KTP päätti kautensa pronssimitaleihin

12.5.2015 Kauhajoen Karhun seurahistorian ensimmäinen SM-mitali antaa vielä odottaa itseään. Korisliigan runkosarjan voittanut kotkalainen KTP-Basket sai juoksevan lähdön pronssiotteluun Kauhajoen liikuntahallilla ja puolusti 1,044-päisen kotiyleisön mekastuksesta huolimatta johtoaan menestyksekkäästi aina 79–92 (31–44)-voittoon ja pronssijuhliin asti.

LaMonte Ulmer oli vauhdissa, kun KTP päätti kautensa pronssijuhliin.

Brandon Jefferson pussitti ratkaisevat kolmoset päätösjaksolla.

Greg Mangano murjoi Karhun parhaat tehot. Kuvat: Kai Kilappa & Erkki Hautaviita.

Lauantain viidennessä välieräottelussa 37 pistettä pussittanut KTP-laituri LaMonte Ulmer jatkoi loistovireessä ja tarjosi kotkalaisille lentävän lähdön murjomalla pronssiottelun avausneljänneksellä kymmenen pistettä. Karhun kivittäessä heittojaan tarjoutui kotkalaisille hyvä tilaisuus nousta parhaimmillaan yhdeksän pisteen johtoon ennen kuin kotijoukkue heräsi.

Toisen neljänneksen alussa KTP haki irtioton, jota uumoiltiin jo ensimmäisen neljänneksen kuluessa. Kotkalaisten 0-12-rykäisy heti jakson alussa kasvatti KTP-johdoksi 22–35 samalla, kun kauhajokiset yrittivät parhaansa mukaan karistella kipsiä ranteistaan. Kun jumi ei hellittänyt, pysyi KTP väkevästi niskan päällä ja johti kolmannen jakson alussa jo 31–47.

Pelin kääntyessä kohti loppuaan alkoi pohjanmaalaistaivaalla pilkahdella valoa. Karhun amerikkalaiskolmikko johti kotijoukkueen väkisin mukaan peliin itsevarmoilla hyökkäyspään suorituksillaan ja päätösneljänneksen alussa peli tasoittui tilanteeseen 73-73.

Päätösjakson viimeisen runsaan viiden minuutin aikana KTP hoiti kuitenkin pronssimitalit rutiinilla kotiin. Brandon Jeffersonin ja Jukka Matisen kolmoset siivittivät kotkalaiset karkumatkalle, jota Karhu ei enää pystynyt kirimään umpeen.


Tasaisen KTP:n tehokkaimmat olivat Brandon Jefferson (24/5/5 riistoa), LaMonte Ulmer (22/11/3 syöttöä), Timo Heinonen (13/2), Joonas Lehtoranta (12/4), Jukka Matinen (11/3) ja Kenneth Simms (10/6).

Kauhajokisista Gregory Mangano (22/13/2 blokkia), Jermont Horton (21/4), Devonne Giles (14/10) ja Bojan Sarcevic (13/4/4 syöttöä) pelasivat tehokkaimmat minuutit.

Mitali maistui Mirolyboville

Ilmeet kotkalaisleirissä olivat pronssimitalien – seuran 24. SM-mitali – kaulaanpujottamisen jälkeen valoisat. Ensimmäisen täyden kautensa Korisliiga-joukkueen päävalmentajana päättänyt Anton Mirolybov piti pronssipeliä kelpo päätöksenä kaudelle.

– Jos tänne lähtee bussilla, niin kannattaa lähteä taistelemaan ja voittamaan peliä, ”Ponttis” viittasi runsaan 400 kilometrin Kauhajoki-Kotka-välimatkaan.

– Karhu on sarjan kovin kotijoukkue, emmekä olleet täällä voittaneet. Puhuimme siitä ennen peliä ja halusimme pitää kovaa tempoa yllä. Toisella jaksolla Karhu meni paikkapuolustukseen ja hidasti peliä, jolloin Brandon Jefferson nousi esiin. Myös Jukka Matinen teki arvokkaat pisteet ratkaisuvaiheessa.

Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen arvioi joukkueensa hävinneen ottelun jo huonoon starttiin.

– Juoksimme perässä koko avauspuoliajan. Paikkapuolustuksemme antoi tekohengitystä taistelulle, mutta sitten vastustaja veti kovat heitot kuppiin ja vei voiton. Vaikea sanoa, vaikuttiko tappio Joensuussa vielä joukkueeseen. Aikaa palautua ja valmistautua oli kyllä hyvin.

Ottelutilastot: Karhu – KTP
 
17.12.2024 20:27 Korisliiga

David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia