7.11.2013 Kahdeksas kerta toden sanoi, kun Lapuan Korikobrat karkasi Korisliigan nollakerhosta kukistamalla kotipelissään Uudenkaupungin Korihait pistein 90-88 (50-47). Ainoana voitottomana joukkueena Korisliigan tyveen jäi näin Kouvolan Kouvot.
Brad Reese uhkui tahtoa, kun Korikobrat haki avausvoittonsa. Kuva: Francois Perthuis.
Korihait piti johtoa toisen neljänneksen, mutta motivoituneet lapualaiset pysyivät vakkasuomalaisvieraidensa edellä koko jälkipuoliskon.
Lapualaisyleisö tuuletteli antaumuksella kolmannen jakson puolivälissä, kun Kobrat ampaisivat tasatilanteesta 55–55 hetkessä 12 pisteen johtoon. Korihait ui kuitenkin vielä lapualaisten vanaveteen ja Chace Stanback tippasi vieraat pisteen päähän, 83–82, juuri ennen viimeisen minuutin alkua.
Ottelun viimeistä minuuttia pelattiin pitkään Korihaiden pakottaessa Korikobrat vapaaheittoviivalle kerta toisensa jälkeen. Vieraat rynnivät vielä 19 sekuntia ennen loppua uudelleen pisteen päähän ja saivat lopussa kaksi kertaa mahdollisuuden yrittää tasoitusta, mutta kotijoukkueen onneksi haiheitot pomppivat raudoista.
– Joukkuepelimme toimi nyt paremmin parin muutoksen ansiosta. Heitimme myös hyvin ja tämä oli meiltä kaikkiaan hyvä matsi. Puolustuksessa on tosin vielä parantamista, kommentoi Korikobrien huojentunut päävalmentaja Derrick Crayton, jolle ottelu joukkueen peräsimessä oli kolmas.
Lapualaisten avausvoiton takuumies oli komeat pisteet heittänyt Brad Reese (33/7/3 riistoa), jota tukivat erityisesti Givi Bakradze (14/2) ja Tuomas Viertola (11/4).
Korihaista Josh Dollard (21/12) kietoi tupla-tuplan. Pelipäällä olivat myös Chace Stanback (18/6), Sami Ikävalko (16/3/3 syöttöä) ja James Padgett (15/8).
(STT)
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.