22.12.2018 13:01 Naisten Korisliigan viime kuun pelaajaksi valittiin Tapiolan Hongan Sidney Cook, joka kirjautti itselleen vakuuttavat tilastot. Cook kertoo viihtyneensä Suomessa ja Hongan väreissä mainiosti.
Hongan Sidney Cook pelaa parhaillaan toista kauttaan ammattilaiskentillä. Kuva: Ville Vuorinen.
Tapiolan Hongan 190-senttinen Sidney Cook pelaa parhaillaan toista ammattilaiskauttaan, joka starttasi alun perin Virginia Techin NCAA-joukkueesta. Aiemmin Cook on pelannut sekä Puolassa, että Liettuassa viime kevätkaudella, mutta debyyttikausi ammattilaisparketeilla sujui rikkonaisesti.
Cookin naisten Korisliigan alkukausi on sen sijaan ollut kaikkea muuta, kuin rikkonainen. Marraskuussa Cook kirjautti kuukauden korkeimman teholukeman, joka oli huima 30,7. Tämän lisäksi pisteitä kertyi keskiarvolla 24,7, levypalloja lukemalla 14,7, ja koriin johtaneita syöttöjä 1,7 per peli.
Alkukaudesta seuran tiedotteessa Cook kertoi olevansa innoissaan päästessään Suomeen ensi kertaa elämässään. Lisäpontta innostukseensa hän kertoi saaneensa entiseltä Suomessa pelanneelta collegekaveriltaan, joka oli kertonut liigan tason olevan hyvä. Nyt, vajaa muutama kuukausi myöhemmin Cook vaikuttaa edelleen tyytyväiseltä ratkaisuunsa pelata ja asua Suomen maaperällä.
–Täällä on hieman kylmä, mutta olen tottunut siihen jo kotiseudullani. Ihmiset ovat mukavia, kuten myös pelikaverini. Helsinki ja muut haluamani asiat ovat lähellä, joten kaikki on sujunut oikein hyvin. Salmiakista en välitä, mutta joulutortut ovat hyviä.
Vaikka Cook olikin kuullut ennakkoon naisten Korisliigan tason olevan korkea, yksi asia yllätti hänet ylitse muiden.
– Liiga täällä on itse asiassa hyvin fyysinen. Toki olen pelannut muissakin maissa, mutta tämä on ehkä yksi fyysisimmistä sarjoista, joissa olen pelannut. Täällä on parempi siirtyä seuraavan tilanteeseen, kuin jäädä odottelemaan virheen vihellystä, Cook naurahtaa.
Hongalla on tällä hetkellä kasassa viisi voitettua ottelua, sekä kahdeksan tappiota. Sarjataulukossa joukkue majailee kahdeksannella sijalla, ja viime aikoina lieviä haasteita on tuonut pistenikkari Roosa Lehtorannan puuttuminen joukkueen kokoonpanosta. Hongan alkukauden pelit lähtivät yskähdellen liikkeelle, sillä lokakuussa kuudesta pelatusta ottelusta kertyi vain yksi voitto. Tästä huolimatta Cook uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin täysin.
– Luulen, että aluksi meillä meni hieman aikaa oppia tuntemaan toisemme. Marraskuussa voitimme kuitenkin kaikki kolme peliämme putkeen, jolloin todella tunsin, että energiamme ja kemiamme joukkueena kohtasivat. Kuka tahansa joukkueesta pystyy astumaan esiin tiukan paikan tullen, ja on mielestäni parempi kokea tappiot nyt alkukaudesta, kuin loppua kohti. Me tulemme paremmiksi peli peliltä ja opimme jatkuvasti lisää toisistamme.
Kysyttäessä sitä, mikä Cookkia motivoi koripallossa kaikista eniten, käy ilmi, että häntä yhdistää tekijä, mikä yhdistää lukuisia parhaita koripalloilijoita.
– En ole oikeastaan koskaan tyytyväinen itseeni tai joukkueen suorituksiin täysin. Voisin jopa kutsua itseäni perfektionistiksi. Aina voi tehdä asioita paremmin ja oppia uutta, haluan olla sataprosenttisesti kentällä aina parhaimmillani.
Etenkin rapakon takana lahjakkaita koripalloilijoita riittää, ja monelle lupaavallekin palloilijalle ammattilaisuus jää vain haaveeksi. 24-vuotias sisäpelaaja kuuluu kuitenkin siihen ryhmään, joka on onnistunut raivaamaan tiensä ammattilaiskentille. Cook kertoo suhtautuvansa pelaamiseen ulkomailla kokonaisvaltaisesti.
– On rankkaa olla erossa pitkään perheestä ja ystävistään, mutta samaan aikaan saan pelata koripalloa päivät pitkät. Pääsen näkemään uusia maailman kolkkia, sekä tutustumaan uusiin ihmisiin. Minulle erityisesti parhaita hetkiä koripallossa ovat ne, mitkä tapahtuvat kentän ulkopuolella. On hienoa päästä oppimaan uutta, ja on mielestäni parempi tehdä asioita silloin, kun vielä pystyy.
Monia kiinnostaa varmasti, mihin Cook tähtää tulevaisuudessa, ja mitä tavoitteita hän on asettanut itselleen. Kaikkea Cook ei kuitenkaan halua paljastaa, vaan pidättää mieluummin nämä asiat ainoastaan itsellään:
–Totta kai pyörittelen mielessäni mahdollisia skenaarioita siitä, mitä tulevaisuudessa saattaa tapahtua. Tykkään kuitenkin ottaa asioita ennemmin päivä kerrallaan. Uskon, että pienet asiat johtavat lopulta suurempiin asioihin, Cook maalailee.
Monissa naisten Korisliigassa vilahtavissa kuvissa Cook on jopa totuttu näkemään hieman vakavailmeisenä, mutta oikeasti naisesta paljastuu syvällinen pohdiskelija, jonka suu vääntyy hymyyn, aina kun puheessa ovat ystävät tai perhe. Cook pajastaakin olevansa vapaa-ajallaan kiinnostunut henkevistä asioista.
– Olen hyvin kiinnostunut filosofiasta, sekä hengellisistä asioista. Olen itse sitä mieltä, että ihmisen pitäisi aina pyrkiä olemaan parempi versio itsestään ja kasvamaan. Kukaan ei koskaan kysy minulta neuvoja, mutta kokisin olevani hyvä antamaan niitä, Cook nauraa hyväntahtoisesti.
Lopuksi Cook paljastaa asian, joka on saattanut käväistä monen mielessä.
– Olen sukunimeni mukaisesti ihan hyvä kokki silloin, kun sille päälle satun ja ruonlaitolle on aikaa, hän hymyilee.
Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.
Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.