9.3.2009 Kouvot otti KTP:stä jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa maanantain ainoassa Korisliigan ottelussa tuloksella 97-78 (38-45). Kymenlaakson paikallispeli on kääntynyt Kouvojen eduksi kaikissa nelinkertaisen runkosarjan kohtaamisissa sekä tällä että viime kaudella.
Ottelu oli poikkeuksellisen kaksijakoinen. KTP aloitti selvästi pirteämmin ja karkasi toisella jaksolla jo 17 pisteen johtoon 25-42 -tilanteessa.
Kouvot sai jakson lopulla pelistä otetta ja kolmas jakso oli jo kotijoukkueen näytöstä. Se nousi puolestaan 17 pisteen johtoon ja lopussa enemmänkin, kun jakso meni Kouvoille peräti 38-10. Viimeisellä jaksolla kotijohto kasvoi suurimmillaan 27 pisteeseen.
- Olimme alussa äärimmäisen passiivisia molemmissa päissä. Pääsimme kuitenkin peliin mukaan ja sitten tulimmekin ryminällä. Peli kääntyikin kummasti, kun meiltä löytyi aggressiivisuutta joka tilanteeseen, kehui Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.
Kouvot käytti etenkin kolmannella jaksolla ykkösasettaan kaukoheittoja tehokkaasti hyväkseen. Koko pelissä upposi 13 kolmosta 48 prosentin tarkkuudella.
Tuomas Iisalo ja Brian Swift heittivät Kouvoille 21 pistettä mieheen ja Calvin Walls 15.
KTP:stä Steve Smith teki 20 pisteestään 17 jo ennen puoliväliä ja Robert Owens 18.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.