17.9.2007 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on viimeistellyt tulevan kauden kokoonpanonsa vuoden mittaisilla sopimuksilla Jussi Kumpulaisen ja Marwan Gainesin kanssa. Kumpulaisen sopimus sisältää lisäksi option pelikaudesta 2008-09.
Jussi Kumpulainen on 31-vuotias, 204–senttinen ja 106–kiloinen sentteri, joka on pelannut urallaan 30 miesten maaottelua.
Kumpulainen aloitti liigauransa kasvattajaseurassaan Kankaantaan Kisassa syksyllä 1995. Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin Kumpulainen suuntasi ensimmäistä kertaa syksyllä 1996 pelaten Korihaissa aina kevääseen 1998 saakka. Sen jälkeen kutsui ammattilaisura Keski-Euroopassa. Kaudeksi 2004-05 Kumpulainen palasi takaisin Suomeen ja Lappeenrantaan, jossa tuloksena oli Suomen mestaruudet vuosina 2005 ja 2006. Kaiken lisäksi LrNMKY voitti vuonna 2005 Suomen cupin ja selvisi keväällä 2006 Euroopan Challenge cupissa neljän parhaan joukkoon.
Viime kauden Kumpulainen pelasi helsinkiläisessä ToPossa keskiarvoinaan 8,4 pistettä ja 5,0 levypalloa.
- Ammattilaisurani alkoi täällä 11 vuotta sitten ja tuntuu erittäin hyvältä palata tänne takaisin maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen, kertoi Kumpulainen.
Viime kaudella 198-senttinen ja 95-kiloinen Marwan Gaines pelasi Pussihukissa 24 ottelua 16,6 pisteen ja 9,6 levypallon keskiarvoilla ennen siirtymistään Itävaltaan. Gussing Knightsin riveissä Gaines kirjasi Itävallan liigassa tilastoihinsa 19,6 pistettä ja 8,9 levypalloa.
- Gaines on juuri sellainen pelaaja, jota joukkueemme tarvitsee. Hän on riittävän iso ja liikkuva, jonka lisäksi hän pystyy puolustamaan melkein ketä tahansa tässä liigassa, kehaisi uusimman vahvistuksen ominaisuuksia Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen.
Gaines korvaa Korihait-miehistössä Demario Eddinsin, jonka reiden lähentäjälihakseen tuli repeämä.
Korihailla on nyt pelaajasopimukset ensi kaudesta Kumpulaisen ja Gainesin lisäksi Jan-Axel Alangon, Ville Haapasalon, Pasi Kauhan, Niilo Lehtilän, Sad Niskasen, Daniel Nummen, James Reavesin, Bojan Sarcevicin, Kyle Shilohin ja Marko Vehniäisen kanssa.
Myös Korihaiden valmennusosasto on saanut vahvistusta, sillä seura on solminut valmentajasopimuksen Gerald Lee Seniorin, 56, kanssa. Lee Sr. tulee toimimaan Korihaiden liigajoukkueen valmennusryhmässä päävalmentaja Jyri Lehtosen aisaparina.
Gerald Lee Sr. toimi Korihaiden päävalmentajana kausina 2002-04 nostaen seuran I divisioonasta Korisliigaan keväällä 2003.
Gerald Lee Sr. pelasi mestaruussarjassa vuosina 1973-1997 yhteensä 571 runkosarjan ottelua sekä 69 pudotuspeliä edustaen HNMKY:tä, Uudenkaupungin Urheilijoita sekä Korihaita. Suomen mestaruuden Lee voitti pelaajana 1984 HNMKY:ssä ja 1990 Uudenkaupungin Urheilijoissa. Hän on edelleen 12 556 runkosarjapisteellään (keskiarvo 22,0) kaikkien aikojen tilaston kärkinimi.
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaiset pelaajasopimukset Bojan Sarcevicin ja Jalen Jacksonin kanssa. Sarcevic jatkaa näin ollen loistokasta uraansa 21:lle Korisliiga-kaudelle. Jackson aloittaa syksyllä seitsemännen kautensa Korisliigassa ja kuudennen Korihaissa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen pelintekijänä pelaavan Jordan Masonin (190cm/23v) kanssa. Hän on edustanut kausina 22-24 Texas Statea, 24/25 Illinoisin yliopistoa (UIC) sekä viimeisellä kaudellaan 25-26 Templen yliopistoa tehoin 11,8p/3,1lp/4s.
Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas on solminut ensimmäisen sopimuksen ulkomaalaisosastolleen ja hän on 24-vuotias laitahyökkääjä Karl Chavis. 198-senttinen Chavis pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa BBC Nyonissa ja aloittaa toisen kauden ammattilaisena.
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen laiturin ja sentterin pelipaikkoja pelaavan yhdysvaltalaisen Garry Clarkin kanssa.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa vahvisti kokoonpanoaan Suomen mestarilla ja Susijengi-kokemusta omaavalla Fiifi Aidoolla.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.