18.1.2010 Gerald Lee Jr.:n Old Dominion haki viikolla kahdeksannen voittonsa yhdeksästä ottelusta ja raivaa vahvasti tietään kohti valtakunnallista rankingia Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa. Viikon aikana voiton makuun pääsivät NCAA:n suomalaisista myös Cedric Latimer, Riikka Terävä sekä Kira Kojola.
Gerald Lee Jr. on voittokiidossa olleen Old Dominion Monarchsin kantava voima.
Mikko Koivisto nakutteli lauantaina 11 pistettä, muttei kyennyt auttamaan Greensboroa voittoon.
Cedric Latimer esiintyi edukseen St. Francis PA:n kukistaessa Fairleigh Dickinsonin.
Riikka Terävän Oakland on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan viisi. Kuvat: Francois Perthuis, Tomi Kaminen ja Tuomas Venhola.
Seniorikauttaan Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n Old Dominion Monarchissa pelaava Gerald Lee Jr. jatkoi tasaisen vahvoja esityksiään, kun Old Dominion venytti perättäisten voittojensa sarjan viiteen.
Old Dominion karkasi keskiviikkona vieraskentällä UNC-Wilmingtonilta 52-70 (30-34) Leen ja Frank Hassellin (10/15) toisen puoliajan shown turvin. Lee keräsi 33 peliminuutissa 16 pistettä (kakkoset 6/11, vapaaheitot 4/5), yhdeksän levypalloa, yhden syötön ja yhden heitontorjunnan sekä kolme pallonmenetystä ja neljä virhettä.
Lauantaina Old Dominion piti jo yhdeksännen kerran tällä kaudella vastustajansa alle 50 pisteessä kurittamalla Drexeliä 7,628-päisen kotiyleisönsä riemuksi 71-48 (35-23). Lee pelasi ottelussa säästeliäästi, vain 21 minuuttia, mutta ylsi silti 15 pisteen (kakkoset 6/8, vapaaheitot 3/3), kahdeksan levypallon, kahden syötön, kahden torjunnan ja yhden riiston tehoihin. Old Dominionin paras pistemies ottelussa oli Ben Finney (19/6).
Old Dominion on voittanut 19 ottelustaan 14 ja viimeisestä yhdeksästä ottelustaan kahdeksan. Old Dominion on myös tällä hetkellä NCAA:n seitsemänneksi paras puolustusjoukkue. Gerald Lee Jr. on kuluvalla kaudella pelannut joukkueensa kaikki 19 ottelua 28,7 peliminuutin, 14,7 pisteen, 5,2 levypallon ja 1,6 syötön keskiarvoilla. Pelitilanneheitoistaan Lee on upottanut 53,5% ja vapaaheitoistaan 76,8%.
Mikko Koiviston UNC-Greensboron kausi jatkuu tappiollisissa merkeissä. Joukkue pelasi viikon aikana kaksi tasaväkistä kamppailua, joista molemmat kääntyivät loppuminuuteilla vastustajille. Torstaina UNC-Greensboro hävisi vieraskentällä Western Carolinalle 69-79 (31-35) ja lauantaina niin ikään vieraissa Appalachian Statelle 64-72 (31-32).
Torstain ottelussa aloitusviisikkoon päässyt Koivisto heitti kaikki viisi pelitilanneheittoaan ohi, mutta rikkoi kuparisen upottamalla molemmat vapaaheittonsa. Lisäksi Koivistolle merkittiin kaksi pallonmenetystä ja kaksi virhettä. UNC-Greensboroa piti pinnalla Ben Stywallin (24/14) loistopeli, mutta ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta Western Carolinan vaihtomies Jake Robinson (19).
Lauantain ottelussa Koivisto oli paremmassa vireessä nakutellen vaihtopenkiltä 22 minuutissa 11 pistettä (kolmoset 3/8, vapaaheitot 2/2), kolme levypalloa ja kolme korisyöttöä. Ben Stywall (19/12) jatkoi hyviä otteitaan, mutta kentän hahmoksi nousi Appalachian Staten Donald Sims (21).
UNC-Greensboro on voittanut 18 ottelustaan kolme ja seitsemästä Southern Conferencen sisäisestä ottelustaan kaksi.
Suomalaislaituri Cedric Latimerin St. Francis Pennsylvania kärsi torstaina kotonaan 53-62 (21-22)-tappion Monmouthille, mutta toipui takaiskusta nopeasti ja päihitti lauantaina Fairleigh Dickinsonin 54-52 (19-20) laituri Umar Shannonin viime sekunnin vapaaheitoilla.
Latimer pelasi vaihdosta käsin Monmouth-ottelussa 15 minuutissa keräten kahden pisteen (kakkoset 1/1), yhden levypallon, yhden riiston, kahden menetyksen ja kahden virheen saldon. Kentän hahmo oli Monmouthin iso laitahyökkääjä Travis Taylor (20/5), joka viimeisteli korin alta hyvällä prosentilla (kakkoset 10/15).
Fairleigh Dickinsonia vastaan Latimer uurasti 25 minuuttiaan mallikkaasti heittäen yhdeksän pistettä (kakkoset 1/2, kolmoset 1/3, vapaaheitot 4/4). Lisäksi Latimerin tilastoihin merkittiin yksi riisto, yksi torjunta, yksi pallonmenetys ja yksi virhe. Devin Sweetney oli St. Francisin kantava voima 15 pisteellään.
St. Francis on voittanut 17 ottelustaan viisi ja kuudesta NEC-konferenssin ottelustaan kolme.
Erica Tukiainen esiintyi edukseen UCLA:n paidassa, kun joukkue hävisi sunnuntaina viikon ainoan ottelunsa USC:lle vieraskentällä 4,839 katsojan edessä lukemin 63-70 (31-32).
Alkukaudesta hurjia pistelukuja mättänyt Tukiainen heitti 32 peliminuutissa joukkueensa korkeimman pistemäärän, 14 (kakkoset 1/3, kolmoset 4/7) keräten oheen kaksi syöttöä ja kaksi virhettä. Suomalaistakapelaajan hyvä heittoilta ei kuitenkaan pelastanut UCLA:a, kun USC:n Ashley Corral (24/5) ja Briana Gilbreath (19/5/6 syöttöä) pistivät tuulemaan. UCLA:n kohtaloksi koitui lopulta huono työskentely vapaaheittoviivalta - UCLA säkitti vapaaheittonsa 45% tarkkuudella (9/20) vastustajan 88,9% (24/27) vastaan.
UCLA on voittanut 16 ottelustaan kymmenen ja viidestä konferenssiottelustaan kolme.
Riikka Terävän Oakland Grizzlies haki lauantaina viidennen voittonsa kuudesta ottelusta jyräämällä kotonaan Southern Utahin 78-45 (38-16). Oaklandin aloitukseen kuulunut Terävä nakkeli 24 minuutissa kaksi pistettä (kakkoset 1/4), mutta teki läsnäolonsa tiettäväksi niin kuuden levypallon, neljän syötön kuin kahden riistonkin turvin. Oaklandin pisteistä vastasivat pitkälti Sharise Calhoun (18), Bethany Watterworth (15) ja Hanne Reising (13).
Oakland on voittanut 17 ottelustaan kymmenen sekä kuudesta Summit-konferenssin ottelustaan neljä.
Kira Kojolan St. Mary's hävisi torstaina suurinumeroisesti Gonzagalle 52-87 (26-48), mutta pystyi nollaamaan tappion nopeasti ja puristi sunnuntaina makean 72-65 (35-35)-vierasvoiton Portlandista.
Gonzaga-ottelussa St. Mary'sin kohtaloksi koituivat Gonzagan joukkuepuolustus sekä Courtney Vanderslootin (26/5/6 syöttöä/6 riistoa) loisto-ottelu. Kojola pelasi Gonzagaa vastaan 18 minuuttia keräten yhden pisteen (kakkoset 0/1, kolmoset 0/2, vapaaheitot 1/2), kolme levypalloa, yhden menetyksen sekä yhden virheen. Portland-ottelussa Kojola säkitti seitsemään pisteeseensä kaksi tärkeää kolmosta (kolmoset 2/5, vapaaheitot 1/2) ja keräsi kolme levypalloa. Ottelun tähdet olivat St. Mary'sin Louella Tomlinson (13/10/9 blokkia) sekä Jasmine Smith (17).
St. Mary's on kerännyt 19 ottelusta 12 voittoa sekä neljästä WCC-konferenssin ottelustaan kolme voittoa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Remu Raitanen debytoi vahvasti Islannin liigassa Keflavikin riveissä heittämällä heti 20 pistettä. Aatu Kivimäki esitteli puolestaan osaamistaan Slovakiassa.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.