9.2.2014 Korisliigaan saapui jälleen kovan tason amerikkalaisvahvistus lisää, kun liigajumbo Uudenkaupungin Korihait ilmoitti kiinnittäneensä 201-senttisen, 26-vuotiaan Lamont Mackin vahvuuteensa. Mack on pelannut urallaan Kreikan, Bulgarian, Italian ja Saksan kovatasoisissa sarjoissa.
Tällä kaudella Mack ehti pelata Saksan Bundesliigan S. Oliver Basketsissa viiden pisteen ja kahden levypallon keskiarvoilla. Viime kaudella Mack edusti Italian Serie A:ssa Pesaroa 10 pisteen ja viiden levypallon keskiarvoin.
Mack saapuu näillä näkymin Suomeen tiistaina. Korihaiden tiedotteen mukaan Mack tulee Korihaihin neljänneksi ulkomaalaisvahvistukseksi, sillä Josh Dollard, Chace Stanback ja James Padgett jatkavat joukkueessa.
– Meillä oli kalkkiviivoilla kolme eri vaihtoehtoa, mutta päädyimme perjantai-illalla valitsemaan Lamont Mackin. Lisäksi kartoitamme edelleen kotimaan markkinoita, eikä lisävahvistusten hankkiminen ole poissuljettu vaihtoehto, Korihaiden toiminnanjohtaja Ville Vuorinen taustoittaa.
Korihait pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina Namika Lappeenrannan vieraana.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.
Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.
Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.
Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.
Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.