30.5.2008 Itähelsinkiläinen koripalloseura Pantterit jatkaa uudistuksiaan. Seura on kiinnittänyt uudeksi tyttöjen valmennuspäälliköksi 28 vuotta eri ikäisiä tyttö- ja poikajoukkueita valmentaneen Esko Huotilaisen.
Huotilainen aloittaa Pantteri-tyttöjen valmennuspäällikkönä kesäkuun alussa. Hänen toimenkuvanaan on kehittää seuran toimintaa yhteistyössä muiden seuran toimijoiden kanssa sekä valmennuksen että koulutuksen saralla. Lisäksi Huotilainen valmentaa vuosina 1996 ja 1999 syntyneitä poikia.
Panttereiden toiminnassa työskentelevät Huotilaisen lisäksi mm. poikien valmennuspäällikkö Tomi Moberg, aluetoiminnanjohtaja Ari Lähdekivi, aluevalmennuksen päällikkö Mitko Boshkov ja tuore toiminnanjohtaja Pekka Hartikainen.
- Tulemme jatkossa panostamaan valmentajakoulutuksen kautta uusien ”huippuvalmentajien” nousuun sekä mm. aluetoiminnan kehittämisellä pyrimme haastamaan valtakunnallisesti muut maamme suurseurat kilpailuun paikasta auringossa, listaa Hartikainen Panttereiden tavoitteita.
- Jatkossa tavoitteenamme on mm. aikuisten nousu takaisin maamme pääsarjatasolle sekä kehittämällä toimintaamme takaamaan itähelsinkiläisen koriksen näkyminen valtakunnallisesti, Hartikainen jatkaa.
Pantterien organisaatio on viimeisten vuosien aikana toiminut kolmen eri organisaation voimin. Tytöt ja naiset ovat toimineet Pandatytöt ry:n alaisuudessa. Miesten joukkue Pantterit Helsinki ry:n ja poikajuniorit Pantterit Koripallo ry:n alla. Pantteri-perhe ilmoitti aiemmin aikomuksensa yhdistää organisaatiot yhdeksi kokonaisuudeksi.
Lue myös artikkeli "Pantteri-perhe tiivistää toimintaansa - Hartikaisesta toiminnanjohtaja".
Tikkurila-Seura on saavuttanut seurahistoriansa ensimmäisen naisten I divisioona -sarjapaikan -Tikkurila-Seura kutsuu motivoituneet, kilpakoripallosta kiinnostuneet pelaajat harjoituksiinsa.
BC Nokia kehittää pelaajapolkuaan panostamalla U16–U19-ikäluokkien sekä miesten I-divisioona B:n valmennukseen. Tavoitteena on rakentaa laadukas ja yhtenäinen kehitysympäristö, jossa nuorilla pelaajilla on selkeä reitti kohti aikuisten huipputasoa.
Porvoon Tarmon naisten joukkue hakee uusia pelaajia tulevalle kaudelle naisten eteläisen alueen III-divisioonaan. Joukkueeseen ovat tervetulleita kokeilemaan uudet pelaajat avoimesti koko kesän ajan.
YMCA Tampere koripallo vahvistaa valmennus- ja kehitystoimintaansa, kun Iina Keski-Saari ja Antero Lehto liittyvät mukaan rakentamaan seuran seuraavaa vaihetta.
Tämän kauden matkat suuntautuivat 10.-20.3.26 poikien (1.9.12 -> jälkeen syntyneiden osalta) Mandevilleen Lousianassa. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, pojat pääsivät perhemajoituksessa tutustumaan paikallisiin perheisiin ja Amerikkalaiseen elämän tapaan.
Lahti Basketball Junioreiden miesten 1B- divisioonan joukkue Team Pajulahti järjestää Try Out -harjoituksia Lahdessa torstaista 11.6. lauantaihin 13.6.2026.
Kesän koriskausi saa täydellisen startin Espoon Laaksolahdessa! Kasaa kavereiden kanssa joukkue ja tule viettämään kivaa kesäiltaa Laaksolahden uudelle hienolle kentälle. Voit tulla myös vain katsomaan pelejä ja fiilistelemään tunnelmaa. Nähdään Lasarissa!
Etsimme joukkoomme positiivisia ja innostavia henkilöitä koripallojaoston eri tehtäviin kaudelle 2026-2027. Mahdollisuus jatkoon seuraavalla toimintakaudella.
Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 6. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.
Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.