 

Jatkoajalla kentän hahmoksi nousi Olimpijan Deividas Gailius (31/10), joka nosti ensiksi joukkueensa kolmen pisteen tappioasemasta viidellä vapaaheitollaan ja upotti ratkaisevan heiton viime sekunneilla.


Sasu Salin kirjautti voittajille kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja yhden riiston. Olimpija on voittanut kuudesta pelaamastaan Eurocup-ottelusta neljä.

 

Ottelutilastot: Varese – Olimpija
 

Huffin Ludwigsburg taas voiton makuun

 

Shawn Huffin Ludwigsburgin peli palasi raiteilleen kahden tappion jälkeen Saksan Bundesliigan keskiviikkoillan ainoassa ottelussa.

 

Ludwigsburg puristi puolustuksellaan Mitteldeutscherin kuiviin ja nautiskeli voiton pistein 81–51 (45–30) Michael Stocktonin (18/3/3 syöttöä), Keaton Grantin (16/6) ja Mario Stojicin (14/4) viimeistellessä korkeimmat pisteet. Huffille kirjattiin 16 minuutissa kolme pistettä ja kolme levypalloa.

 

Ludwigsburg on voittanut yhdeksästä ottelustaan viisi.

 

 

Stenin Wasserburgilla taas hyökkäysvaikeuksia Eurocupissa

 

Tiina Stenin TSV Wasserburgilla oli jälleen suuria vaikeuksia saada hyökkäyspeliään kulkemaan naisten Euroopan kakkosliigassa Eurocupissa.

 

Unkarilainen Miskolc johti pelin avauspuoliskolla hienokseltaan ja venytti johtonsa heti kolmannen jakson alussa yli kymmenen pisteen. Unkarilaiset kuittasivat pelistä selkeän 69–53 (33–25)-voiton.

 

Wasserburgin aloitusviisikkoon kuulunut Sten upotti 28 minuutissa kahdeksan pistettä sekä haki kaksi levypalloa. Wasserburg on voittanut kolmesta Eurocupin ottelustaan yhden.

 

Ottelutilastot: Miskolc – Wasserburg
 
20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

16.6.2026 09:37 WNBA

Kuier ensimmäistä kertaa aloituksessa tällä kaudella – Wings päihitti Acesin 30 pisteellä

WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

15.6.2026 22:24 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavsonin Oostendelle hopeaa Belgiassa

Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia