4.10.2016 Miesten Korisliigan kausi 2016/2017 polkaistaan käyntiin keskiviikkona, neljän ottelun kierroksella. Kaudesta on luvassa vähintään yhtä mielenkiintoinen ja tasainen kuin edeltäjänsä, mikä tiedostetaan myös pelaajien sekä valmentajien keskuudessa.
Ville Kaunisto johdatti Kouvot keväällä mestaruuteen. Joukkue ympärillä koki muutoksia, mutta onko keväällä tulos sama?
Korisliiga on parempi paikka kun Pohitulli ja Mikko Jalonen ovat osana sitä.
Damon Williams imitoi koripalloa seuraavan valtaväestön ilmettä, kun uutinen miehen siirrosta Lapualle uutisoitiin.
Tämän miehen läsnäolosta KTP ei saa enää nauttia, mutta Vilpas sai Michael Poundsista kovaluontoisen kapteenin joukkueeseen.
Nämä kaksi maestroa kamppailevat tulevallakin kaudella liigaparketeilla. Kumpi vie pidemmän korren, Taikuri vai Bojan?
Carl Lindbomin kesä meni maajoukkuepaidassa menestyksekkäästi. Mutta: Onnistuuko Villematti Kopion blokkaaminen?
Joni Harjulan paras ystävä, Henri Hirvikoski on tälläkin kaudella valmis johdattamaan näätäpaidat mitalien luokse.
"Se oli näin vähästä kiinni", totesi Ilkka Palviainen kuvassa. Mahdollisesti. Kuvat: Kai Kilappa, Erkki Hautaviita & Francois Perthuis
Korisliigan kausi 2016/2017 on pian täällä. Keskiviikkona neljällä paikkakunnalla starttaava avauskierros polkaisee käyntiin sarjan, jossa on yksi nousijajoukkue, mestarijoukkueen runko on mennyt uusiksi ja voimasuhteet ovat ennalta-arvaamattomampia kuin miesmuistiin.
Nousijajoukkueen viitassa Korisliigan taivaalla liitelee vanha tuttu, Pohitullissa leiriään pitävä Uudenkaupungin Korihait. Mikko Jalosen johtama haiparvi tekee paluun liigakartalle kahden kauden tauon jälkeen, eikä harjoitusotteluiden perusteella ole yhdellekään joukkueelle odotettavissa helppoa reissua Pohitullin asiantuntevan yleisön valvovien silmien alle.
- Divarivuosien aikana on opittu voittamaan pelejä. Ei me olla välttämättä sieltä taitavimmasta päästä, mutta pelaajat sopivat mulle ja mun ajatusmaailmaan, toteaa Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula.
- Jatkuvuus on tietysti iso asia meidän joukkueessamme. Meidän on pakko yritteliästä, yhteistä päämäärää kohden töitä tekevää koripalloa. Pyritään olemaan joukkue isolla J:llä.
Lapuan Kobrat eivät suinkaan ole nousijajoukkue, mutta jotain uutta ja tuoretta Kobrien tekemisessä tuntuu olevan. Uusi päävalmentaja Damion Dantzler onnistui rekrytoimaan ensitöikseen neljä erittäin kovatasoista jenkkivahvistusta, Katajan paidassa mestaruuttakin juhlineen Marius Van Andringan sekä koko koripalloilevan Suomen yllätykseksi Pyrintö-ikoni Damon Williamsin.
Williamsin saapuminen Kobriin nosti kertaheitolla lapualaisen koripalloilun profiilia monta pykälää ylöspäin ja toi Dantzlerin projektiin uskottavuutta roppakaupalla.
- Dantzler on iso syy siihen, miksi siirryin Lapualle. Damionin suunnitelma joukkueelle kuulosti hyvältä ja halusin mukaan. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, paremmin kuin oletin, kehuu ikinuori Williams.
- Olen motivoitunut ja innoissani tulevasta kaudesta. Joukkueen johtaminen pudotuspeleihin on suurin motivaation lähteeni tulevalla kaudella.
Samalla kun Lapualla joukkueen ympärillä puhaltavat uudet tuulet, haetaan Kotkassa menestystä tutun reseptin avulla. Anton ”Ponttis” Mirolybovin paikalle KTP:n päävalmentajan penkille istahtaa tulevalla kaudella tuttu hahmo, kun kotkalaiset kaudella 2010/2011 pronssille valmentanut Ray Ailus palaa Steveco Areenalle.
Ruotsin liigassa Solna Vikingsiä välillä 2013-2015 valmentanut Ailus palaa KTP:n päävalmentajan paikalle virtaa täynnä. Välivuoden valmentamisesta pitänyt ”Reiska” ei ole kuitenkaan vain istunut käsiensä päällä viimeisen vuoden aikana.
- Hetki on vierähtänyt liigavalmentajana olemisesta (2010/2011 viimeksi). Viime vuosi meni vahtiessa lapsia. Tässä vuoden aikana tuli seurattua koripalloa varmaan enemmän kuin koskaan. Fanseat auttoi siinä. Vaimo ei välttämättä tykännyt hirveästi, Ailus naurahtaa.
- Tavoite on, että KTP on aktiivinen, aina sata lasissa menevä joukkue. Hyökkäyspäässä pidetään pallosta huolta ja liikutetaan sitä. Toivottavasti ollaan kovaa töitä tekevä ja viihdyttävä joukkue.
Salon Vilpas lukeutui viime kaudella koko sarjan positiivisimpiin ilmestyksiin, erityisesti huikean faniryhmä Vilpas Ultrasin ansiosta. Myös parketilla kulki, eikä ole liioiteltua sanoa, että Mikko Tupamäen suojatit olisivat olleet mestarisuosikkeja ilman Kouvojen satumaista comeback-voittoa puolivälierien viidennessä ottelussa.
Tupamäki kuitenkin vaihtoi maisemaa ja Joonas Iisalo tarttui remmeistä kiinni. Liigatasolla tulokasvalmentaja on saanut käsiinsä viime kaudesta paljon muuttuneen viikinkiryhmän, mutta laatua ja leveyttä salolaisten pelaajistossa on kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Viimeisimpänä Vilppaan joukkuetta vahvistamaan saapui maajoukkueen takamies Mikko Koivisto.
Uuden joukkueen yhteen hitsautumisessa menee kuitenkin oma aikansa.
- Tupamäki teki hienoa työtä Salossa viiden vuoden aikana ja jätti taakseen hyvän joukkueen jossa asiat hoidetaan hienosti. Meillä on kaikkea mitä hyvä joukkue tarvitsee. Meillä on kokoa, leveyttä, kokemusta, heittovoimaa ja taitava takamies. Menee kuitenkin aikaa, ennen kuin olemme kollektiivinen joukkue, Iisalo muistuttaa.
- Kaikki tietävät, että joukkueena menestytään ja voitetaan. Mulla on kovat odotukset, mutta samalla olen realistinen sen kanssa, että joukkue ei ole valmis heti. Sen kuitenkin uskon, että alusta asti nähdään samanlaista menoa katsomossa kuin viime kaudella. Ensimmäiseen matsiin fanit ovat keksineet jo kaikenlaista.
Menestymään tottuneet joensuulaiset joutuivat pettymään viime keväänä, kun Oliver Vidinin luotsaama BC Nokia löi jauhot suuhun runkosarjan ylivoimaisesti voittaneelle Katajalle. Pettymyksestä toipumiseen meni oma aikansa, mies päävalmentajan paikalla vaihtui ja mestaruutta juhlinut Ilari Seppälä tuli paikkaamaan liigauransa pelaajana lopettaneen Pete Virtasen jättämää aukkoa.
Alkavalla kaudella Kataja on jälleen mestarisuosikkien joukossa, eikä syyttä. Teemu Rannikko operoi edelleen kansainvälisen tason pelinrakentajan ottein, eikä joukkue ole yhtään sen kapeampi pelaajamateriaaliltaan kuin viime kaudella. Päävalmentajan roolissa nähdään Loimaan Bisonsin monivuotinen käskijä Greg Gibson.
- Aina kun uusi valmentaja tulee niin on vähän uudet kuviot. Vaatimustaso on kuitenkin korkealla, kuten sen kuuluukin olla. Runkosarja pyritään pelaamaan mahdollisimman hyvin, mutta kuten viime kausi osoitti, pitää olla parhaimmillaan keväällä että päästään pitkälle, Katajan hyökkäyksen päällikkö Rannikko huomauttaa.
- Korisliigassa Katajan tavoite on tietysti lähteä hakemaan mestaruutta. Vielä on töitä tehtävänä paljon, mutta meillä on joukkueellinen jätkiä jotka haluavat kehittyä joka päivä ja uskon että tästä tulee erittäin hyvä kausi.
Kauhajoen Karhu jäi Katajan tavoin jopa yllättäen puolivälieriin viime keväänä, Helsinki Seagullsin pudottaessa joukkueen ilman ratkaisupelaajansa Jason Conleyn läsnäoloa. Kesä toi Kauhajoelle kuitenkin yhden kappaleen Lehtorantoja lisää, kun KTP:n paidassa Korisliigaa kuuden kauden ajan pelannut Joonas Lehtoranta saapui vahvistamaan Karhun takakenttää.
Päävalmentaja Sami Toiviainen on kasannut kotimaisen runkonsa tueksi yhden Korisliigan mielenkiintoisimmista jenkkinelikoista. Yliopistourallaan NCAA:n mestaruuden vyölleen saanut, vakavan jalkavamman kärsinyt ja siitä palautunut Kevin Ware, sekä NBA:ssa Memphis Grizzliesiä ja Brooklyn Netsiä valmentaneen Lionel Hollinsin poika, Austin Hollins, vahvistavat Karhua tulevalla kaudella.
- Ehkä tämä kertoo mun rekrytointiprosessista jotain: Yksi oli eräänä keväänä googletetuin korispelaaja, yksi on NBA-faijan poika ja sit on ”pari nobodya”, Karhu-luotsi Toiviainen naurahtaa virne kasvoillaan.
- Uusi kausi jännittää aina vähän, mutta tässä on tullut kuitenkin kerättyä rutiinia yhdeksän kauden aikana. Yleensä on pelaajistosta löytynyt aina pari konkaria, aika uusi tilanne itselle että Bojan Sarcevic on joukkueen vanhin eikä mies ole edes kolmeakymmentä.
Karhun tiputtaneen Seagullsin tähtäin on kauteen lähdettäessä lukittunut vain ja ainoastaan yhteen kohteeseen: Pantteri-patsaaseen. Loukkaantumisista kärsineenäkin helsinkiläiset selvittivät tiensä keväällä aina pronssiotteluun asti, jossa BC Nokia oli kuitenkin vahvempi lukemin 69-66.
Alkavaan kauteen Seagulls lähtee tuttuun tapaansa korkean intensiteetin, vastustajan näkökulmasta inhottavaa puolustuspeliä pelaamalla ja vauhdikasta, pallon liikuttamisesta energiansa saavaa hyökkäystä juoksemalla. Maajoukkueen paidassa kesän viettänyt Carl Lindbom on joukkueen kantavia voimia matkalla maineeseen, mutta mestaruuden lisäksi miehellä muitakin tavoitteita kauden aikana.
- Mä olen huudellut (Villematti) Kopiolle kymmenen vuotta, että mä blokkaan sen pelissä. Ei ole vielä tapahtunut, mutta Kotka-pelejä odotellaan, Lindbom virnuilee.
- Hyvä kesänä takana, taas on maajoukkueen kanssa pelattu ja treenattu. Siinä kehittyy pakostakin. Viime kaudella saimme Kisahallin yleisöstä tosi paljon energiaa pelaamiseemme. Oli tosi hyvä fiilis matseissa erityisesti loppukaudesta, toivotaan että saadaan samaa fiilistä tällä kaudella halliin.
BC Nokia on yksi niistä joukkueista, jonka kokoonpano on pysynyt jopa harvinaisen hyvin kasassa viime kaudesta. Pronssille yltäneestä ryhmästä lähes koko kotimainen runko, sekä myös jenkkitakamies Isaiah Wilkerson palaavat toiselle perättäiselle kaudelle näätäpaidassa.
Päävalmentajan paikalla on tapahtunut kuitenkin hallittu muutos, kun viime kauden kakkosvalmentaja Ilpo Rantanen ottaa serbikoutsi Oliver Vidinin paikan. Muutos on tuonut BC Nokian pelaamiseen pykälän lisää vauhtia, eikä viime kauden sekä harjoitusotteluiden perusteella ole kaukaa haettua ennustaa nokialaisille vahvaa runkosarjan avausta.
- Viime kauden sarjasijoituksesta ei harmittavasti saa pisteitä, päävalmentaja ”Ipe” Rantanen naurahtaa.
- Se on kuitenkin totta, että itseluottamus on kohdallaan joukkueessa ja tiedämme, että voimme pärjätä ketä vastaan tahansa. Lähdetään kauteen oppimaan itsestämme asioita, missä ollaan hyviä ja missä pitää olla parempia.
BC Nokian tapaan myös joukkueen paikallisvastustajalla, viime kauden hopeaan päättäneellä Tampereen Pyrinnöllä on pysynyt pakka kasassa varsin mukavasti keväästä. Yksi iso muutos kuitenkin tapahtui, kun seuraikoni Damon Williams vaihtoi maisemaa Lapualle.
Kokenut ja kotimaisen rungon lisäksi jenkkivahvistuksista J’Nathan Bullockin sekä Ricky Minardin kanssa sopimuksia jatkanyt Pyrintö on kuitenkin edelleen vaarallinen, monipuolinen ja parketilla vastustajan elämän vaikeaksi tekevä joukkue.
- Olemme kovin töitä tekevä joukkue, mutta emme ole pelillisesti niin hyvässä iskussa kuin ehkä haluaisimme olla tässä vaiheessa. Prosessi on pääasia ja tiedämme, miten hyviä tässä liigassa pitää olla pärjätäkseen keväällä. Siinä kontekstissa emme näytä ehkä hirveän hyvältä, Pyrintö-luotsi Ilkka Palviainen toteaa.
- Meillä on kuitenkin todella nälkäinen joukkue ja se nälkä mikä viime kaudesta jäi, se on sellainen elementti mikä on ajanut porukkaa eteenpäin koko tämän kesän. Jatkuvuus on myös yksi iso asia ryhmässämme. Ja jos kaikkialla muualla mennään hirveää vauhtia, niin meidän takakenttä on yhteensä noin 70-vuotias. Me tullaan hyökkäykseen niin kovaa kuin päästään, Palviainen hymähtää.
Mestarijoukkue Kouvolan Kouvot on kesän aikana saanut uutta ilmettä niin pelaajiston kuin valmennusportaankin osalta. Pyrinnön paidassa kolme Korisliigan mestaruutta voittanut Pieti Poikola ottaa mestaruuden jälkeen sapattivapaalle lähteneen Jyri Lehtosen paikan Kouvojen peräsimessä ja mestarijoukkueesta niin Alexander Madsen (Tshekki) kuin Seppäläkin (Kataja) jatkavat uraansa uusissa ympyröissä.
Silti olisi jopa hölmöä uskotella, etteikö Poikolan luotsaama Kouvot olisi vähintäänkin kykeneväinen taistelemaan mestaruudesta tänäkin vuonna. Korisliiga on alkavalla kaudella tasaisempi ja kovatasoisempi kuin ehkä koskaan ennen, mutta mestari on mestari kunnes toisin julistetaan.
- Kun tietää, kuinka kova taso tässä liigassa on jokaisella liigapaikkakunnalla, niin todella hienoa on olla takaisin valmentamassa täällä. Aika paljon erilaisia kokemuksia tuli kerättyä tässä vuoden aikana. Tuntuu, että on ehkä enemmän annettavaa kuin aikaisemmin kun on vuoden ajan kerännyt taas oppia, Poikola toteaa innostuneena.
- On kova juttu, että meillä on liigassa konkareita jotka näyttävät esimerkkiä omalla tekemisellään ja nuorempien on pakko nostaa tasoaan pärjätäkseen. Ja ennen kuin huomataankaan, niin jos vaikka Tumppi (Hirvonen) on hyvä Korisliigapelaaja, on hän myös hyvä maajoukkuepelaaja. Korisliiga on tällä hetkellä todella kova, kilpailullinen sarja.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.