Lappeenranta järjesti kultatrillerin Joensuuhun

29.4.2006 Koripallon Suomen mestaruus ja Pantteri-patsaan osoite itärajan pinnassa ratkeaa riehakkaissa merkeissä vapunaattona Joensuun Areenassa. Hallitseva mestari Lappeenrannan NMKY järjesti jännitysnäytelmän Joensuuhun kukistamalla Katajan kotonaan selvästi numeroin 115-78 (49-39).

Finaalisarjan voitot ovat tasan 2-2. LrNMKY haki pakkovoittonsa kovalla asenteella, mistä kertoo myös tuntuvasti piristynyt levypallopeli. Namika voitti levypallot ensimmäistä kertaa finaalisarjassa luvuin 42-40.

- Puolustus toimi hienosti ja heitotkin upposivat hyvin. Meillä on hyvä itseluottamus päällä, vakuutti Pasi Riihelä, joka heitti ottelussa 13 pistettä ja nappasi seitsemän levypalloa.

Riihelä painottaa, että LrNMKY:n on oltava hereillä Joensuussa, jossa eteläkarjalaiset eivät ole voittoja juhlineet.

- Pelien alut ovat olleet meille siellä jostain syystä hankalia. Nyt alkuminuutteihin pitää keskittyä lujasti, korosti Riihelä.

Merzoug loistava

Tauon jälkeen lopullisesti karkuteille kirmannut kotijoukkue kuritti ensimmäistä mestaruuttaan kurottavaa Katajaa laajalla rintamalla.  Yksi voittajien hahmoista oli Yasin Merzoug, joka teki kaikki 24 pistettään kolmoskaaren takaa. Merzougin 12 heitosta vain neljä livahti ohi.

Katajan paikkapuolustusta ajoittain miltei pilkkanaan pitänyt ja vapaat heittopaikat surutta käyttänyt LrNMKY sinkosi ottelussa yhteensä 17 kolmosta hyvällä 46 prosentin osumatarkkuudella.

- Olimme selkä seinää vastaan, mutta olimme päättäneet vakaasti, että pelaamme vielä sunnuntaina Joensuussa. Ottelu osoitti, että tätä ryhmää on vaikea pysäyttää, kun se saa joukkuepelinsä kulkemaan, iloitsi Merzoug.

- Tietenkin on myös hienoa, että kauden ehkä paras pelini osuu näin tärkeään finaalivaiheeseen.

Voittajien muut hahmot Merzougin ja Riihelän lisäksi olivat vapaaheittoviivalla täysosumatyötä tehnyt Matt Williams 25/9, Chanan Colman 22/3, Andre Foreman 15/10 ja Jussi Kumpulainen 12/7. Colman tarjoili myös kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.

Virtanen veti viimeisen neljänneksen henkeä

Alussa 7-0 -johdon repäissyt, mutta loppua kohden taipuneen Katajan tehokkaimmat olivat Alex Wesby 21/9 ja 18 pistettä heittänyt Sami Lehtoranta. Lehtoranta sai tosin tyytyä vain yhteen levypalloon.

Viimeisen neljänneksen huilannut Petri Virtanen pelasi 30 minuuttia saaden tyytyä vuorostaan vaisumpiin tehoihin 4/1. Virtasen kaikki viisi kahden pisteen heittoa epäonnistuivat. Virtasen vartioinnista pitävät huolen erityisesti Merzoug ja Williams.

- Lappeenranta pelasi hyvän ottelun, eikä meillä ollut mitään mahdollisuutta vierasvoittoon. Viides ja ratkaiseva ottelu tulee olemaan kuitenkin aivan toisenlainen, lupasi Katajan valmentaja Timo Heinonen.

Heinosen lappeenrantalaiskollega Mika Turunen osoitti jälleen, että hänen joukkueensa osaa venyä komeasti vaikeissa paikoissa.

- Me emme halunneet hävitä missään tapauksessa viimeistä otteluamme kotiyleisön edessä.

Katajan kapteeni Mikko Kyrö myönsi, että hänen joukkueensa esitys huolestutti.

- Tämä peli on kuitenkin jo nollattu. Sunnuntaina on vuorossa taas aivan uusi peli.

LrNMKY:n sankari Merzoug ei sen sijaan ollut huolestunut Joensuun matkasta.

- Edessä on viides ja ratkaiseva ottelu, jossa kotiedulla ei ole enää merkitystä.

 
17.12.2024 20:27 Korisliiga

David Gonzalvez johti Hongan koviin pisteisiin – liigan syöttöykkönen Lassi Nikkarinen näytti taas kyntensä Seagullsin voitossa

Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.

15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

Näytä lisää vastaavia