Kouvot murtamaan Pyrinnön paikkaa

16.4.2009 Runkosarjan kakkosen ja seiskan kohtaaminen puolivälierissä ei ole läheskään aina ennakolta niin kiehtova taistelu kuin Kouvojen ja Tampereen Pyrinnön lauantaina Kouvolassa alkava vääntö Korisliigan pudotuspeleissä.

Kouvolalaisten kausi on ollut tasaisen varmaa etenemistä. Kotonaan joukkue hävisi runkosarjassa vain kolmesti. Piikkipaikka ratkesi kahteen tappioon Katajalle, mutta sen lisäksi Kouvolasta pisteet haki vain - Pyrintö!

 

Tamperelaiset päättivät runkosarjan 12 voiton putkeen. Listassa on vähän sattumaa. Kyseessä on sama aika, jonka kolminkertainen korikuningas Damon Williams ehti joukkueessa pelata Kotkasta palattuaan.

 

Williamsin (201 senttiä) myötä tamperelaisten korin alle löytyy kolmikkoon Olli Ahvenniemi (207) ja Antti Nikkilä (210), joiden myötä puolustuksen tilkitsee 206 sentin keskimittainen kolmio. Pyrintö onkin pelannut tylysti täyttä 40 minuutin paikkapuolustusta.

 

- Varaudumme toki kaikkeen, mutta eniten ajatuksia on uhrattu Pyrinnön paikkaan. Pituus on yksi Pyrinnön aseista, kun Chris Hester (192) ja Kenneth Lowe (192) ovat kolmikon edessäkin pitkiä. Paikkaa pelaamalla liike on sen verran vähäistä, että sama viisikko voi pelata pitkään, kommentoi Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.

 

- Pitää kuitenkin muistaa, että Pyrintö on yksi sarjan parhaista nopean hyökkäyksen joukkueista, Toijala korostaa.

 

Kouvoilla kuvioiden pitäisi ainakin olla hyvin muistissa. Joukkueessa esiintyi 44 runkosarjaottelun aikana vain 12 pelaaja, joista Ronny LeMelle vaihtui vuodenvaihteessa Matthew Williamsiin ja Jukka Kataja oli nilkan nivelsiteiden katkeamisen myötä sivussa suurimman osan talvesta. Kataja palasi parketille viimeistä edellisellä kierroksella.

 

- Terveystilanteestamme en kommentoi mitään, Toijala kuittaa.

 

Pyrinnössä Kouvot tunnetaan hyvin, sillä ensimmäistä pääsarjakauttaan valmentava Pieti Poikola, 31, pelasi juniorivuotensa Kouvoissa. Jonkun kesän Poikola otti Kouvojen kesäharjoituksissa oppia takamies Toijalan, 36, otteista.

 

- Kouvojen peli perustuu kaukoheittojen onnistumiseen, kun me taas haluamme pelata pallon sisään. Ennen ottelusarjaa pitää kuitenkin muistuttaa, että syksyllä tavoitteenamme oli säilyttää sarjapaikka suoraan ja Kouvojen tavoitteena mestaruus, Poikola muistuttaa.

 

- Kouvojen etuna on sarjan paras vaihtopenkki, Poikola sanoo.

 

Kouvoissa jokainen ryhmään kuuluva on saanut vastuuta, kun vähiten pelannut Tero Laitinenkin on viihtynyt parketilla keskimäärin liki 12 minuuttia peliä kohti. Vain Williamsin peliajan keskiarvo ylittää 30 minuuttia.

 

Varmin voittaja Kouvojen ja Pyrinnön ottelusarjassa on Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkue. Toijala on ikäluokan pää- ja Poikola apuvalmentaja.

 

- Siksi ehdotinkin "Toikalle" meidän välistä puolivälierää jo kolme viikkoa sitten. Vastausta ei silloin kuulunut, Poikola naurahtaa.

 

Puolivälieristä pääsee jatkoon kolmella voitolla. Muut puolivälierien ottelusarjat ovat Lahti-Korihait, Honka-KTP ja Kataja-ToPo.

 

Kokoonpanot ja tilastot 

Runkosarjakohtaamiset

Lue myös seuraavat artikkelit

 

  • Korisliigan puolivälierien otteluohjelma
  • KTP:n Roope Mäkelä haastaa opettajansa
  • Puolivälierä hiljentää Toiviaisen ja Lehtosen puhelut
  • Korisliigan katsojakeskiarvo nousi
  • Jeremiah Woodin korikuninkuus tiukassa
  • Katajan Larry Blair IS-tähtikisan voittoon
  • Korisliigan puolivälieräparit selvillä
  • Hongalle Korisliigan kolmossija

     

    Koris.net esittelee kunkin puolivälieräparin omalla jutullaan. Seuraava ennakko julkaistaan perjantaina.



  • Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
     
    17.12.2024 20:27 Korisliiga

    David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

    Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

    15.12.2024 19:15 Korisliiga

    Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

    KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

    14.12.2024 20:15 Korisliiga

    Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

    Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

    13.12.2024 21:10 Korisliiga

    Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

    Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

    13.12.2024 08:34 Pääjuttu

    Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

    Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

    12.12.2024 09:13 Korisliiga

    Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

    Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

    10.12.2024 20:36 Korisliiga

    Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

    "Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

    10.12.2024 12:53 Korisliiga

    KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

    Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

    7.12.2024 21:01 Korisliiga

    "Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

    Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

    6.12.2024 17:16 Korisliiga

    Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

    Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

    Näytä lisää vastaavia