3.6.2002 SM-Korikseen noussut Porvoon Tarmo on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen päävalmentaja Leon Huffin kanssa. 52-vuotiaalle Huffille kausi on toinen porvoolaisjoukkueen peräsimessä. Ensimmäinen kausi toi tullessaan sarjanousun ja voittosuhteen 28-4.
Suomen kansalaisuuden omaava Leon Huff muistetaan hyvin myös menestyksekkäästä pelaajaurastaan Suomessa. Hän saapui maahan Yhdysvalloista vuonna 1975 ja aloitti uransa Joensuun Katajassa. Myöhemmin hän voitti mm. kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Suomen Cup -mestaruuden Torpan Poikien kanssa. Kaikkiaan Huff kirjautti SM-urallaan 17,2 pistettä ja 10,9 levypalloa ottelua kohden. Valmentajauransa Leon Huff polkaisi käyntiin vuonna 1995.
Tarmon ja Huffin kakkosvalmentajana toimii tulevalla kaudella Peter Uronen. Seuran valmennuspäällikkönä jatkaa Juha Dahlström. Pelaajasopimuksia Porvoolla on tulevalle kaudella neljä - kaikki pelaajia, jotka olivat nostamassa seuraa SM-Korikseen. Sopimuksiin ovat nimensä raapustaneet Kai Forsman, Mikael Holme, Erik Payne ja Petri Uronen.
Ura Basketissa valmentavat Ville Suntioinen ja Pekka Tenhonen matkustivat marraskuussa Ranskaan Lyon Asvelin ja Tony Parker -akatemian vieraiksi. Kaksikko kiinnitti erityisesti huomiota pelin kovaan tempoon niin treeneissä kuin peleissä.
FIBA:n päivitetty rankinglistaus vahvistaa Suomen tyttömaajoukkueiden aseman maailman kärkikymmenikössä. Ensimmäisen kerran Suomi murtautui kymmenen parhaan joukkoon vuosi sitten.
Tammikuussa järjestettävän Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on valmistunut - viimeisin kiinnitys esiintyjälistaan on pitkän linjan koripallovalmentaja Harri Mannonen. Majoitusta tarvitsevien kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin.
Valmentajien täydennyskoulutusohjelman, lasten ja nuorten koripallovalmennukseen keskittyvän juniorivalmennusverkoston (JVV) seitsemäs toimintavuosi alkaa tammikuussa 2025. Haku verkostovalmentajaksi on käynnistynyt. Tämän vuoden hakuehtoja ja verkoston toimintaperiaatteita on päivitetty edellisistä vuosista. Hakuaika päättyy sunnuntaina 8.12.
Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, Sudenpentujen, valmentajat on nimetty vuodelle 2025. Viime kesää 2024 tähditti 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruus, joka oli samalla Suomen koripallomaajoukkueiden ensimmäinen mitali EM-tasolla.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kaarinassa yhteistyössä Ura Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on täydentynyt ja ohjelma on yhtä esiintyjää lukuun ottamatta valmiina. Jussi Laakson ja Anton Mirolybovin lisäksi Kisakalliossa puheenvuoroja käyttävät Martti Iivonen, Tuomas Rahkonen, Janne Hänninen ja Jussi Räikkä. Ilmoittautuminen seminaariin on täydessä vauhdissa.
Viime vuosina nopean nousun kansainvälisen koripallon eliittivalmentajien joukkoon tehnyt Tuomas Iisalo teki viime yönä suomalaista koripallohistoriaa johdattaessaan Memphis Grizzliesin 131–114 -voittoon Los Angeles Lakersista.