24.8.2009 Korisliigan Kouvolan Kouvot on solminut sopimuksen 201-senttisen, 106-kiloisen amerikkalaislaitahyökkääjä Reggie Golsonin. Kouvot on tavoitellut Golsonia riveihinsä jo kaksi vuotta.
27-vuotias Golson palasi juuri takaisin kotimaahansa Australiasta, jonne hän oli mennyt jatkamaan kauttaan pelattuaan päättyneellä kaudella Saksan Bundesliigaa Paderbornin riveissä 9,0 pisteen, 4,5 levypallon ja 1,1 korisyötön tehoilla. Golson oli ehtinyt aiemmin pelata Saksassa myös kakkostason Lichtissä. Australian kakkossarjassa Golson urakoi keskiarvoikseen huikeat 31,8 pistettä, 9,8 levypalloa, 2,6 syöttöä ja 2,4 riistoa 38 minuutissa ottelua kohden.
Saksan lisäksi Golson on pelanut ammattilaisena Ranskan pääsarjassa, missä hän edusti kaudella 2007/08 Cholet'n joukkuetta. Yliopistouransa Golson pelasi Southeast Missouri Statessa, missä hän oli joukkueensa paras levypalloissa (8,4) ja toiseksi paras pisteissä 16,7 pisteen keskiarvollaan.
- Hakusessa oli parimetrinen pelaaja, joka pystyy tekemään koreja ja ottamaan levypalloja. Reggien nimi on ollut listoillani jo kaksi vuotta - nyt vihdoin hänen hankintansa onnistui. Käytyäni keskusteluja hänen entisen Saksan valmentajansa kanssa uskon saavamme oikeanlaisen miehen rotaatioomme, kertoo Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala.
- Hienoa, että saimme valmennuksen kovasti tavoitteleman miehen kokoonpanoomme. Pidämme tuntosarvet vielä ulkona ja seuraamme, mitä mahdollisuuksia kotimaisten pelaajien puolella on, raportoi seuran toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä joukkueen tilanteesta.
Kouvoilla on Golsonin lisäksi sopimukset Adrian Hillin, Kyle Shilohin, Jukka Katajan, Antti Kanervon, Antto Nikkarisen, Matti Nuutisen sekä Ilari Seppälän kanssa.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?