KTP:lle ja Componentalle vuoden ensimmäiset voitot

23.1.2008 Korisliigassa pelattiin keskiviikkona neljän pelin tasainen kierros, jossa Namika Lahti otti viidennen peräkkäisen voittonsa, Tampereen Pyrinnön voittokulku katkesi ja KTP sekä Karkkila lopettivat vuoden ensimmäisillä voitoillaan kuuden pelin mittaiset tappioputkensa.

Namika Lahti voitti Uudenkaupungin Korihait jo kolmannen kerran tällä kaudella, kun peli päättyi Uudessakaupungissa lahtelaisten voittoon 81-75 (44-42).

Korihait piti johtoa ensimmäisen neljänneksen ja roikkui voitonsyrjässä lähes loppuun asti, muun muassa 69-69-tilanteessa ennen kuin Namika käänsi voiton itselleen.

Davont Jackson heitti vieraille 18 pistettä ja Ville Mäkäläinen 16. Koeajalla Lahdessa oleva takamies Dominique Coleman keräsi toisessa pelissään kymmenen pinnaa.

Jussi Kumpulainen pääsi Korihaiden tehokkaimmaksi 19 pisteellä. Darius Glover haali 16 pistettä.

Tarmolla kova loppukiri

Neljä edellistä peliään voittanut Pyrintö katkaisi viime viikolla ToPon 20 pelin voittosarjan, mutta keskiviikkona tamperelaiset kohtasivat parempansa, kun Porvoon Tarmo otti 88-82 (41-38) -kotivoiton.

Tarmo johti peliä pitkään, mutta Pyrintö nousi viimeisellä neljänneksellä 15-0 -nykäisyllään 13 pisteen johtoon. Tarmon loppukiri oli kuitenkin vielä kovempi, kun se voitti pelin viimeiset seitsemän minuuttia peräti 20-1.

Kotivoiton pohjusti toisen pelinsä Tarmossa pelannut Anthony Bennett. Kaarinan Urasta siirtynyt takamies johtaa I divisioonan pistepörssiä yli 37 pisteen keskiarvollaan, ja nyt hän heitti Tarmolle komeat 32 pistettä. Mark McCarroll kahmi 17 pistettä ja huimat 21 levypalloa.

Pyrinnön yhdysvaltalaistrio heitti tasaiset lukemat: Damion Dantzler 19, Damon Williams ja M.C. Mazique 18 pistettä.

Kataja kapsahti Karkkilassa

Karkkilassa kotijoukkue Team Componentan kuuden pelin tappioputki katkesi, kun tämän vuoden viidestä pelistään neljä voittanut Joensuun Kataja taipui tappioon lukemin 92-88 (39-38).

Alusta loppuun asti tasainen peli kääntyi viime hetkillä Componentalle Jerome Rogersin neljällä onnistuneella vapaaheitolla. Voittajien tehomiehinä erottautuivat kuitenkin Nick Wallery 32:lla ja Chris Hester 26 pisteellä.

Katajan tehoparin muodostivat Andre Foreman kauden piste-ennätyksellään 34 sekä Louis Hinnant 28 pisteellä.

Karhulle kahdeksas peräkkäinen tappio

Componentan tavoin myös KTP:llä oli alla kuusi tappiota, mutta nyt uusi valmentaja Larry Pounds sai tililleen ensimmäisen voiton, kun sarjan hännillä oleva Kauhajoen Karhu kaatui Kotkassa lukemin 108-86 (51-36).

KTP vei peliä alusta loppuun ja kasvatti kolmannen jakson lopulla johtonsa yli 20 pisteen.

14 kolmen pisteen koria upottaneesta KTP:stä Steve Smith teki 24 ja Toni Ilmonen 22 pistettä.

Jo kahdeksannen peräkkäisen tappionsa kärsineestä Karhusta Darryl Hudson heitti 24 pistettä ja Pyrinnöstä kuukauden mittaisella vuokrasopimuksella siirtynyt Eric Washington 23 pistettä.

Karhun toinen tuore hankinta, kokenut 35-vuotias yhdysvaltalainen korinaluspeluri Glen Whisby ei ollut vielä kokoonpanossa.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
17.12.2024 20:27 Korisliiga

David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia