14.2.2006 Saksan bundesliigassa pelaava Niina Laaksonen on uuden tilanteen edessä. BG Dorstenin valmentaja vaihtui ja joukkueen pelitapa uuden kroatialaisvalmentajan myötä on uusiutunut. Muutoksesta huolimatta viime kierroksella BG Dorsten haki voiton BG 74 Göttingenistä luvuin 66-52 (31-21).
Laaksonen pelasi voitto-ottelussa 26 minuuttia ja heitti kuusi pistettä. Levypalloja tarttui yhdeksän. Peliaika lähes tuplaantui edellisestä bundesliigan ottelusta, jossa suomalainen kävi kentällä vain reilut kymmenen minuuttia.
- Valmentajamme, Marc Köpp, irtisanoutui muutama viikko sitten. Hänen tilalleen palkattiin noin viikko sitten uudeksi valmentajaksi kroatialainen Toni Bevanda. Uuden valmentajan myötä on pelaajien roolitus ja peliaika ollut aika myllerryksessä, kertoi Saksasta tavoitettu Laaksonen.
- Peliajassani valmentajan vaihdos näkyi vahvasti, mutta toivon totta kai, että tilanne tästä vielä muuttuu ja saan jatkossa taas vastuuta totuttuun tapaan, lisäsi Laaksonen.
BG Dorstenilla on neljä ottelua runkosarjaa jäljellä ja sen päätyttyä on vuorossa Saksan cupin Final Four-turnaus, jonne Dorsten selvitti tiensä jo aiemmin tällä kaudella.
Cup –turnauksen jälkeen käynnistyvät bundesliigassa puolivälierät, joissa runkosarjan ykkönen pelaa runkosarjan kahdeksatta vastaan. Sarjan kakkonen kohtaa seitsemännen ja niin edespäin. Voittajat etenevät välieriin.
BG Dorsten on sarjataulukossa tällä hetkellä kolmantena.
Unkarin pääsarjassa suomalaislaituri Michaela Mouan heitto oli kateissa Zala Volanin hävitessä sarjaa johtavalle MiZo Pécsille luvuin 79–47. Ensimmäisellä 20 minuutilla vierailija Zala Volan oli vielä pelissä mukana, mutta romahti toisella puoliajalla. Zala Volan sai tehtyä vain kahdeksan pistettä koko toisella jaksolla. Jaksot kirjattiin luvuin 21-20, 20-19, 25-3 ja 13-5.
Vastustaja MiZo Pécs pelaa Unkarin pääsarjan lisäksi naisten Euroliigaa, jossa se on selvittänyt tiensä Euroopan kahdeksan parhaan seurajoukkueen joukkoon.
Moua pelasi 37 minuuttia heittäen hänelle vaatimattomat kuusi pistettä. Moua sai kymmenestä heittoyrityksestään kaksi sisään. Myös vapaaheittoviivalla oli ongelmia, sillä neljästä heitosta suomalainen pussitti kaksi. Levypalloa tarttui viisi.
Maajoukkuepelaaja Taru Tuukkanen oli hyvässä vireessä Espanjan kakkosliigan ottelussa Badajozia vastaan. Tuukkanen tehtaili tuplalukemat Extrugasan voittaessa lukemin 69-56.
Tuukkanen heitti 22 pistettä ja kaapi 11 levypalloa 32 peliminuutissa. Lisäksi suomalaiselle merkittiin kaksi riistoa ja ottelun kruunasi yksi torjunta.
Kakkosliigan muissa otteluissa Mari Puustisen Canoe kärsi tappion Rivasin joukkueelle luvuin 68-78. Puustinen sai aikaan 22 minuutissa neljä pistettä, kolme syöttöä ja riistoa. Myös Siiri Nuutisen Nacex hävisi ottelunsa Olesaa vastaan luvuin 69-58. Nuutinen pelasi 28 minuuttia heittäen 11 pistettä ja hakien viisi levypalloa. Lisäksi hän antoi yhden syötön ja riisti pallon kerran.
Espanjan pääsarjassa Kaisa Tuuren Ibiza voitti kotonaan Burgosin luvuin 84-66. Tuure on edelleen loukkaantuneiden listalla nilkkavammansa takia.
Edon Maxhuni kunnostautui SIG Strasbourgin ykköstykkinä viimeistelemällä 20 pistettä joukkueensa nujertaessa JDA Dijonin vieraskentällä perjantai-iltana pistein 91-94 (38-42). Strasbourg lähtee Ranskan Pro A -liigassa joulutauolle seitsemänneltä sijalta.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State venyttivät molemmat voittoputkensa jo 11 ottelun mittaiseksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.