28.11.2008 KTP-Basket otti Korisliigassa perjantaina kuudennen peräkkäisen voittonsa pitkän kaavan kautta, kun Forssan Koripojat piinasi KTP:tä Kotkassa jatkoajalle asti. Kotivoitto merkittiin lopulta pistein 91-85 (76-76, 37-36).
KTP johti kahta ensimmäistä neljännestä, mutta FoKoPo käänsi otteen kolmannella jaksolla noustuaan parhaimmillaan 12 pisteen johtoon. Neljännen jakson viimeinen minuutti alkoi viiden pisteen forssalaisjohdossa, mutta KTP venyi jatkoajalle, jossa se ratkaisi voittonsa.
- Loppuratkaisuissa pallo pomppi meille, mutta pelillisesti olimme parhaimmillamme levypalloissa, joita veimme hyökkäyspäässä 21. Levypallot olivat nyt iso vahvuutemme etenkin, kun FoKoPo on sarjan parhaita levyrijoukkueita. Lisäksi Damon Williams oli etenkin lopussa pysäyttämätön, tiivisti voitonavaimet KTP:n valmentaja Miikka Sopanen.
Damon Williams heitti KTP:lle komeat 33 pistettä. Steve Smith keräsi 22 pistettä ja Durell Vinson 13.
FoKoPon tehoparin muodostivat Ray Cunningham 25:llä ja Charles Thomas 21 pisteellä.
Korisliigaa johtava Namika Lahti jatkoi helposti tappiottomia kotipelejään otettuaan 75-66 (41-25) -voiton Espoon Hongasta.
Neljännen peräkkäisen voittonsa ottanut Namika Lahti hallitsi peliä alusta loppuun ja venytti johtonsa viimeisen neljänneksen alussa jo 23 pisteeseen. Honka pääsi lopussa vain kaunistelemaan tappiolukemiaan.
Ray Nixon heitti kotijoukkueelle 20 pistettä ja Bilal Abdullah sekä Ville Vesala 13.
Ilman selkävaivaista Jukka Matista ja kantapäävammaa potevaa Monte Cummingsia pelanneesta Hongasta Antto Nikkarinen heitti piste-ennätyksensä 13. Akeem Scott pääsi samaan lukemaan ja Ben Perkins 12:een.
LrNMKY yllätti kotipelissään Kouvot 94-91 (53-47) -tuloksella.
LrNMKY piti alusta loppuun johtoa, joka kasvoi suurimmillaan kolmannella jaksolla 15 pisteeseen. Kouvot nousi 13 sekuntia ennen loppua vain pisteen päähän, mutta Chanan Colman sinetöi vapaaheitoilla kotivoiton.
Vuosina 2005 ja 2006 SM-kultaa LrNMKY:ssä voittanut tanskalaistakamies Colman teki vahvan paluun Lappeenrantaan 21 pisteen ja 11 levypallon teholla. HL. Coleman teki voittajille 23 ja Demetrius Brown 22 pistettä.
Kouvoista Brian Swift keräsi 22 pistettä, Tuomas Iisalo 18 ja Ronny LeMelle 17.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.