KTP riisui Kouvot aseista Mansikka-aholla, välieräpaikka katkolla kotkalaisille

17.4.2013 Kouvolan Kouvot joutui päättämään toisen puolivälieräottelunsa KTP:ta vastaan katkeraan pettymykseen kotikentällään Mansikka-aholla. Kouvot taisteli tasaisesti voitosta kolmannella jaksolla, kunnes KTP sai kotijoukkueen pistelingot kuriin ja alkoi mennä menojaan. KTP:lla on mahdollisuus pelata tiensä välieriin perjantaina kotikentällään Steveco Areenalla.

Michael Poundsin KTP nousi voiton päähän Korisliigan välieristä. Kuva: Kai Kilappa.

Täpötäysi Mansikka-aho sai seurata 20 minuuttia kiihkeää ja tasaista paikalliskamppailua. Chris Hester ja Ilari Seppälä lietsoivat meteliä kotiyleisössä ja Bojan Sarcevic johti vieraiden pistetulitusta ensimmäisellä puoliajalla, ja joukkueet lähtivät tauolle numeroista 40–40.

 

Ottelu alkoi kääntyä vieraille, kun Kouvojen sentteri Gilberto Clavellille vihellettiin kolmannella jaksolla perättäin neljäs ja viides virhe.  KTP käytti mahdollisuutensa hyväkseen ja alkoi käyttää Clavellin mentävää aukkoa Kouvojen alla hyödykseen. Kun samalla Antwine Williams sai Antto Nikkarisen kuriin, siirtyi KTP kolmannen jakson lopussa jo 49–64-johtoon.

 

Kouvot kiskoutui viiden pisteen päähän (62–67) neljännen jakson ensimmäisellä minuutilla. Timo Heinonen vastasi kuitenkin perättäisillä kolmosillaan, joiden jälkeen Sefton Barrett venytti eron 15 pisteeseen (62–77). Kouvot ei enää pystynyt lopussa palaamaan peliin.

 

– Puolustuksemme alkoi toimia toisella puoliskolla. Saimme Antto Nikkarisen kiinni niin, että Kouvojen pallonliike tyrehtyi. Sen lisäksi löysimme hyökkäyspäähän enemmän vaihtoehtoja kuin edellispelissä, kertoi KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen, jota jäi harmittamaan vain Jukka Matisen jumiin mennyt selkä.


KTP:n parhaat olivat Bojan Sarcevic (22/5/3 syöttöä/3 riistoa), Sefton Barrett (17/5), Timo Heinonen (17/5) sekä penkiltä kosolti energiaa tuonut Michael Pounds (13/1).

 

Kouvoista Chris Hester (23/7) ja Ilari Seppälä (17/3) nousivat kaksinumeroisille.

 

Välieräpaikka on katkolla KTP:lle perjantaina Kotkan Steveco Areenalla.

 

(STT-Basket.fi)

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia