Lahti pitkästä aikaa voiton makuun – Kouvot vei tuplajatkoaikaväännön Nokiaa vastaan

31.12.2023 17:12 Miesten Korisliigan uuden vuoden aaton väännöissä voittajiksi selvisivät Lahti Basketball ja Kouvot.

Kalle Koivunen (pallossa) on ollut ahkera korintekijä viime aikoina. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Lahti Basketball on jumiutunut kuluvalla kaudella kamppailemaan enemmän miesten Korisliigasta putoamista vastaan kuin niinkään palkintosijoista. Tänään sarjan viimeistä paikkaa pitävä joukkue onnistui kaivamaan pitkästä aikaa voiton kaatamalla kotikentällään KTP-Basketin luvuin 92–88. KTP puolestaan kilpailee yhä paikasta ylemmässä jatkosarjassa, vaikka onkin parhaillaan rajaviivan alapuolella.

Illan pistehait voittajien paidassa olivat amerikkalaisvahvistukset Harrison Cleary ja James Padgett. Cleary upotti 22 pistettä ja jakoi kuusi koriin johtavaa syöttöä, kun taas Padgett pussitti 27 pistettä, keräsi kymmenen levypalloa ja torjui kahdesti. Hyvässä heittovireessä oli myös suomalaislaituri Kalle Koivunen, joka on viime aikoina ollut yksi Lahden ahkerampia korintekijöitä. Koivuselle merkittiin 13 pistettä hyvillä osumaprosenteilla.

Päävalmentaja Tom Cooman kommentoi ottelua Ruudun haastattelussa:

– Tänään osoitimme, että pystymme oppimaan vaikeista ajoista, joita olemme kohdanneet viime aikoina. Jos vertaa tätä peliä edelliseen, niin erityisesti puolustuksen intensiteetti oli ratkaiseva tekijä.

KTP:n riveissä korkeimpiin pisteisiin, 22:een, ylsi Roydell Brown. Hänelle merkittiin myös 11 levypalloa.

Kouvolassa kahden jatkoerän kamppailu

Kouvojen ja BC Nokian ilta Kouvolassa venähti melkein pikkutunneille asti, kun voittajaa piti tasaväkisessä kamppailussa ratkoa peräti kahden jatkoerän ajan. Lopulta peli ratkesi isäntäjoukkue Kouvoille luvuin 114–110.

Kouvojen tehojyrä oli tänään joukkeen tuore comeback-vahvistus Thomas Gipson III, joka tilastoi 29 pistettä ja 11 levypalloa. Joukkuetoverit Joel Mäntynen ja Ricardo Lindo kokosivat 22 pistettä per pelaaja.

Päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi Ruudulla:

– Hävisimme pelin jo kerran ensimmäisen puoliajan aikana. En ollut tyytyväinen joukkueen ilmeeseen alkuunkaan, mutta sen jälkeen voitimme pelin kolme kertaa. Sama päti Thomas Gipsonin yksilöesityksiin. Alussa huonoa puolustamista, mutta lopussa mies paikallaan.

Nokian tähtiä puolestaan olivat Both Gach 36 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla sekä Tucker Richardson 18 pisteellä, 14 levypallolla, seitsemällä syötöllä ja neljällä riistolla.

Nokia on sarjataulukossa parhaillaan turvallisesti toisella sijalla, Kouvot puolestaan jännittävissä tunnelmissa jatkosarjojen välisellä rajapyykillä.

Ottelutilastot

 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia