13.12.2004 Suomalaislaituri Tuukka Kotin hyvät esitykset USA:n yliopistokentillä jatkuvat. 204-senttinen Kotti pisti jo kolmannen kerran kuluvalla kaudella uusiksi piste-ennätyksensä. Kotti heitti ottelussa Wichita Statea vastaan 22 pistettä.
Providencea edustava Kotti oli pelissä aktiivinen ja vaikea pysäytettävä vastustajalle. Wichita State joutui rikkomaan Kottia tuon tuosta ja hän tekikin pisteistään 12 bonusviivalta (15 yritystä). Seitsemästä kahden pisteen heitoistaan Kotti pisti sisään viisi.
Tuukka Kotti otti ottelussa myös seitsemän levypalloa ja riisti kahdesti. Peliminuutteja hän sai eniten Providencen joukkueesta, kaikkiaan 37.
Providence kärsi Kotin ennätyspelistä huolimatta kotonaan 86-90-tappion.
Esa Mäki-Tulokkaan Long Island kärsi sekin tappion, kun Hartford piti kotikentällään pintansa lukemin 74-60. Mäki-Tulokas pelasi 30 minuuttia, kauhoi yhdeksän levypalloa ja teki viisi pistettä. Edellisessä ottelussaan Long Island voitti jatkoajan jälkeen Albanyn 80-76. Mäki-Tulokkaan heitto ei ottanut kulkeakseen ja hän jäi nollille, mutta jakeli kuusi koriinjohtanutta syöttöä ja riisti kaksi kertaa 32 minuutissa.
Shawn Huffin Valparaiso saalisti kauden avausvoittonsa, kun Jarryd Loyd onnistui vapaaheitossaan 1,8 sekuntia ennen loppua ja heitti 72-71-voiton Wisconsin-Milwaukeesta. Huff ei ottelussa pelannut. Edellisessä pelissään Valparaiso hävisi niukasti Indiana Statelle vieraissa 68-70. Huff kokosi 19 minuutissa kuusi pistettä ja kolme syöttöä.
Olli Ahvenniemi torjui kolme vastustajan heittoa, kun hänen edustamansa Maine hävisi vieraissa Morgan Statelle 63-71. 206-senttinen Ahvenniemi nosteli myös kaksi pistettä ja otti kolme levyriä pelattuaan kuusi minuuttia.
213-senttinen Artur Surov kaapi kolme levypalloa neljässä minuutissa, kun Saint Joseph’s sai takkiinsa San Fransiscolta lukemin 54-80. Voittopelissä (84-56) UC Davisia vastaan Surovin tilille merkittiin yksi heitontorjunta ja kuusi peliminuuttia.
Yliopistotulokas Sami Pekkola teki St. Francis –uransa avauspisteet Columbiaa vastaan. Pekkola pussitti kuusi pistettä, vei nimiinsä viisi levypalloa ja antoi neljä syöttöä. Peliminuuttejakin kertyi mukavasti 20. St. Francis hävisi pelin 57-65.
Viimeinenkin Euroopan korissarja saatiin pakettiin, kun Saksan Bundesliigassa kausi saatiin päätökseen. Daniel Herbert sai kaulaansa hopeamitalit.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti Seattle Stormin jatkoajan jälkeen 112-110 (40-42, 96-96). Awak Kuier pelasi Wingsin aloitusviisikossa 22 minuuttia tilastoiden kuusi pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.
Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.
WNBA:ssa Dallas Wings kärsi tappion Golden State Valkyriesille 80-91 (33-44). Awak Kuier oli toista kertaa putkeen aloituksessa tilastoiden kolme pistettä, kaksi levypalloa, yhden syötön ja yhden torjunnan vähän alle 24 minuutin peliajalla.
WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.
Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.
WNBA:ssa Dallas Wings hävisi Portland Firelle niukasti 83-84 (37-34). Awak Kuier pelasi liki 24 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kolme pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.
WNBA:ssa Awak Kuier palasi loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon, kun Dallas Wings voitti Phoenix Mercuryn 70-85 (36-45). Kuier tilastoi 15 minuutin peliajalla neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.