29.9.2016 Piinkovaa laatutyötä Pohjanmaalla koko kuluvan vuosikymmenen ajan tehnyt Kauhajoen Karhu metsästää edelleen seurahistoriansa ensimmäistä SM-mitalia. Viime kevät päättyi Karhun osalta katkeraan pettymykseen puolivälierävaiheessa. Takapakista huolimatta Karhussa luotetaan toimivaksi osoittautuneeseen menestysreseptiin, jolla haetaan uutta nousua mitalipeleihin.
Bojan Sarcevic murisee Kauhajoen pääkarhuna.
Joonas Lehtoranta on siirtynyt Kotkasta Kauhajoelle.
Iso mies Samuli Vanttaja kuuluu Karhun korinalustan tukipilareihin.
Vanha tuttu Sami Toiviainen jatkaa Karhun mitalihankkeen peräsimessä. Kuvat: Erkki Hautaviita & Kai Kilappa.
Paperilta luettuna Kauhajoen Karhulla oli viime kaudella kaikki kohdillaan; eliittitason valmennusjohto, liigan läpikotaisin tunteva pelinrakentaja, korkean tason kotimaiset roolipelaajat, tarkkaan tehtäviinsä sommitellut ulkomaalaiset. Oli kokemusta ja potentiaalia, heittotaitoa ja atleettisuutta, puolustuspään erikoispelaajia – ja silti Karhun peli oli yksittäisiä otteluita lukuun ottamatta hakemista kauden alusta loppuun. Puolivälierävaiheessa Seagulls eteni kovemmalla tahdolla ja intensiteetillä välieriin.
Karhun koko ulkomaalaisnelikko on mennyt kesän aikana uusiksi. Isossa päässä päivystävät DeVaughn Washington ja Kammeon Holsey, laitahyökkääjän tontilla korintekijäksi on istutettu Austin Hollis ja takakentällä vauhtia peliin tuo Kevin Ware. Harjoitusotteluiden perusteella Karhu on tehnyt tarkkaa työtä rekrytoinnissaan.
Kauhajokisten merkittävin kotimainen hankinta on koko tähänastisen uransa KTP:ssa pelannut hyökkäyspelin moottori Joonas Lehtoranta, joka on päävalmentaja Sami Toiviaiselle tuttu Kotkan ajoilta.
Viime kauden rotaatiomiehistä Kauhajoelle jäivät ”3&D”-ekspertti Juho Lehtoranta, toissa kaudella pelillisen renessanssin Karhussa kokenut bosnialaispelinrakentaja Bojan Sarcevic sekä kansainvälisen tason potentiaalin omaava iso mies Samuli Vanttaja, jolla on ollut urallaan kehno onni loukkaantumisten kanssa.
Karhun ulkomaalaispelaajat Timothy Troutman, Cade Davis, Lawrence Kinnard ja Lance Williams ovat jättäneet lakeudet.
Puhurinpoikanen on käynyt myös kotimaisella osastolla. Antti Kanervo päätyi Ranskan kakkosliigan Roanneen, kun taas kevättalvella Loimaalta Kauhajoelle siirtynyt Susijengi-heittäjä Mikko Koivisto vahvistaa Salon Vilpasta. Poissa Kauhajoelta on myös urheilullinen Aleksi Akpaso.
Kokenut Sami Toiviainen jatkaa Karhun komendanttina apuvalmentajinaan tutut Jussi Laakso ja Mika Rinne. Toiviainen on osoittanut kykynsä liigavalmentajana jo useaan otteeseen, ja viime kevään pettymyksestä huolimatta hänellä on Kauhajoella työrauha.
Odotettavissa on jälleen toiviaismaista puolustuspään ”aseistariisuntaa” sekä erinomaisesti peliä lukevan Sarcevicin kapellimestaroimaa linkkuveitsihyökkäystä, jossa vastustaja joutuu operoimaan ”valitse myrkkysi”-periaatteella.
Joonas Lehtoranta pelaa ensimmäistä kertaa urallaan jossain muualla kuin Kotkassa. Ei ole sattumaa, että suurtason talentti valitsi uudeksi ympäristökseen nimenomaan Pohjanmaan.
Toissa kauden lupauksen jälkeen Lehtoranta ei päässyt viime kaudella omalle tasolleen, ja Kauhajoen täysammattilaisympäristössä hänellä on luotto ja työrauha tehdä ”omaa juttuaan” tutun Sarcevicin tutkaparina.
Kevin Ware on Korisliigan kauden 2016-17 pelaajista ehkäpä kaikkein tunnetuin. Ware nousi lyhytaikaiseen julkisuuteen kotimaassaan Yhdysvalloissa talvella 2013 NCAA:n lopputurnauksessa tapahtuneen loukkaantumisensa johdosta. Kauhajoki on räjähtävän, korkealla peliälyllä varustetun Waren ensimmäinen ammattilaisetappi ja potentiaalisesti kyseessä on yksi Korisliigan parhaista ulkomaalaispelaajista.
Viime kauden tapaan Karhulla on paperilla kaikki kohdallaan. Jos viime kauden Karhun ulkomaalaisjaostosta ei löytynyt selkeää ”go to”-pelaajaa, nyt tarjokkaita on useampi, mikä on joukkueen mitalijahdin kannalta elinehto. Tärkeää on myös, että vahvasti rooleihinsa nakutettu kotimainen kaarti välttyy loukkaantumisilta.
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Pelipaikka | Kasvattajaseura |
1 | WASHINGTON DeVaughn | 202 | 28.3.1989 | 4, 5 | Ohio (USA) |
2 | SALMI Perttu | 191 | 19.3.1998 | 3 | Kauhajoen Karhu |
3 | LEHTORANTA Juho | 195 | 7.5.1989 | 3, 4 | KTP, Kotka |
5 | WARE Kevin | 188 | 3.1.1993 | 1, 2 | Georgia State (USA) |
7 | MANTERE Niko | 191 | 2000 | 3 | Lapuan Korikobrat |
8 | LEHTORANTA Joonas | 194 | 25.2.1994 | 1, 2 | KTP, Kotka |
10 | SARCEVIC Bojan | 190 | 21.1.1988 | 1 | KK FinnDo (BIH) |
12 | VANTTAJA Samuli | 210 | 22.4.1991 | 4, 5 | Oulun NMKY |
20 | HOLLINS Austin | 195 | 8.11.1991 | 2, 3 | Minnesota (USA) |
21 | ALAKORTES Julius | 182 | 1999 | 1 | Kauhajoen Karhu |
24 | HOLSEY Kammeon | 203 | 4.9.1990 | 4, 5 | Georgia Tech (USA) |
30 | MYLLYNIEMI Jussi | 186 | 2000 | 2, 3 | Kauhajoen Karhu |
34 | PIHLAJAMÄKI Valtteri | 185 | 26.3.1997 | 3, 4 | Kauhajoen Karhu |
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.