7.2.2005 Koripallon Sparliigaa johtava Lappeenrannan NMKY voitti kolmannen kerran tällä kaudella Porvoon Tarmon sarjan ainoassa maanantain pelissä. Tarmo hävisi kotisalissaan monivaiheisen pelin 86-93 (41-53) tuloksella.
Vierasjoukkue aloitti hurjasti ja karkasi lähes täydellisellä heittopelillä jo 22 pisteen johtoon toisella jaksolla.
Kolmannella jaksolla Tarmo piristyi ja NMKY vastaavasti menetti tehonsa. Näin Tarmo onnistui kuromaan jakson lopulla vierasjohdon tasoihin. Johtoon asti ei kotijoukkue kuitenkaan päässyt ja viimeisellä neljänneksellä NMKY piti niukan etumatkansa Andre Foremanin sekä lopussa onnistuneen Jussi Kumpulaisen johdolla.
Vieraat karkasivat alussa koko aloitusviisikon voimin, mutta loppujaksoilla Foreman piti ajoittain yksin joukkuettaan johdossa. Hän teki kovalla heittoprosentilla 27 pistettä. Matthew Williams säesti 24 pisteellä.
Tarmon takamiespari Petri Virtanen-Daryl Greene aloitti vaisusti, mutta Virtanen keräsi lopulta 27 ja Greene 20 pistettä.
(STT)
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.
Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.
Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.
Helsinki Seagulls otti Salon Vilppaasta 92–73-kotivoiton ja saa mahdollisuuden ratkaista sarja ensi maanantaina.
Kauhajoki vei välieräsarjan Katajaa vastaan tilanteeseen 2–0.
Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Molemmat välieräsarjat avattiin kotijoukkueiden voitoilla. Sekä Seagulls että Kauhajoki siirtyivät ottelusarjoissa 1-0 johtoon.
Korisliiga-välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5. huhtikuuta. Kahdessa ottelusarjassa toisensa kohtaavat Helsinki Seagulls (sija 1) ja Salon Vilpas (4) sekä Kauhajoki (2) ja Kataja Basket (3).
Salon Vilpas kaatoi Korihait puolivälierissä otteluvoitoin 3–2 ja kapeilla marginaaleilla.