Lappeenrannan NMKY valmiina Korisliigaan

4.9.2009 Lappeenrannan NMY:n joukkue on saanut viimeisen palasensa alkavan kauden kokoonpanoonsa. Torstaina seura solmi vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 195-senttisen, 30-vuotiaan Anthony Johnsonin kanssa.

Toiseen kauteensa LrNMKY:n peräsimessä valmistautuvan Jarmo Laitisen joukkue kaudelle 2009/10 on valmis.

Tässä Pasi Riihelää paimentava Sami Pekkola on yksi LrNMKY:n uusista tulokkaista.

Edmund Saunders saa LrNMKY:n amerikkalaisosastolla rinnalleen Mark Davisin ja Anthony Johnsonin. Kuvat: Kimmo Metsälä.

Johnson on pitkän uransa nähnyt paljon maailmaa. Laitahyökkääjän vahvuuksia ovat vahva korintekotaito, sekä aggressiivinen pelaaminen levypallotilanteissa.

- Erittäin urheilullinen, nopea ja hyvin ponnistava yleispelaaja, jonka olen nähnyt ainakin viidesti jenkkireissuillani tällä vuosituhannella. Mies oli tänäkin vuonna Vegasissa, ja miellytti pelityyliltään minua varsin paljon, luonnehti päävalmentaja Jarmo Laitinen uutta hankintaansa.

Johnson on luonut uransa pääasiassa Etelä-Amerikassa (Chile, Argentiina, Uruguay), mutta miehen otteita on nähty myös Euroopassakin. Kaudella 2006/07 Johnson taiteili tilaistokseen Ruotsin Basketliganissa 20 pistettä ja yhdeksän levypalloa ottelua kohden. Tämän jälkeen Johnsonin otteita on voitu seurata myös Espanjan kovassa LEB Goldissa (11p/4lev).

- Pelityyliltään kaveri on sellainen näkymättömän tyylikäs ja tehokas. Toisaalta hänen pelityyliinsä kuuluvat myös räjähtävät donkit sekä ilmavat torjunnat. Mies on ollut lähes aina joukkueensa parhaimpia korinteijitä. Olenkin varsin ihmeissäni, jos Johnsonin nimeä ei näy pistetilaston kärkipäästä kauden päätyttyä, Laitinen arvioi.

Johnsonin sopimuksen myötä LrNMKY:n joukkue on viidentoista pelaajan vahvuinen. Kotimaista runkoa täydentävät amerikkalaiset Edmund Saunders, Mark Davis, Anthony Johnson sekä virolainen Joonas Vaino. LrNMKY aloittaa harjoitusottelukautensa lauantaina Jyväskylässä ja seuraavalla viikolla joukkue esittäytyy kotiyleisölleen ensimmäisen kerran uudessa kokoonpanossaan.

- Harvan joukkueen peli on vielä valmista, kun sarja pyörähtää käyntiin lokakuun alussa. Meille tekisi kuitenkin hyvää saada peli kulkemaan jo syyskuun aikana. Sarjan kahdestatoista ensimmäisestä ottelustamme pelaamme yhdeksän kotisalissa, joten mahdollisuudet unelmastarttiin on otettu joukkueen keskuudessa huomioon, toteaa valmentaja Lassi Tuovi.

 
17.12.2024 20:27 Korisliiga

David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia