Peli-Karhut ei kärsi mestaruuskrapulasta

3.10.2008 Kotkassa on juhlittu viimeisenä kahtena keväänä naisten SM-kultaa päävalmentaja Seppo Kurjen johdolla. Tuplamestari menetti kuitenkin alkavaan kauteen lähdettäessä kolme tärkeää peruselementtiä, kun Kurki vetäytyi PeKa:n päävalmentajan paikalta ja avainpelaajat Ashley Haynes ja Susanna Rinta siirtyivät Espooseen. PeKan uusi valmentaja Larry Pounds on kuitenkin luottavainen kauden kynnyksellä.

- Meillä on sen verran kokeneita pelaajia ringissä, että he kyllä tietävät jokaisen kauden olevan uusi haaste. Viime kevään mestaruutta ei enää lasketa, kaikki lähtee nollapisteestä.

Haynesin ja Rinnan lähdöstä huolimatta Peli-Karhuilla on edelleen tarpeeksi iskukykyä tavoitella mestaruudesta. Kolmatta kauttaan joukkueessa jatkava amerikkalaispelaaja Shanika Freeman, kesken viime kauden Yhdysvalloista palannut Dionne Pounds, uudet vahvistukset Carithia Rivers sekä Sherida Triggs sekä kotimaiset runkopelaajat Laura Lehtoranta ja Maiju Pekkarinen varmistavat PeKan olevan mukana mitalitaistossa myös keväällä 2009.

- Kun kolme viikkoa sitten pelasimme ensimmäisen harjoituspelimme, tilanne näytti painajaismaiselta. Olemme kuitenkin tämän kolmen viikon aikana saaneet asiat menemään hyvään suuntaan. Kun saamme oman pelitapamme käyttöön, pystymme ihan yhtä lailla pelaamaan mestaruudesta kuin viime vuosinakin, Pounds painottaa.

Myös Freeman myöntää joukkueensa kärsineen takaiskun Rinnan ja Haynesin vaihtaessa maisemaa. Silti kotkalaiskannattajilla ei ole Freemanin mukaan pienintäkään syytä hätääntyä.

- Aloitimme harjoittelumme samalla tavalla kuin viimeisenä kahtena kesänä – mestaruus mielessämme. Larry on tuonut harjoitteluumme joitain tervetulleita muutoksia ja olemme kasvaneet joukkueeksi todella nopeasti. Pelitapamme saattaa yllättää monet vastustajat.

Eräs alkavan kauden mielenkiintoisimmista otsikoista tulee olemaan isä ja tytär Poundsin urakointi samassa joukkueessa yhteisen mestaruuden eteen.

- Kaikki tietävät, että oman tyttären valmentaminen ei ole koskaan helppoa. Tiedän kuitenkin mitä Dionne osaa tehdä ja uskon hänen auttavan joukkuettamme. Ja jos perhesuhteet käyvät liian tulisiksi, onneksi asumme sentään eri osoitteissa, isä-Pounds nauraa.

PuHulla pieni rotaatio ja paljon kokemusta

Vantaan Pussihukkien runko rakentuu kaudella 2008-09 tuttujen pelaajien ympärille. Kyllä; päävastuun PuHun menestyksestä kantavat edelleen marraskuussa 38 vuotta täyttävä Aneta Kausaite sekä 35-vuotias Heli Roukanoja.

- Kokemus on etu. Aneta ja Heli ovat olleet kauan mukana ja tietävät, mitä joukkueelta vaaditaan voiton saavuttamiseksi. Meillä ei ole erityisesti menestyspaineita, joten saamme varmasti parantaa joukkuepeliämme rauhassa, Pussihukkien valmentaja Mikko Kurki toteaa.

Niin ikään kokeneempaan kaartiin kuuluneet Johanna Lautala ja Heidi Lönnberg ovat jättäneet SM-sarjaparketit, mutta jäljelle jääneitä pelaajia ei myöskään voida kutsua järin kokemattomiksi. Heidi Kilponen (27 vuotta), Alli Arppe (27) ja Venlakaisa Hölttä (24) ovat kolunneet mestaruussarjaparketteja jo pitkään.

Uutta verta joukkueeseen tuovat Launiaisen sisarukset Henna sekä Jonna ja 180-senttinen, 23-vuotias sisäpelaaja Rebekah Parker. Yhä suurempaa vastuuta alkavalla kaudella odottava Hölttä luonnehtii Pussihukkien olevan hyvin kauteen valmistautunut, kokenut joukkue, jolla on mahdollisuus yllättää nimekkäämmät vastustajansa.

- Olemme valmiita pelaamaan kuten olemme harjoitelleet ja ainoa mahdollisuutemme on lähteä voittamaan otteluita. Rotaatiomme on pieni, mutta se tarkoittaa sitä, että runkopelaajat tiedostavat oman roolinsa ja mitä heiltä haetaan.

Kuukauden päivät uuden joukkueensa harjoitellut Parker kehuu Höltän tavoin Pussihukkien harjoitusilmapiiriä.

- Vaikka meillä on paljon kokemusta, meillä on myös paljon energiaa. Harjoituksissa meno on ollut loistavaa. En tiedä ennalta paljon SM-sarjan tasosta, mutta luulen meillä olevan mahdollisuuksia kärkeen asti, kunhan työskentelemme tarpeeksi kovaa.

Kurki myöntää, että Pussihukkien kompastuskiveksi kaudella saattaa koitua pieni rotaatio. Vaikka joukkue on tiivis ja hyvin harjoitellut, Vantaalla ei ole vältytty loukkaantumisilta kauden lähestyessä.

- Vammoja on ollut paljon ja etenkin Kausaitella on ollut vaikeuksia päästä pelikuntoon. Eihän tämä paras mahdollinen tilanne ole. Kuuden joukkoon kuitenkin tähdätään ja katsotaan, miten siitä edetään.

FoA odottaa projektinsa kantaneen hedelmää

Perinteikäs Forssan Alku on viimeisellä kahdella SM-sarjakaudella telakoitunut sarjan tyveen. Nuori, pääosin omista kasvateilla kootulla joukkueella on ollut vaikeuksia sopeutua SM-sarjan pelirytmiin, mutta kaikki merkit viittaavat myös forssalaisen naiskoripallon olevan uuden nousun kynnyksellä.

- Kaksi vuotta sitten teimme keväällä päätöksen, että nuorennamme ja paikallistamme joukkuetta. Omat kasvatit ovat saaneet kahden kauden ajan niin paljon minuutteja, että sen täytyy tässä vaiheessa näkyä pelin tason paranemisella. Nyt me olemme saavuttaneet joukkueen kanssa sellaisen tunteen, että meillä on mahdollisuus voittaa seuraava peli. Kun se tunne säilyy, kaikki menee ihan hyvin, Alun kokenut päävalmentaja Jari Marjamäki selvittää.

Alku on säilyttänyt kokoonpanonsa pitkälti samanlaisena kuin viime kaudella. Merkittävin pelaajahankinta forssalaisten kokoonpanossa on Binghamtonin yliopistosta Yhdysvalloista palaava 186-senttinen, 23-vuotias Juta Jahilo, jonka odotetaan nousevan heti Alun kotimaiseksi keulakuvaksi.

- Kun aloimme viime keväänä miettiä, minkälaisia pelaajia tahdomme joukkueeseemme, Juta oli ensimmäisiä esiin nousseita nimiä. Juta tulee pelaamaan isoja minuutteja koko kauden ajan ja olemme hankkineet amerikkalaisvahvistuksemme siten, että he täydentävät Jutan vahvuuksia, täsmentää Marjamäki.

Alku esittelee kotiyleisölleen myös uuden amerikkalaiskolmikon. 22-vuotiaat Ashley Pellom, Alexis Castro ja Tonique Frasier saavat kuitenkin Marjamäen mukaan rinnalleen vielä uuden pelaajakokelaan alkukaudesta.

- Yksi ulkomaalaisvahvistus on vielä tulossa, joten katsotaan, mitä muutoksia rosterissa vielä tapahtuu. Minulla on kaikin puolin hyvä olo kauteen lähdettäessä. On sellainen tunne, että se jatkuva häviäminen saa jäädä jonkun muun tehtäväksi.

Jahilo odottaa valmentajansa tavoin koripallokaudesta 2008-09 forssalaisyleisölle mielenkiintoista – perinteikäs koripallopaikkakunta on taas pääsemässä jaloilleen.

- Neljä vuotta Yhdysvalloissa oli pitkä aika. Koriskulttuuri siellä on aivan erilaista, mutta pelin taso on noussut täälläkin. Odotan mielenkiinnolla, mitä voin tuoda joukkueeseen.

Lue Koris.netin koko kausiennakko

  • Catz aikoo kirkastaa hopeansa
  • Huima palaa mestaruustahtiin
  • Naisten SM-joukkueet esittäytyvät (pdf)
  • Naisten SM-seurat pähkinänkuoressa (pdf)
  • Miten pelataan naisten SM-sarja? (pdf)
  • Naisten SM-sarjan otteluohjelma


  • Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
     
    13.12.2024 21:07 Naisten Korisliiga

    Honka nousi voittoon HBA:sta

    Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.

    11.12.2024 21:45 Naisten Korisliiga

    EBT kasvatti eroa takana oleviin – kärkikolmikko jatkoi vahvaa menoaan

    Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.

    10.12.2024 10:09 Naisten Korisliiga

    Lauren Heard naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

    Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.

    7.12.2024 20:50 Naisten Korisliiga

    ToPo tasasi puntit Peli-Karhuja vastaan – myös espoolaisjoukkueille voitot

    Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.

    6.12.2024 17:10 Naisten Korisliiga

    BC Nokia palasi voittajaksi – Pyrintö jäi Kouvottarien jalkoihin

    Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.

    4.12.2024 20:30 Naisten Korisliiga

    Peli-Karhujen voittoputki venyi seitsemään

    Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.

    4.12.2024 13:19 Seura tiedottaa

    Honka kutsuu pk-seudun juniorit katsomaan naisten Korisliigaa maksutta perjantaina 13.12.

    Honka haluaa tarjota kaikkien pääkaupunkiseudun korisseurojen aktiivisille junioreille ilmaisen naisten Korisliiga-pelin, jossa kohtaa kaksi pääkaupunkiseudun joukkuetta.

    30.11.2024 21:18 Naisten Korisliiga

    PeKa ja Kouvottaret jatkoivat vahvaa menoaan - Honka ja Pyrintö voittoihin derbyissä

    Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.

    29.11.2024 23:07 Naisten Korisliiga

    ToPo vei paikalliskamppailun

    Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu. Siinä ToPo kaatoi vieraskentällä HBA-Märskyn 86-61.

    28.11.2024 21:14 Eurocup

    Peli-Karhujen EuroCup-taival päättyi vierastappioon Saksassa

    Peli-Karhut lähti otteluun ilman kilpailullista panosta, kun se oli menettänyt ennen päätösottelua mahdollisuuden selvitä alkulohkostaan jatkoon. Kotijoukkue Keltern karkasi suomalaisvierailta toisella puoliajalla ja nappasi selvän 89-59 (36-30) -voiton.

    Näytä lisää vastaavia