Kotikenttäedut pitivät

15.3.2003 Miesten SM-puolivälierät alkoivat perjantaina yllätyksittä. Kotijoukkueet ottivat voitot ja pitivät näin runkosarjassa hankkimansa kotikenttäkenttäedut. Jännitystä piisasi silti melkein jokaisella paikkakunnalla, mm. Honka oli suurissa vaikeuksissa Kouvojen kanssa. Pussihukille perjantai jää historiallisena mieleen, sillä se voitti historiansa ensimmäisen pudotuspelin.

Vantalaalaisyhdistelmä PuHu oli aiemmin esiintynyt playoffseissa kahdeksan kertaa ja jokaisella kerralla oli tullut takkiin. Perjantaina se karisti tuon peikon niskastaan kukistamalla salolaisen Vilpas Vikingsin Myyrmäessä 90-80.

PuHu:n ja Vilppaan ensimmäinen kohtaaminen eteni tasaisissa merkeissä reilut puoli tuntia. Kun seitsemän minuuttia oli jäljellä oli kotijoukkueen johto vain kaksi pistettä (70-68). PuHu-luotsi Tomi Kaminen käskytti joukkonsa tuossa vaiheessa paikkapuolustukseen, joka aiheutti vieraille ongelmia. PuHu vei muutaman minuutin jakson 11-0 ja peli oli ohi. Kirivaiheen moottoreina häärivät Ville Olki ja Timo Heinonen. 24 pistettä nostellut Philip Hickey ja viisi syöttöä sekä yhdeksän levyriä hakenut Kimi Klingberg olivat muut voiton arkkitehdit.

Salolaisista Derrick Stroud (28/12) oli tutun vahva. Vatsalihaksen revähtymästä huolimatta pelannut Donta Bright sinnitteli kentällä lähes täyden peliajan, mutta oli tavallista vaisumpi. Samu Kaaresvirta (17/7) oli pelipäällä.

Energinen Kouvot piinasi Honkaa

Paikkapuolustus oli päärolissa myös Espoossa, jossa Kouvot onnistui sekoittamaan Hongan konseptit puolustuspelillään. Honka jatkoi runkosarjan loppupuolella nähtyä lönköttelyään, joka ei tunnetusti ole paras mahdollinen ase paikkavartioinnin purkuun. Ajoja Honka yritti kiitettävästi, mutta korin läheisyydestä osumatarkkuus jäi heikoksi. Honka heitti kahden pisteen heiton 40 kertaa onnistuen vain 15 kertaa.

Kouvot olikin ensimmäisen puolivälierän hallitseva osapuoli. Se johti lähes koko ottelun, parhaimmillaan pariinkin otteeseen 11 pisteellä, joka oli myös ero puoliajalla (27-38). Alkutahdit Kouvojen peliin löi Tuomas Iisalo, joka vajaassa kahdeksassa minuutissa heitti kahdeksan pistettä ja vei Kouvot 18-12-johtoon. Kouvojen pelistä paistoi selkeästi hyvä joukkuehenki ja energinen tekemisen meininki. Joukkue on jo pitkään pelannut ”playoffseja” taistellessaan paikastaan pudotuspeleissä, ja se näkyy.

Toisella puoliajalla Honka tiivisti puolustustaan ja nousi sen sekä onnistuneiden kolmosten turvin voittotaisteluun. Marcus Grant nakutti kolmosista tärkeimmät. Lopullisen ratkaisijan roolin otti Olli Nikitin, joka upotti neljä kylmäpäistä vaparia, joista kaksi seitsemän sekuntia ennen loppua. Hongasta eniten pisteitä kokosi 21 pistettä heittänyt Dan Cross. Positiivisimmasta esityksestä vastasi kuitenkin Juuso Lehtimäki, jonka esimerkillinen puolustus toi ryhtiä koko kotijoukkueeseen. Vieraista Kenny Younger punnersi 17 pistettä ja Iisalo sekä Ville Kaunisto heittivät 16 pistettä mieheen.

Toijala ja Foreman irtiottajina

Joensuussa Kataja ja Lappeenrannan NMKY ottivat yhteen kuudetta kertaa kauden aikana. Jokaisella kerralla joensuulaiset ovat vetäneet pidemmän korren, eikä perjantai tuonut siihen poikkeusta. Runkosarjan voittanut Kataja nappasi ottelusarjan avauksen nimiinsä lukemin 76-68.

Voitto teetti kotijoukkueelle paljon töitä, jonka kruunasi Jukka Toijalan ja Andre Foremanin urakoinnit. Kolmannen jakson puolivälissä Toijala pussitti seitsemän peräkkäistä pistettä. Viimeisen neljänneksen, jolle lähdettiin tilanteessa 58-54, alussa Toijalan ja Foremanin koreilla Kataja vei viisiminuuttisen 14-2. Lappeenrannalta loppui puhti, eikä se pystynyt nousemaan voittotaisteluun.

Yksi avainasioista oli Katajan aggressiivisuus levypallokahinoissa. Lappeenranta oli SM-runkosarjan paras levyrijoukkue, mutta hävisi perjantaina irtopallot 30-41. Ahnain joensuulainen oli 14 levypalloa kaapinut Clifton Jones.

Lappeenrantalaisista tasapainoisimpiin esityksiin ylsivät Riihelän veljekset, joista Pasi kirjautti tehot 19/8 ja pikkuveli Timo puolestaan 18/5 syöttöä. Katajasta Toijala pussitti kaikkiaan 23, Foreman 19 ja Juho Terho 12 pistettä.

Kotkassa kori-iloittelua

Kotkalaisen KTP:n ja BC Jyväskylän välinen ottelusarja käynnistyi todellisella korijuhlalla, jota osasi odottaa ainakin joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen perusteella. Lokakuun lopussa Jyväskylässä KTP voitti numeroin 120-113. Saman verran pisteitä KTP takoi tälläkin kertaa BC Jyväskylän ”jäädessä” 101 pisteeseen.

Vasta toista otteluaan KTP:n riveissä pelannut James Head ei kainostellut, vaan pelasi itsensä varmasti jo alkuminuuteilla kotkalaisyleisön sydämiin. Hän aloitti ottelun upottamalla kolme kolmen pisteen heittoa. Kaikkiaan Head teki ottelussa erinomaisilla heittoprosenteilla 29 pistettä, vaikka aikaeron vaikutukset pitäisi olla pahimmillaan.

KTP johti viimeisellä neljänneksellä jo 20 pisteellä (99-79), kunnes Jyväskylän vikkelä Petri Virtanen käynnisti kirin. Virtanen hassutti kotkalaisten puolustusta tekemällä 11 pistettä putkeen. Miehen virhetili kuitenkin täyttyi ja samalla päättyi BC Jyväskylän pyristely. Virtanen teki ottelussa 28 pistettä muodostaen yhdessä Nat Burtonin (32/2) vieraiden tehokaksikon.

Headin ohella KTP:n riveistä ahkerimmin korisukkaa rasittivat Greg Lewis (30/7) ja pudotuspelien konkari Roope Mäkelä (25/6).

Toiset puolivälierät pelataan jo lauantaina 15.3. Ottelut käynnistyvät Lappeenrannassa, Kouvolassa, Salossa ja Jyväskylässä klo 17.00.

Asiat

 
13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

13.12.2024 08:23 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet maailman kymmenen parhaan joukossa

FIBA:n päivitetty rankinglistaus vahvistaa Suomen tyttömaajoukkueiden aseman maailman kärkikymmenikössä. Ensimmäisen kerran Suomi murtautui kymmenen parhaan joukkoon vuosi sitten.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

11.12.2024 21:45 Naisten Korisliiga

EBT kasvatti eroa takana oleviin – kärkikolmikko jatkoi vahvaa menoaan

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.

11.12.2024 10:55 NCAA

Federiko Federiko nousi Texas Techin aloitusviisikkoon

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.

11.12.2024 07:34 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi pommitti 31 pistettä Ventspilsin vieraana

Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

10.12.2024 10:39 NCAA

Aarnisalon UCLA ja Lemmilän Ohio State vielä voittamattomia NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.

10.12.2024 10:09 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.

Näytä lisää vastaavia