Liigakonkari Pasi Riihelä jatkaa uraansa LrNMKY:ssa

11.6.2011 Lappeenrannan NMKY:n koripallomiehistö sai toivotun lisäpalasen, kun veteraanilaituri Pasi Riihelä, 36, allekirjoitti perjantaina yksivuotisen pelaajasopimuksen seuran kanssa. Miesten maajoukkueen kapteeninakin uransa aikana toiminut Riihelä on kotiutunut Lappeenrantaan ja aloittaa jo kymmenennen kautensa valkopunapaidassa.

Tässä Ville-Pertti Lindiä levypallosta pois sulkeva Pasi Riihelä aloittaa syksyllä jo 10. kautensa Lappeenrannassa. Kuva: Kai Kilappa.

Menneellä kaudella Riihelä pelasi Korisliigaa 26 ottelun verran. Loukkaantuneen Sami Pekkolan tuuraajaksi lupautuneen pelurin suunnitelmissa oli ainoastaan auttaa joukkuetta syyskauden ajan, mutta Pekkolan loukkaantumiskierteen jatkuessa Riihelän apua kaivattiin myös keväällä. Tulevalle kaudelle Riihelä kertoo olevansa sitoutunut 100 % panostuksella.

- Järjestetään työasiat niin, että nyt painetaan täysillä hommia. Samalla pystyn auttamaan joukkuetta viime kautta enemmän myös kentän ulkopuolella ja olemaan suuressa roolissa uuden Namikan tulemisessa, kertoo Riihelä.

Kahdesti Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu 199-senttinen Riihelä tehtaili viime kaudella 9,8 pistettä ottelua kohden. Vieläkin tärkeämpään rooliin mies nousi joukkueensa puolustuspäässä. Riihelän tärkeydestä LrNMKY:lle kertoo se, että joukkue onnistui voittamaan vain yhden ilman Riihelää pelaamistaan runkosarjaotteluista.

- Treenaaminen pitää saada paremmalle tasolle. Heinäkuun alusta tehdään töitä tosissaan, ja syksyllä kova työnteko pitää iskostaa jokaiseen jätkään. Lassi (Tuovi) on varmasti vaativa valmentaja, ja sitä kautta tekemisen meininki on ensi kaudella ihan uudella tasolla, Riihelä jatkaa.

Tuovi ja Riihelä ainoat "vanhat kasvot"

LrNMKY:n päävalmentajana debytoiva Lassi Tuovi, 24, on Riihelän lisäksi ainoa henkilö, joka nyky-Namikasta on nähnyt seuran mestaruudet, cup-voitot ja vaikeammat ajat. Nuorennusleikkausta ajavassa LrNMKY:ssa Riihelän jälkeen toiseksi vanhin pelaaja on 1980-luvun puolivälissä syntynyt Tuukka Kulha.

- Pasin jatko on koko ajan ollut tärkein asia papereissa. Omaakin sopimusta tehdessä minulle oli tärkeää huomata Pasin innostuminen asiaan, kun hänen kanssaan keskustelin. Paljon on nähty ja koettu, mutta molemmilla on hirveä hinku kokea ensi talvena vielä jotain uutta, toteaa Tuovi.

Riihelän sopimuksen myötä joukkueen amerikkalaisvahvistuksen roolitus alkaa myös hahmottua. Ensi kaudella innokkaan ja aggressiivisen pelityylin nimeen vannova LrNMKY hakee riveihinsä kolmea urheilullista peluria.

- Amerikkalaiskolmikosta löytyy takapelaajan lisäksi kaksi urheilullista pelaajaa. Molempien pelaajien tulee pystyä pelaamaan niin laidassa, kuin myös tarvittaessa hetkellisesti ison laiturin tontilla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Korisliigasta tuttu kasvokin saattaa pelata ensi kaudella Urheilutalolla, vihjaa Tuovi.

Riihelän lisäksi LrNMKY:lla on voimassa sopimukset ensi kaudesta Viljami Vanjoen, Jouko Järvisen, Anttoni Tapion, Henri Välimaan ja Matias Ojalan kanssa.

 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia