29.1.2016 Korisliigan perjantai-ilta piti sisällään kaksi kamppailua, joissa vierasjoukkueet esittivät parastaan. Kotkassa Bisons tykitti KTP:n kumoon lukemin 97-74 (49-44), ja Salossa Vilpas joutui Helsinki Seagullsin jyrän alle, helsinkiläisten hakiessa sarjapisteet Salohallista numeroin 92-66 (37-30).
Ilari Seppälä oli vahvalla pelipäällä Bisonsin hakiessa sarjapisteet Kotkasta vakuuttavalla esityksellä.
Antto Nikkarinen pyöritti Seagullsin hyökkäystä helsinkiläisten ottaessa vakuuttavan vierasvoiton Salon Vilppaasta. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis
Loimaan Bisons antoi perjantaina varoituksen iskukyvystään kaatamalla KTP:n vakuuttavan esityksen jälkeen lukemin 97-74 (49-44). Vahvan toisen puoliaikansa ansiosta ottelun nimiinsä vieneet loimaalaiset nousivat voiton turvin sarjataulukossa sijalle kolme, ohi Kouvojen.
Perjantain koitos oli tasainen aina puoliaikaan asti. KTP nousi hyvän toisen jaksonsa turvin iskuetäisyydelle Bisonsista, eikä eroa ollut isolle tauolle lähdettäessä kuin viisi pistettä vierailijoiden hyväksi.
Kolmas jakso koitui kuitenkin kotijoukkueen kohtaloksi. Loimaalaisten tavaramerkiksi muodostunut vahva puolustus onnistui hidastamaan KTP:n hyökkäyksen pallon liikettä ja sai onnistuneista puolustuksista virtaa omaan hyökkäyspelaamiseensa. Ottelun käännekohdaksi muodostui kolmannen jakson kuudennelta minuutilta päätösjakson neljännelle minuutille kestänyt jakso, jonka Bisons vei nimiinsä vastaansanomattomasti 18-4, karaten ratkaisevaan 83-62 –johtoon.
Ottelun loppuminuutit olivat enemmän tai vähemmän hidastempoisempaa pelaamista, molempien joukkueiden siirtäessä katseitaan kohti tulevia koitoksia. Steveco Areenan päätössummerin soidessa, loistivat tulostaululla vierailijoiden 97-74 –voittonumerot.
- Pitkästä aikaa keskityimme koko 40 minuuttia. Olen ylpeä meidän toisen puoliajan puolustuksesta. Jos meillä on 25 syöttöä ja vain 6 menetystä, niin tulos on hyvä, kommentoi Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.
Bisonsin riveistä parasta osaamistaan perjantaina esittivät joukkueen pistekärki, 25 pistettä pussittanut laituri Martin Zeno, 22 pistettä nakuttanut takamies Aubrey Coleman, sekä 8 pistettä ja 7 koriin johtanutta syöttöä nimiinsä kirjauttanut Ilari Seppälä. Kaksinumeroisille pistelukemille itsensä heittivät myös Tuukka Kotti (16 pistettä/5 levypalloa/5 syöttöä) sekä Matias Ojala (12/4).
KTP:n riveistä itsensä onnistujien kirjoihin pelasivat 21 pistettä heittänyt Darren Duncan, sekä 12 pistettä, 6 levypalloa ja 3 koriin johtanutta syöttöä tililleen toimittanut härkämäinen sisäpelaaja Devonne Giles.
Helsinki Seagullsin pelivire oli osoittanut ailahtelemisen merkkejä ennen perjantain vierasottelua Salon Vilpasta vastaan. Kouvoista otetun kotivoiton jälkeen Seagulls kärsi ensin pisteen tappion Bisonsille, ja kaksi perättäistä, suurinumeroista tappiota ensin Pyrinnölle ja sen jälkeen KTP:lle.
Joukkueen ilme perjantain kamppailussa Vilpasta vastaan oli kuitenkin joukkueen, joka pelaisi useammankin ottelun voittoputkessa. Ottelun alusta asti isäntiä aggressiivisemmin ja aktiivisemmin molemmissa päissä parkettia pelanneet helsinkiläiset onnistuivat hidastamaan Vilppaan hyökkäämisen kävelyvauhtiseksi ja saivat puolustuspään onnistumisistaan virtaa hyökkäyspäähän.
Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannen jakson alussa. Seitsemän pisteen puoliaikajohdon turvin jaksoon lähtenyt Seagulls repäisi neljän minuutin jakson nimiinsä numeroin 16-7 ja kasvatti johtonsa 16:een pisteeseen. Tämän jälkeen isännät eivät enää onnistuneet kirimään eroa yksinumeroisiin lukemiin.
Vahvan puolustuksensa ansioista hallinnan ottelusta myös päätösjaksolla pitänyt Seagulls juoksi lopulta vakuuttavaan ja turvalliseen 92-66 (37-30) –vierasvoittoon. Voiton turvin Seagulls jatkaa sarjataulukossa viidentenä, kolme voittoa kahdeksantena majailevaa Vilpasta edellä.
Seagullsin parhaimmistoon perjantai-illan voitokkaassa koitoksessa kuuluivat 18 pistettä ja 6 levypalloa toimittanut Carl Lindbom, 16 pistettä ja 6 levypalloa loukkaantumisen jälkeen ensimmäisessä ottelussaan kirjauttanut laituri Jason Conley, sekä 16 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan operoinut sentteri Terrene Watson.
Isäntien riveistä itselleen puhtaat paperit pelasivat 7 kolmosta upottanut ja 23 pistettä nakuttanut Juho Nenonen, sekä 13 pistettä pussittanut Okko Järvi.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.